perjantai 25. syyskuuta 2015

Green goblin


Helou kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta on taas kulunu reilusti aikaa ja vaikka kyseinen aika on lähinnä kulunu masennuksen siivittämänä, niin oon mä myös saanu aika paljon asioita aikaan. Esimerkiks tän viikon oon pyhittäny lähinnä pelkälle meikkaamiselle ja kaikki instagramissa mua seuraavat tai tota blogin sivupalkkia tiirailleet sen varmaan tietääkin. Kuten kuitenkin sanoin, on masennus ollu mun seurana jo muutaman viikon ajan ja tosi onnistuneista meikeistä huolimatta se on syöny aika paljon mun fiiliksiä.

En tiiä yhtään, että johtuuko tää tunteiden latistuminen sekä ylenpalttinen väsymys lääkkeistä vai mistä, mutta toivottavasti tää pian tästä taas kaikkoaa. Sen mä kuitenkin tiiän, tai ainakin oletan tietäväni, ettei tää olo tästä syksystä kyllä johdu, sillä siitä jos jostain mä oon innoissani. (Tai ainakin niin innoissani, kuin mitä näillä fiiliksillä voi vaan olla) Mun mielestä on ihan parasta, kun lehdet vaihtaa väriä, illat on ihanan pimeitä ja oranssit katulamput hohtaa tunnelmallista valoaan. Kaikki tuntuu just nyt vaan niin ihanan inspiroivalta ettei mitään rajaa ja halloweenkin jo kolkuttelee ovella. Mä en osaa tällä hetkellä vielä yhtään sanoa, että tuleeko tänäkin halloweenina jotain spesiaalia, vai tiputtelenko vaan erilaisia meikkejä tänne blogiin sitä mukaa kun niitä valmistuu, mutta katsotaan nyt. 

Tän postauksen kuvista sen verran, että halusin duunata jotain syksysempää lookkia ja mun mielestä tosta tuli aika kivan näkönen. Oon monesti teille puhunu, miten oranssi taikka syksy ei todellakaan kuulu mun lempiväreihin, vaan vannon enemmänkin kylmien sävyjen, kuten sinisen, vihreen ja violetin nimeen, mutta mä oon oikeesti tässä vuoden, parin aikana alkanu jollain kierolla tavalla tykkäämään oranssista ja keltasesta sekä väriyhdistelmistä mitä niillä saa aikaan. Noissa yläpuolella näkyvissä kuvissakaan en osais kuvitella ton keltasen tilalle mitään yhtä sopivaa sävyä :')


Kerroin teille pari postausta takaperin ihastuneeni mini sclera linsseihin ja taisinpa myös mainita saavani pian parit uudet sellaiset. Tän postauksen kuvissa mun silmissä näkyykin Optyk Rozmus -nimisen firman sponsoroimat mini sclerat nimeltä Green Goblin ja noi on kyllä ihan superihanat linssit. Mä en edes muista kuinka kauan tai kuinka monen eri firman nettisivuilla oon noita ehtiny kuolata, ennen ku sain noi omaks, mutta nyt ne vihdoin on mun!

Noihan on tosiaan sen 17mm halkasijaltaan, mutta ihan yhtä mukavilta noi tuntuu silmissä ku mitä normaalit linssit ja jos nyt taas pitäis vähän jaella pisteitä, niin mukavuudesta noille antaisin varmaan 5/5, käyttöajasta 4/5, koska noi alkaa kuivua silmissä hitusen normaaleja linssejä aiemmin, väristä & kuviosta 5/5 ja efektistä 5+/5. Kaiken kaikkiaan noi on kyllä silkkaa rakkautta ♥

torstai 17. syyskuuta 2015

Crazy Factory


Pöly alkaa pikkuhiljaa laskeutua ja paniikkihäiriöön määrätyt lääkkeet on helpottanu oloa jo ainakin näin alustavasti. Varsinkin siitä Propralista on ollu hyötyä jännitysoireiden hillitsemisessä, mutta eiköhän se Sertralinkin pian rupea vaikuttamaan. Tänä viikonloppuna mun piti olla Tampereella juhlimassa Lauran tupareita, mutta näiden viime aikasten tapahtumien takia mun oli ihan pakko peruuttaa. Muutamat muutkin treffit on tyssänny jo ennen alkamistaan, mutta onneks mun ystävät ja läheiset ymmärtää ja tukee parhaansa mukaan, kunhan vaan ensin rohkastuu kertomaan asiat niin kuin ne oikeesti on.

Anyways, paniikki ei kuitenkaan tällä kertaa ollu se asia josta mä tulin kirjottelemaan, vaan aiheena ois tänään Crazy Factory ja lävistykset. Mä oon aiemmin kirjottanu mun läväreistä harvinaisen vähän täällä blogissa, mutta esimerkiks tästä linkistä löydätte yhen aihetta käsittelevän postauksen. Niin ja kuten tuolla vanhassa postauksessaki oon kirjottanu, niin mullahan on tosiaan tällä hetkellä lävistyksinä Snake bites, eli nää kaks reikää alahuulessa tai siis sen alapuolella. Sit löytyy kielilävistys ja korvissa on vielä 22mm venytykset, jotka on jo vuosia pysyny samoissa mitoissa ja tulee luultavasti aina vastaisuudessa pysymäänkin.

Joskus yläasteella kun mä ekan kerran hurahdin lävistyksiin, niin oikeastaan ainoo paikka mistä niitä tajus ostaa oli Cybershop. Cyberin korut oli ihan hyvälaatusia ainakin yleensä, mutta hintataso olikin sitten melko korkea. Varsinkin venytysten osalta, sillä venytyksissähän pätee yleensä se sääntö, että mitä isompi halkasija sillä korulla on, niin sitä enemmän se myös maksaa. Jossain kohtaa mun korviin sit lopulta kantautu sana Crazy Factorystä ja siihen tutustuttua se kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta. Halvat hinnat, nopea toimitus ja paljon, paljon positiivista palautetta monilta eri tutuilta. Eipä siinä sit lopulta kauaakaan menny, kun munkin oli ihan pakko tehdä se ensimmäinen tilaus kyseiseen mestaan ja sen jälkeen en ookaan pahemmin lävistyskoruja muualta tilannu.


Tässä pari, kolme viikkoa sitten halusin jälleen uudistaa mun lävärikokoelmaa ja tein pienen tilauksen Crazy Factorylle. Tilasin muun muassa tossa kuvassa näkyvät ristivenärit, piikkivenärit sekä pienet "varapiikit" snake biteseihin. Ne sellaset pitkät piikit, joita oon nyt jo pitkään käyttäny, kun tuppaa aina tippumaan ja häviämään, niin ajattelin kerranki varautua ettei tarvii sit pitää niitä tylsiä palloja. Jokunen aika sen mun tilauksen jälkeen sain tilaisuuden tehä Crazy Factoryn kanssa yhteistyötä. eli valkkasin vielä muutamat venärit sekä normaalit metallinväriset, että mustat pitkät piikit ja painoin tilausnappia. Koska en ehtiny esittelemään mun ensimmäistä tilausta missään erillisessä postauksessa, niin tungin nää kaikki tähän samaan postaukseen. 

Kirjotin tossa aiemmin jo, että Crazy Factoryllä on tosiaan aika nopea toimitusaika, joka piti myös tällä kertaa hyvin paikkansa ja myös kaikki noista tuotteista oli just sellasia mitä niiden pitikin olla. Niin tai no kaikki paitsi noi piikkivenärit, jotka oli pettymys. Noi valkoset piikit kun osuu nimittäin silleen inhottavasti korvan juureen ja on sen verran kovia, että ne kyllä sattuu jos niitä pitää pitkään. Eihän noi ehkä kaikilla osu siihen ihoon, mutta ainakaan mulle ei ollu sopivia. Noista kuvissa näkyvistä venytyksistä oonkin kaikista eniten tykänny risteistä ja sit noista molemmista kalloista. Piikeistä taas noi molemmat mustat on ollu vaihtelevasti naamassa päivittäisessä ja tykkään niistä tällä hetkellä ehkä jopa vähän enemmän ku mitä noista metallisista.


Ootteks te koskaan tilannu Crazy Factorystä koruja ja jos ootte niin onko kaikki sujunu niin ku pitääkin vai onks vastaan tullu kenties jotain ongelmia? Mulla ehkä "pahimmat" kompilakaatiot on ollu ne, että muutaman kerran oon saanu ihan vääränkokosia tuotteita, mutta koska niiden hinta on ollu just sen vaivaset parikyt senttiä, niin en oo sit edes vaivautunu palauttamaan niitä, vaan seuraavalla kerralla tilannu uudet. 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Giving in


Niin ku viime postauksessa kerroin, niin mun elämää on jo jonkin aikaa varjostanu paniikkikohtaukset ja niitä edeltävät oireet kuten se huimaus ja pyörrytys. Myös sydämen tykytystä ja hengenahdistusta on viime aikoina ollu ihan liikaa.. Tänään mulla oli rankan ja ahdistavan aamun jälkeen vihdoinkin aika lääkärille ja ajattelin nyt vähän kertoa kyseisen lääkärikäynnin jälkeisistä fiiliksistä. 

Täytyy tähän alkuun vielä mainita se, että kaiken aiemman paniikkiin liittyvän lisäksi viikonloppuna mä tajusin meneväni paniikkiin jo pienestä humalatilastakin, joka käytännössä vastas sitä mun jokapäiväistä sekavaa oloa ja tänään koettu ahdistava aamu taasen koostui siitä, että jouduin heti aamutuimaan lähtemään ulos luokasta, kun tajusin sydämen jälleen hakkaavan tuhatta ja sataa eikä henkikään oikein meinannu kulkea. Vessan lattialla maatessa se ajatus elämänlaadun totaalisesta laskusta sitten iskostui viimeistään mieleen ja eipä siinä sitten muu auttanu ku nöyrtyä ja ottaa niin sanotusti apu vastaan.

Tää avun vastaaottaminenhan nyt käytännössä tarkoittaa sitä, että mun lääkitystä muutettiin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja huomisesta lähtien alan Seroquel Prolongin, eli sen mun normaalin päivälääkkeen lisäks syömään myös SSRI-lääkkeisiin kuuluvaa Sertraliniä, sekä tarvittavana lääkkeenä beetasalpaajaa nimeltä Propral. Molemmat näistä lääkityksistä käynnistettiin siis nimenomaan niitä paniikkikohtauksia ajatellen ja siinä missä Sertralin auttaa säännöllisen lääkityksen voimin, niin Propralia otan tosiaan tästä lähtien aina silloin kun ne fyysiset oireet alkaa, ettei varsinaista paniikkikohtausta mahdollisesti tulis ollenkaan.

Tällä hetkellä mua lähinnä vaan ahdistaa ihan älyttömästi tää mömmöjen määrä, sillä sen päivittäisen 400 mg:n annoksen Seroqueliakin haluisin jo lopettaa ja kyllähän se henkinen riippuvuus näihin lääkkeisiin pelottaa aika paljon, mutta ehkä tää nyt on vaan oikeesti sitä mitä mä tarviin. Aina se pärjääminen kun ei nimittäin oo itestä kiinni, vaikka kuinka tekis töitä sen eteen taikka toivois parasta.. Niin, ja jos tää lääkecoctail nyt toimis mun kohalla, niin se ois rehellisesti sanottuna paras asia mitä mulle on pariin vuoteen tapahtunu.

Mä en pitkään, pitkään aikaan oo enää uskaltanu toivoa esimerkiks mitään ulkomaanmatkaa lentokoneella tai edes laivalla matkustamisen takia, kavereiden näkemistä sellasissa paikoissa, jonne pääsee vaan linjautolla, taikka edes jonkun mun lemppariartistin keikkaa, mutta ehkä mä vielä jonain päivänä uskallan taas toivoa. Ehkä mä vielä jonain päivänä kykenen taas niihin normaaleihin asioihin mihin niin monet muutkin pystyy. 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Wondering


Helou! Mun oli tarkotus olla tänään tosi aikaansaava ja esimerkiks muokata kuvia elokuulta, siivota sekä tiskata ja kirjottaa Crazyfactorystä sekä mun lävistyksistä postaus, mutta nukahdinkin sitten saman tien koulun jälkeen ja heräsin tossa puol ysin maissa... Elikä tänään mennäänki nyt vähän erilaisella sisällöllä, kuin mitä alunperin oli tarkoitus.

Mun viime päivät on ollu ihan mahtavia monenkin eri asian suhteen ja esimerkiks koulusta oon nauttinu täysin siemauksin. Vastoinkäymisiä kun tuntuu kuitenkin aina pakko olevan, niin tällä kertaa viikon kestäny huimaus/pyörrytysolo on lukeutunu niihin. Oon muun muassa meinannu pyörtyä kaupan kassalla, eikä ne paniikkikohtauksetkaan oo hirveen kaukana ollu näiden olotilojen takia. Koulun terkkari vähän mietti, että vois olla fiksua varata aika hierojalta, mikä ois näitten niska ja selkäjumien kannalta aika otollista ja siinä samalla se huimauskin vois loppua. Saa nyt kuitenkin nähdä, että millon sellasen ajan sais varattua. Ens viikolla mulla kuitenkin on lääkäri ja jos nää huimaukset sun muut liittyy millään tavoin paniikkiin, niin voipi olla, että uus lääkitys napsahtaa käyntiin..

Mun päässä on jo pitkän aikaa muhinu ajatus jostain paniikkioireita hillitsevästä lääkityksestä, mutta oon sit lopulta aina hylänny sen ajatuksen siinä toivossa, ettei sitä koskaan tarvis alottaa. Mähän kuitenkin haluisin jo tästä nykyisestäkin lääkityksestä mahdollisimman pian eroon, mutta nyt nää paniikkioireet vaan alkaa olemaan sen verran kuluttavia, etten enää tiiä kauanko pärjään ilman lääkkeitä. On vaan niin perseestä, kun se elämänlaatu päivä päivältä muuttuu huonommaksi paniikin osalta, mutta kaikki muu onkin sitten taas ihan täydellistä. Mä syön hyvin, liikun enemmän ku ennen, nukun tarpeeks, lopetin tupakoimisen, eikä mua masenna ollenkaan, mutta sitten nää paniikkioireet astuu kuvaan.. En nimittäin ala valehtelemaan etteikö tää "kaikki" muu häiriinny mun paniikkioireiden vuoksi tai etteikö paniikki mitenkään vaikuttaisi siihen, sillä kyllä se vaikuttaa, joten ehkä sitä lääkitystä on tässä vaiheessa ihan järkevä edes kokeilla.    

Niin ja kuten tossa aiemmin mainitsin ja ettei tää teksti nyt jälleen kääntyis pelkkään fiilisten kuvailuun, niin tänään mennäänkin vähän erilaisella materiaalilla myös kuvien osalta ku mitä alunperin oli tarkoitus. Kuvitushan on tosiaan peräisin viime viikolta, kun testailin vihdoin ja viimein ihan kunnolla Geo coloured lenses:in sponsoroimia piilolinssejä, sekä ebaystä kotiutettua galaksi-hupparia. Noiden piilolinssien nimi on Geo Animation SF-18 ja noi on aika samanlaiset, ku mitä sain just vähän aikaa sitten Pinky Paradiselta. Mukavuus noissa linsseissä on tosi jees, eli pisteitä antaisin sen 5/5. Kuvio ja väri on myöskin ihan sitä mitä hain eli siitäkin täydet pointsit ja eipä tossa efektissäkään oo mitään valittamista, eli kaiken kaikkiaan noi on täyden pisteen piilarit. Sininen kun kuuluu mun lempiväreihin, niin sekin kyllä lisää niitä rakkauspisteitä noita linssejä kohtaan ♥