sunnuntai 30. elokuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (Demon mini sclera)


Taas on yks viikko ehtiny vierähtää ja kaikenlaistahan tässä on tapahtunu. Oon ollu kaks viikonloppua putkeen porukoilla ja vaikka viime viikonloppuna nähty tulipalo oli aika jännittävä kokemus, niin kyllä tää lähinnä pelkkää lepäilyä sisältäny viikonloppukin oli aika jees. Koulussa meillä on saman tien lähteny tosi ripeä ja työntäyteinen vauhti käyntiin ja melkeinpä viikottain vaihtuu aina se aine, jota käydäänkin sitten koko se viikko intensiivisesti läpi. Tällä viikolla meillä oli pelkkää valokuvausta, mikä ton ihanan sään huomioon ottaen oli aika mahtavaa, sillä saatiin vaan kuljeskella päivät pitkät ympäri Jäkeä kuvailemassa, eikä tarvinnu istua siellä ankeessa luokassa. Huomenna taas alkaa maalaaminen, joten motivaatio on vielä näillä näkymin messissä. Aika normaalia rataa tää elämä nyt tuntuu tällä hetkellä oikeestaan kulkevan ja sehän kyllä passaa. Kaikkea pientä kivaa tuntuu tapahtuvan koko ajan ja paniikkia lukuunottamatta mitään sen kummempaa surettavaa ei oikein taida edes olla.

Ajattelin tänään jatkaa vähän samalla kaavalla, kuin silloin viime sunnuntaina, elikä uudet piilolinssit olis taas testauksessa. Mä en yhtään tiiä ootteko te jo kyllästyny kattomaan ja kuuntelemaan mun piilolinssihöpinöitä, mutta koska mä ite en oo ainakaan vielä kyllästyny puhumaan niistä, niin tässä sitä nyt taas ollaan. Ostin (ja siis nimenomaan ostin enkä saanu) tossa jokunen aika sitten uudet piilolinssit sellasesta mestasta kuin www.sclera-lenses.comNoiden piilolinssien nimi on Demon Mini Sclera Contact Lenses ja noi onkin siitä erikoiset piilarit, että noi on tosiaan mini sclerat. Mullahan on tällä hetkellä muutamia scleroja eli niitä koko silmän piilolinssejä, sekä sit ihan älytön määrä niitä normaaleja piilolinssejä, mutta noi on mun ihka ensimmäiset mini sclerat ja oon ihan rakastunu noihin.

Käytännössä noi on siis ihan normaalit piilarit, mutta siinä missä normit on about sen 14-15mm halkasijaltaan, niin noi mini sclerat on 17mm. Niin ja sclerat onkin sitten taas yleensä sellaiset 22mm. Tykkään noista sen takia ihan törkeesti, koska noita voi käyttää paljon pitempään, ku mitä scleroja, mutta silti noi näyttää paljon normaaleja linssejä vaikuttavammilta. Mukavuus noissa mini scleroissa scleroihin verrattuna on ihan täydellistä, mutta kyllä ne normilinssit silti vie voiton. Kaiken kaikkiaan pisteyttäisin noi mukavuudesta pistein 4/5, väristä & kuviosta 5/5 ja efektistä myöskin 5/5. Niin ja toimitusaikakin tais olla sellaset 5 päivää eli tälläselle malttamattomalle ketunpoikaselle se oli aika luksusta. Mulle on itseasiassa tulossa vielä kahet erilaiset mini sclerat tässä piakkoin, enkä millään malttais odottaa niiden saapumista.. Heheh.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (Favorites)


Päivät vaan seuraa toisiaan ja mitä lähemmäs syksyä mennään, sitä parempi olo mulla jostain syystä on. Mä en tiiä oonko mä koskaan ennen kaivannu niitä pimeitä syysöitä, ruskaa, villapaitakelejä sekä sitä ihanan kirpeää ilmaa näin paljon, mutta tää vuos onki ollu omalla tavallaan aika spesiaali. Ihan hetken päästä mä täytän 21-vuotta ja sinä päivänä mä voin todeta selvinneeni. Mä rikoin sen lupauksen etten tulis koskaan näkemään 21 ikävuotta ja mä oon siitä ihan äärettömän onnellinen.

Musta tuntuu, että iän myötä myös itsevarmuus ja se oma juttu kehittyy kehittymistään ja vaikka välillä kaikki onkin niin käsittämättömän epätodellista ja sumeaa, niin silti ne tietyt asiat loistaa sieltä sumun keskeltä ja päivä päivältä ne vaan kirkastuu entisestään. Mä oon koulun alettua alkanu miettimään tosi paljon tulevaisuutta ja oli aika pysäyttävää tajuta etten mä oo koskaan ennen ajatellu sitä näin vakavasti. Meikkaaminen tuntuu aina vaan luontevammalta ja siihen liittyvä ura on alkanu toden teolla houkuttelemaan. Ties missä sitä vuoden tai kahen päästä ollaankaan..

Anyways, ajattelin näin sunnuntain kunniaks näyttää täällä blogissakin muutamat koulumeikit viime viikolta. Mä oon saattanu ennenkin mainita tän, mutta tollaset "valumameikit" näyttää mun silmään värillä, kuin värillä tehtynä tosi kivoilta, vaikka muuten suht simppeleitä oliskin. Tossa toisessa meikissä ammensin taas pitkästä aikaa inspiraatiota kenestäpä muustakaan, kuin Mansonista ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin myös drac_makens nimimerkin takana instagramissa taiteileva tyttö lisäs mun inspistä. Tän spesiaalin otsikko "favorites" juontaa muuten juurensa piilareista, jotka mulla noissa molemmissa meikeissä on silmissä. Mulle kun on kertyny niitä piilolinssejä tässä vuoden varrella taas ihan älytön määrä elikä yhteensä 27 paria, niin halusin tehä meikit yhtien mun lempparipiilareitten ympärille. On muuten ihanaa, kun nykyään on niin monen asian suhteen niin paljon valinnanvaraa!

Noi ylemmän meikin piilolinssit on tosiaan vähän uudempi tuttavuus ja ne mulle sponsoroi jokunen aika sitten Pinky paradise, kun taas alemman meikin linssit on vilahtanu blogissa jo muutamaan otteeseen. Ne sain muistaakseni Eyesbright nimiseltä yritykseltä, joka on sittemmin lopettanut toimintansa. Kertokaahan ihmeessä mitä ootte mieltä noista koulumeikeistä, hyvää alkavaa viikkoa ja palaillaan taas.

perjantai 21. elokuuta 2015

Urban Decay arvostelu

No niin, palataanpas jälleen Urban Decayn pariin. Tässä muutaman päivän sisällä oon tosiaan kokeillu läpi kaikki testikassissa saapuneet tuotteet ja fiilikset näin jälkikäteen on tosi positiiviset. Kuvat kaikista tuotteista löytyy muuten mun edellisestä postauksesta eli täältä.


Aloitin testaamisen tekemällä aika hillityn ja mun silmiin tosi neutraalin meikin. Ihan ensimmäisenä testasin siis Urban Decayn Primer Potionia, joka oli ihan yhtä laadukasta kuin aina ennenkin. Pakkaus on tosin vähän muuttunut sillä nykyään PP sisältää vaahtomuoviaplikaattorin, toisin kuin silloin ennen, kun pakkaus oli pelkkä tuubi mistä sitä itse tuotetta puristettiin ulos. Meikki pysy PP:n ansiosta aamusta iltaan paikoillaan, mutta siinähän ei ollu mulle mitään uutta taikka yllättävää.

Hillityn meikin väsäsin tietysti Urban Decayn Naked Basics -paletilla ja siitä käytin sävyjä "Venus", "Faint" ja "Crave". Värit näytti sekä paletissa, että luomella tosi kivoilta ja yllätyin oikeesti siitä, kuinka hyvin ne sai häivytettyä. Tietysti se, että yleensä mä käytän aika räikeitä sävyjä, jotka ei ihonväriä vasten häivyty niin smoothisti saattaa vaikuttaa mun mielipiteeseen näistä Naked Basicsin sävyistä.

Primer Potion ja Naked Basics ei ollu ainoot tuotteet mitä käytin mun nude-meikissä, sillä myös Urban Decayn Perversion ripsaria kokeilin samalla. Ensimmäisenä mieleen pälkähti, että Perversion tuntuu tosi, tosi kevyeltä ripsillä. En tiiä mistä se johtuu, mutta kaikkiin aiempiin ripsareihin verrattuna Perversion oli vaan tosi kevyt. Mitään sen kummempia ajatuksia ei kuitenkaan heränny eli aika basic ripsarilta se Perversion vaikutti.


Kaikkien edellämainittujen tuotteiden jälkeen mulle jäi vielä testattavaks huulipuna, luomiväri sekä kajaali, joten päätin yhdistää kaikki nää tuotteet samaan meikkiin ja kattoa mitä siitä tulee.

Ihan ensimmäisenä käytin siis "Mildew" sävystä kajaalia, jolla piirsin kulmat. Väri näytti mun mielestä kivalta ja kulmat onnistu sen avulla ihan normaaliin tapaan. Vedenkestävyys sen sijaan oli vähän kyseenalainen juttu, sillä yhdellä sormen pyyhkäyksellä koko kulma oli tipotiessään.. En tosin tiedä miten kyseinen kajaali käyttäytyisi esimerkiksi alaluomella, mutta ehkä sitäkin pitää vielä kokeilla jonain päivänä!

Kajaalin jälkeen kokeilin samansävyistä luomiväriä, joka oli siis tollanen kuikasen vihree. Luomella väri näytti hyvältä ja häivytettävyys oli Naked Basicsin kaltasesti tosi hyvää. Vähän jäi harmittamaan etten saanu mitään hyvää kuvaa missä näkyis se sellanen shimmer-efekti kunnolla, mutta kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen itse luomiväriin.

Vikana päätin vielä vähän rikkoa rajoja ja yhdistin myös räväkän pinkin huulipunan (sävyssä Anarchy) tohon meikkiin. Huulipunaa kuvailtiin sanoilla "Voidemainen, räväkkä sekä ylellinen" ja oikeestaan kaikki noi sanat piti paikkansa. Huulituntuma oli tosi kiva eli ei sellanen liian tahmee, kuiva taikka vetinen ja väri näytti huulilla ihan samalta kuin siellä puikossa, eli erittäin pigmenttiseltä. Rajasin huulet pinkillä eyelinerillä ja laitoin päälle vielä vähän vaaleanpunasta sekä valkosta shimmer-luomiväriä.


Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen kaikkiin noihin tuotteisiin, jotka sain kokeiltavaks ja sellanen yhteinen kouluarvosana olis varmaanki 9+. Tällä hetkellä mua himottaa ihan älyttömästi se UD:n Electric-paletti ja ne sellaset suihkemaiset meikin kiinnittäjät, mutta ehkä mä joku päivä tuun vielä nekin hommaamaan. :) Ootteko te jo käyny Helsingin tai Tampereen sokoksilla ihastelemassa noita Urban Decayn tuotteita?

maanantai 17. elokuuta 2015

Urban Decay vihdoin myös Suomessa!

Jotkut teistä saattaa jo tietää sellasen ilouutisen, että Urban Decay niminen kosmetiikkamerkki on vihdoin ja viimein rantautumassa Suomeen. Mä oon ite käyttäny UD:ltä tähän mennessä vain ja ainoastaan yhtä tuotetta eli sitä Eyeshadow primer potionia, mutta se onkin sitten just niitä tuotteita, joita ilman en enää pärjäis. Kyseessähän on siis silmäluomille tarkotettu primeri, jota mä käytän joka ikisessä meikissäni. Sekä koulumeikeissä, että niissä hitusen vaativimmissakin. Ensimmäisen kerran mä kuulin UD:n Primer potionista muistaakseni mun tukihenkilöltä pari vuotta takaperin ja pakkohan se oli sitten omiin kokoelmiin hankkia. Niin ja voin kyllä sanoa, että kyseistä hankintaa en oo katunu.

Anyways, nyt kun Urban Decay tosiaan on tulossa tänne Suomeen, niin mä sain yhdessä facebook ryhmässä vihiä, että myös testiryhmää näille meikeille sekä muille kosmetiikkatuotteille ollaan ettimässä. Teinkin sitten hetken asiaa tutkittuani hakemuksen ja kuinka ollakkaan muutaman päivän kuluttua sain jo kuulla, että mä pääsin kuin pääsinkin testiryhmään mukaan! Tänään koittikin se ilon päivä, kun posti kiikutti mulle kassillisen Urban Decayn tuotteita kokeiltavaksi ja voi että mä oon innoissani.

Noiden meikkien mukana tuli myös tollanen lappunen, josta aattelin nyt kopsata tähän ainakin mun mielestä tosi mielenkiintosen tarinan Urban Decay-merkistä, mutta sitä ei todellakaan tarvii lukea jossei kiinnosta :')


Urban Decay - Uutuus sokoksella

Urban Decay -tarina alkoi 90-luvun puolivälissä, jolloin pinkki, punainen ja beige hallitsivat Yhdysvaltojen kosmetiikkamarkkinoita. Tällöin ei ollut saatavilla lainkaan violettia tai vihreää kynsilakkaa. Urban Decayn perustajat Sandy Lerner ja Wende Zomnir olivat molemmat huomanneet tarpeen muutokselle kosmetiikka-alalla ja päättivät shokeerata markkinoita. Tammikuussa 1996 he toivat markkinoille 10 huulipunaa ja 12 kynsilakkaa. He saivat inspiraatiota urbaanista ympäristöstä ja antoivat tuotteille uraauurtavia, ennennäkemättömiä nimiä: Roach, Smog, Rust, Oil Slick sekä Acid Rain.

Perustajajäsen Wende Zomnir toimii yhä tänä päivänä Urban Decayn luovana johtajana ollen kaiken toiminnan inspiraation lähde ja ideoija. Hän luotsaa Urban Decay merkkiä jatkuvaan kasvuun yhdessä toimitusjohtaja Tim Warnerin kanssa. He pitävät huolen, että kaikki Urban Decay -merkkiin liittyvä tulee olla naisellista, vaarallista sekä hauskaa. Urban Decayn intohimo luoda koko ajan uutta on nähtävissä kaiken sen tuen kautta, jota on vuosien varrella saatu. Urban Decayn tuotteita on ollut lehdissä ympäri maailmaa ja lisäksi se on saanut palkintoja pakkaussuunnitteluistaan.

Urban Decayn legendaarisiin tuotteisiin kuuluu Naked Palettes -luomiväripaletit, jotka toivat vallankumouksen neutraaleihin sävyihin sekä Eyeshadow Primer Potion, joka on yksi suosituimmista silmämeikinpohjustustuotteista koko maailmassa. Lisäksi suosittuja tuotteitamme ovat viimeistelysprayt, jotka pitävät meikin paikoillaan. Urban Decay on myös tunnettu laajasta sävyvalikoimastaan, ja esimerkiksi luomiväreissä on valittavina myös matta-, kimalle-, glitter- ja satiinisävyjä.

Nykyään Urban Decay on yksi menestyneimmistä kosmetiikkabrändeistä Yhdysvalloissa ja se on jatkuvasti laajentumassa uusiin maihin ympäri maailmaa. Nyt Urban Decay on vihdoin saatavilla myös Suomessa!


Kassin sisällön näättekin jo noista yläpuolella olevista kuvista. mutta lisäks tässä meikkituotteiden mukana tulleessa lapussa lukee näin: "Olemme erittäin iloisia saadessamme tarjota juuri sinulle tuotteitamme testattavaksi. Pääset ensimmäisten joukossa kokeilemaan niitä ja odotamme mielenkiinnolla, että pääsemme kuulemaan mielipiteesi niistä. Tässä hieman lisäinfoa tuotteista:" Eli luetellaanpa nyt vielä mitä tää Tuotetietoa- selostus kertoo noista tuotteista:


Eyeshadow Primer Potion - Silmämeikin pohjustustuote

Yksi suosituimmista silmmeikinpohjustustuotteista koko maailmassa! Eyeshadow Primer Potion antaa luomivärille eloisamman värin ja helpomman levityksen, eikä se kasaudu juonteisiin. Saatavilla neljä erilaista: Original (nude, kuivuu näkymättömäksi), Minor Sin (samppanjan hohdetta), Eden (nude matta), ja Anti-Aging (nude, ikääntymistä vastaan)

Naked Basics - Luomiväripaletti

Naked Basics -paletit todistavat, ettei neutraali ole missään nimessä tylsää. Naked Basics -luomiväripaleteissa on kuusi upeaa mattasävyä, joita voit käyttää yksistään tai sekoittaen keskenään. Paletti on niin monipuolinen, että jokainen nainen (ja Pietu) tarvitsee sen meikkipussiinsa!

Eyeshadow - Luomiväri

Uraauurtavassa luomivärissä on Pigment Infusion System™ , joka antaa pitkäkestoisen värin, samettisen levitettävyyden ja häivytettävyyden. Sävyvalikoima on erittäin laaja ja jokaisella löytyy oma suosikkinsa. 60 eri sävyä.

24/7 Glide-On Eye Pencil - Silmänrajauskynä

Paras silmänrajauskynä ikinä! Koskaan ennen ei ole ollut olemassa näin voidemaista, helposti levittyvää ja kerrassaan nerokasta vedenkestävää kynää. Tätä kynää on saatavilla 40 eri sävyssä.

Perversion Mascara - Maskara

Perversion-Maskara liukuu helposti ripsille ja antaa upean, pitkäkestoisen lopputuloksen vain yhdellä levityksellä. Voidemainen, pidentävä ja tuuheuttava maskara päällystää jokaisen ripsen erittäin mustilla pigmenteillään ja hoitavalla koostumuksellaan. Saat " bigger, blacker, badder " -ripset!

Revolution Lipstick - Huulipuna

Saat voidemaiset, räväkkään ylelliset huulet! Pigment Infusion System™ antaa uskomattoman määrän väriä ja kiiltoa ja Maxi-Lip™ korostaa ja kosteuttavat öljyt jättävät huulet pehmeiksi. 20 eri sävyä.


Aikamoiset myyntipuheethan noilla on, ei voi muuta sanoa! Mä otankin nyt tehtäväkseni testata jokaista noista tuotteista ja palaan sit myöhemmin raportoimaan vähän omia mielipiteitä! Tällä hetkellä voin jo sanoa, että toi Naked Basics kutkuttelee jostain kumman syystä, vaikka nudeja sävyjä sisältääkin ja sen lisäks myös "Mildew" sävynen luomiväri & silmänrajauskynä houkuttelee, joten saas nähä millasta jälkeä saan niillä aikaan..


Ps. Lähiaikoina myös tulossa postausta mm. Crazy Factorystä.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (My Zef styles motherfuckin' freaky-deek)


Ensimmäinen kouluviikko on nyt ohi ja niin ku olin vähän ajatelluki, niin myös meikkejä on tullu tehtyä sen mukasesti. Vielä viikko sitten en ois uskonu olevani näin innoissani arjesta saati koulun alkamisesta, mutta pakko se on myöntää, että jossain alitajunnassa mä oon oikeesti kaivannu tätä rutiinia elämääni. Meikkaamisen lisäks photarin avaaminen tuntuu taas pitkästä aikaa miellyttävältä, mikä on ihan parasta. Yhessä vaiheessa se kuvien muokkaaminen kun tuntu monen muun asian ohella nimittäin tosi, tosi raskaalta, mikä oli harmi, sillä mä oikeesti rakastan muokata kuvia. Nyt tää edellämainittu raskaus on kuitenkin tipotiessään ja oon siitä tosi onnellinen. 

Meikkaamiseen kuitenkin palatakseni tossa perjantaina mä päätin tehä pitkästä aikaa jotain jännää vihreillä sävyillä, sillä en oo omasta mielestäni käyttäny vihreetä väriä meikissä pitkään aikaan. Halusin myös samalla testata uudet Pinky Paradiselta saadut piilarit, jotka on yllätys, yllätys vihreät. (Niistä kuitenkin lisää postauksen lopussa). Piilolinssit tossa meikissä ei suinkaan ollu ainoat testattavat, sillä kokeilin myös ensimmäistä kertaa tollasia tarratimanttikulmia, joista tuli muuten ihan mielenkiintonen yksityiskohta muuten aika simppeliin meikkiin. Silmissä mä käytin Viva la Divan Starlight Collection palettia ja huulissa Viva la Divan Moonwalk huulipunaa sekä edellämainittuja luomivärejä.

Otin muutaman kuvan tosta lookista takapihalla ja koska en osannu päättää miten laitan hiukset, niin otin kuvia sekä huppu päässä, että ilman ja molemmilla tyyleillä noista kuvista tuli ihan kivoja. Oon muuten viime aikoina tykästyny ihan älyttömän paljon tohon alemman kuvan kampaukseen elikä sivulettiin. Mun hiukset on tässä reilun puolen vuoden aikana kasvanu ihan hurjaa vauhtia, jos miettii sitä alkupistettä millon leikkasin tän yolandi tyylisen kampauksen itelleni. Sillon en vielä saanu hiuksia takaa kiinni millään ilveellä, mutta nyt letti kuin letti luonnistuu ja näyttää ainakin mun omaan silmään kivalta. Kyllähän mä tästä pehkosta vielä pidemmän haluaisin, mutta toisaalta eihän tässä mikään kiire oo. Tuntuu muuten, että mulla ois ollu tää kampaus jo ikuisuuden, mutta silti muistan sen yön kun leikkasin nää hiukset ihan ku eilisen ja myös tää ns. "paljastuspostaus" on vielä kirkkaana muistissa.


Joo, mutta se siitä tukasta ja meikistä. Nyt noiden piilareiden pariin. Sain tosiaan tossa pari viikkoa sitten taas valita Pinky Paradiselta muutamat piilolinssit ja halusin jälleen kerran koittaa onneani vihreiden piilareiden saralla. Mulla on tällä hetkellä kolme paria vihreitä linssejä noiden lisäks, mutta vielä yksikään näistä pareista ei oo täyttäny täydellisesti mun toiveita eli toisin sanoen ne ei vaan näytä tarpeeks vihreiltä mun silmissä. Kaks paria näyttää ihan sinertäviltä ja yks pari on niin hennon värinen, ettei ne ees näytä piilareilta vaan lähinnä mun oma silmän väri dominoi ja tunkee sieltä piilarin alta näkyviin. Noissa kuvissa näkyvät piilolinssit on nimeltään EOS Dolly Eyes Green ja noi on tähän mennessä kaikista lähimpänä sellasia vihreitä piilareita mitä oon ettiny.

Mukavuudesta mä antaisin pisteitä 5/5, sillä Pinky Paradiselta ei oo vielä kertaakaan saapunu sellasia oikeesti epämukavia linssejä. Kuviosta annan kans täydet 5/5, sillä noi mustat yksityiskohdat näyttää kivoilta ja mustat reunat syventää katsetta. Värille mä annan tällä kertaa sellaset 4/5 pistettä ihan vaan sen takia, että noi näyttää silmissä liian tummalta eikä se vihreys pääse niin räikeesti esiin ku mitä oisin toivonu. Kaiken kaikkiaan noi on siis tosi hienot linssit, mutta niiden täydellisten vihreiden piilolinssien metsästys jatkuu.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maybe this is the moment I've been waiting for


Mun harvinaisen lyhyeltä tuntunu kesäloma päätty eilispäivään ja tänään starttaskin sitten käyntiin viiminen vuos graafisella alalla. Pikku hiljaa alkaa jo vähän kuumottelemaan, että mitä mä sitten valmistumisen jälkeen oikein alankaan duunailemaan, mutta onneks on vielä edes jonkin verran aikaa pohtia sitä. Koulun alku tuntuu aina mun mielestä jotenkin jännittävältä ja ehkä jopa enemmän siltä uudelta vuodelta taikka alulta, kuin miltä se ajanlaskussa käytettävä uus vuos tuntuu. Tää päivä ei ollu siinä suhteessa mikään poikkeus, sillä kyllähän ne yöunet jäi taas aika vähäseen ja aamulla oli tosi jännä kävellä pitkästä aikaa kouluun sydämen pamppaillessa rinnassa.

Sinänsä en ois voinu kyllä parempaa koulun ja samalla sen normaalin arjen alotusta toivoa, sillä oli ihan mahtavaa nähä kesän jälkeen Annea, joka ei ollu muuttunu mikskään, sekä tietysti koko muutakin luokkaa ja meiän superihanaa opettajaa. Päivän kruunas vielä se, kun koulun jälkeen lähettiin pyörimään Annen kanssa pariksi tunniksi keskustaan ja siellä neljä ihmistä tuli eri aikaan pyytämään yhteiskuvaa mun kanssa! Siis oikeesti neljä. Huhhuh :'D Ensin joku tyttö halus kuvan, sit pari poikaa ja jonkin ajan päästä vielä yks tyttö ja voin kyllä sanoo, että oltiin molemmat Annen kanssa aika hämmentyneitä ja oon mä kyllä vieläkin!

Anyways palatakseni kuitenkin vielä vähän ajassa taaksepäin voisin puhua vähän kuluneesta kesästä. Mä en yhtään osaa sanoa, että mikä siitä parista kuukaudesta tänä vuonna teki niin älyttömän lyhyen tuntusen, mutta ihan sairaan nopeelta se ainakin näin jälkeenpäin vaikuttaa. Ennen kesää mulla oli päässä sellanen jonkin sorttinen plääni siitä, mitä haluaisin alkavan kesän aikana tehdä ja mitä mahdollisesti tulee tapahtumaan, mutta elämää kun on usein hankala ennustaa etukäteen, niin todella monet suunnitelmat menikin sitten lopulta aika päinvastasesti, kuin mitä mä olin ajatellu..

Bloggaaminen nyt esimerkiks on jääny tän parin kuukauden varrella aika vähäseks siihen ns. normaaliin tahtiin verrattuna, minkä tekin nyt varmasti ootte huomannu, mutta tänä kesänä en potenu siitä onneks sen pahemmin mitään huonoa omaatuntoa. Rehellisesti sanottuna oon ollu ainakin puolet koko kesästä meikkaamatta, eikä kameraankaan oo tullu paljon kajottua, joten visuaalisesta materiaalista on ollu melkosta puutetta. Toisaalta harmittaa tietty sellanen passiivisuus, mutta toisaalta taas ei. Oon kuitenki tehny monia kesään kuuluvia asioita kuluneen loman aikana, kuten nyt esimerkiks käyny mökillä, uinu, kalastanu, pelannu mölkkyä, valvonu öitä, humaltunu, tutustunu uusiin ihmisiin, ottanu aurinkoa, nauranu, viettäny ekstrapaljon aikaa kavereitten sekä perheen kanssa ja tietysti levänny. Yhteenvetona monia asioita tapahtu tänä kesänä aika äkisti taikka yllättäin, kun taas monet jo etukäteen suunnitellut asiat ei sitten koskaan päässeetkään tapahtumaan.

Mä totisesti toivon, että tää arkeen palaaminen motivois mua nyt monissa eri asioissa ja että inspiraatiota alkais taas pian löytyä ainakin siihen meikkaamiseen. Eilen mä kynin taas tätä mun tukkaa vähäsen ja värjäsin tyvikasvunkin pois, joten nyt on paljon kivempi alkaa väsäilemään meikkilookkeja ilman, että tarvis aina käyttää peruukkia. Blogia varten mulla tosin on muutama peruukki, joita ois kiva jossain kohtaa testata ja itseasiassa kolmet piilarit (yhet niistä näkyy tuolla kuvassa), uudet lävärit sekä venytykset ja pari kosmetiikkatuotettakin odottaa esittelyä. Ehkäpä mä pikkuhiljaa pääsen taas tähän bloggaamiseen ja kaikkeen muuhunkin kunnolla kiinni ja ties mitä tää lähestyvä syksy oikein tuokaan tullessaan!