perjantai 27. helmikuuta 2015

Even the biggest storms don't last forever


Fiilikset alkaa pikkuhiljaa taas kohota ylöspäin tai ainakin se pahin ahdistus tuntuu nyt olevan toistaiseksi ohitse. En uskalla tietenkään vielä luvata mitään kellekään tai siis nimenomaan itselleni, mutta päivä kerrallaan as always. En oo blogiinkaan kirjotellu pariin päivään, koska mitään hirveen ihmeellistä ei oo tässä ehtiny tapahtua, mutta ohimennen mainittakoon, että oon taas jaksanu olla sosiaalinen pienissä määrin ja vaikka toissapäivänä tulikin täyteen se neljä vuotta Jossun kuolemasta, niin vietin koko päivän läheisten kanssa ja tällä hetkellä olo on aika tyyni.

Tänään mulla oli vapaapäivä ja jaksoin taas "pitkästä aikaa" räpsiä parit kuvat päivän tummahkosta lookista ennen kuin Alisa tuli mun seuraks kattelemaan leffaa. Harmittaa, kun en oo saanu kuvattua videoita lähiaikoina ollenkaan ja tänäänkin ois ollu niin kiva meikki naamalla, mutta ehkäpä pian ois taas sitä aikaa ja fiilistä niidenkin toteuttamiseen. Oon tällä viikolla muuten meikannu jostain syystä melkeen jokasena päivänä tollasen samanlaisen silmämeikin Sugarpillin mustalla luomivärillä eli sävyllä bulletproof, joko kulmilla tai ilman ja tänään päädyin toistamaan samaa kaavaa, ihan vaan senkin takia, että kohta taas kyllästyn ja halusin ikuistaa kyseisen meikin ennen sitä teidänkin nähtäväks. Myös pidennykset kiinnitin päähän pitkästä aikaa ja lopputulos on ainakin mun omaan silmään tosi kivaisa. Toivottavasti tekin tykkäätte.

Ps. Loppuun vielä iso kiitos kaikista kahteen edelliseen postaukseen tulleista kommenteista.. ♥ 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Porcelain doll (k.18)


Olo vain pahenee pahenemistaan. Kävin tänään terapiassa, jonka luulin auttavan edes hiukan. Luulin väärin. Puhuttiin tunti kaikesta tästä tuskasta ja ahdistuksesta, mutta mitä jäi käteen? Pinnalle nostetut muistot, ahdistus ja jäätävä kotimatka kaikkien niiden houkutusten sekä impulssien riivaamana. Autoja, silta, junarata.. Ihmiset tuijottavat, mutta sivuutan katseet. Tunnen oloni maalatuksi posliininukeksi ja mietin huomaako kukaan muu samaa. Niin nätti päältäpäin, niin ontto sisältä.

Kyyneleet vierivät jo ennen kuin kotiovi ehtii rämähtää kiinni. Hiljaisuus ja pimeys ottivat ironisesti vastaan niin kuin päivä toisensa jälkeen, enkä jaksa edes sytyttää valoja vaan kompuroin kaiken lattialle kasaantuneen roinan, vaatekasojen ja muun sotkun yli sänkyyn. Tietokoneen ruutu hohtaa ja facebookiin ilmestyneet viestit odottavat vastaajaa. Turhaan. Yritän vastata huomenna. En tiedä haluaisinko edes olla yksin, mutten halua kenenkään näkevän minua tälläisenä. Anteeksi.

Musiikki alkaa pauhaamaan samalla kun kävelen suihkuun. Käyn vaa'alla ja lukema tuo hetkeksi näläntunteen mieleen. Päätän sivuuttaa sen ja nauttia edes ne pari, kolme sekuntia näennäisestä laihuudesta ja sen tuomasta kontrollintunteesta. Avaan suihkun ja tunnen ahdistuksen taas leviävän kehon jokaiseen kolkkaan. Oksettaa ja tuntuu kuin tulisin hulluksi. Yritän itkeä, vailla tulosta ja pienen impulsiivisen hetken verran mietin jopa soittavani itselleni ambulanssin jonka kyydissä pääsisin turvaan osastolle. Turvaan miltä? Turvaan itseltäni.

Suihku vie osan ahdistuksesta mennessään, mutta jättää tilalle voimattoman ja heikon tunteen. Makaan taas sängyllä ja selaan kännykkää. Kolme puhelua Timiltä. Vastaan etten pysty näkemään ja poden huonoa omaatuntoa ilman syytä. Pari tuntia vierähtää nopeasti ja puhelin alkaa yhtäkkiä täristä. Veera soittaa. En kykene vastaamaan vaikka puhelin onkin vain muutaman sentin päässä. Puhelu loppuu ja facebookiin saapuu viesti. Se on Veeralta. Vastaan jälleen voivani huonosti ja tukahdutan huonon omatunnon heti alkuunsa. Pieni hymähdys karkaa suustani kun tiedostan, että minusta välitetään. Se lohduttaa, muttei vie ahdistusta eikä voimattomuutta mennessään.  

Irrotan lääkkeitä foliosta ja huuhtelen ne alas vedellä. Pian alkaa taas sängyssä pyöriminen ja unettomuus aivan niin kuin eilenkin. Ehkä tänään saisin enemmän kuin kolme tuntia unta.  

En voi avautuu, antaa avainta ajatuksiini (k.18)


Mun on pitäny kirjottaa tää postaus jo päiväkausia sitten, mutta en oo vaan kyenny. Syy siihen ja moneen muuhunkin asiaan löytyy siitä, että mä voin tällä hetkellä ihan hävyttömän huonosti. Tai no okei, nyt alkaa jo vähän helpottaa tän porukoilla vietetyn viikonlopun jälkeen, mut viime viikko oli yhtä tuskaa. En oo täysin varma miks romahdin niin äkisti ja vieläpä niin syvälle, mut heti Turusta palattua jokanen hengenveto on ollu yhtä ahdistusta ja oon parkunu koko sen ajan ennen perjantaista junamatkaa porukoille.

Viime viikko kulu ihan yliluonnottoman hitaasti. En pystyny syömään enkä puhumaan lähes kellekään pariin päivään ja perjantaina päätin, että nyt on pakko tehä jotain asialle. Viiltely oli käyny mielessä jo luvattoman monta kertaa, vaikka siitä on melkein vuos ku viimeks oon ollu sillä tavalla itsetuhonen. Jotenki se vaan houkuttelee päivä päivältä enemmän. Taas.. Sairasta akupunktiota sairaalle mielelle. Ruumiista puhumattakaan. Ei edes tupakka houkuttele tällä hetkellä yhtä paljon ku se terä.

Juna-asemalle kävellessä kädet hikoili ja puristu kerta toisensa jälkeen nyrkkiin, koska ahdistus tuntu niin fyysiseltä. Oikeestaan niin fyysiseltä, että oli vaikeeta hengittää. Junassa meinasin saada paniikin päälle jo pelkästään psyykkaamalla itteäni ihan väärällä tavalla. Raiteet vilisti silmissä kiiltäen kuin lamput, jotka houkuttelee yöperhosia surman suuhun ja rumat ajatukset katkas äkisti ohikiitävä juna. Itkun pidättelemistä, oksettavaa oloa, ahdistusta.. Pitkästä aikaa tuntuu taas kaikkea muuta ku vahvalta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (Drag queen makeup)


Heippa kaikille ja terveisiä Turusta ! Mulla on tähän mennessä ollu ihan huippu viikonloppu parista kommelluksesta huolimatta ja loppua ei ainakaan vielä oo näkyvissä. Otettiin pieni varaslähtö Lauran varsinaisille synttäreille ja juhlittiin jo perjantaina aika villisti, mutta kyllähän sitä virtaa sit eiliselleki onneks riitti. Mä en tiiä miks, mutta viihdyn Turussa ihan älyttömän hyvin ja aina ku rantaudun tänne, niin ei tekis mieli ollenkaan palata takas kotiin eikä varsinkaan siihen ankeaan arkeen..

Anyways, mennäänpä varsinaiseen aiheeseen. Oon tässä jo jonkin aikaa katellu netflixistä sellasta sarjaa ku "RuPaul's drag race". Kyseessä on siis sellanen huippumalli haussa tyylinen formaatti, jossa niiden huippumallien sijasta kisaakin erilaiset drag queenit, huippu drag queenin tittelistä. En oo pahemmin aiemmin ollu kiinnostunu mistään Drag jutuista, mutta toi ohjelma on ollu kyllä ihan törkeen inspiroiva ja jollain tavalla samaistuttava. Vaikken ite mikään draq queen oo, niin tiedän tasan tarkkaan mitä varmaanki jokainen kyseisen ohjelman kilpailijoista on joutunu meikkaamisen takia kokemaan ja on ihan parasta kuunnella kaikkia niiden kilpailijoiden kertomia selviytymistarinoita sekä tietty tsemppejä, mitä tuomaristo ja RuPaul antaa. Niin ja kyllähän mä sitä meikkaamistakin seurailen innoissani.

Alkuviikosta inspiroiduin ihan toden teolla drag tyylistä ja päätin uuden ebay:stä ostetun peruukin saavuttua tehä sen kanssa jonku vähän drag queen tyylisen meikin tai lookin ja lopputuloksesta tuli ainaki mun omasta mielestä tosi kiva! Saattaapi olla, että tulevaisuudessa tämmösiä drag testailuja tulee vielä lisää, mutta sitä ootellessa. Toivottavasti tykkäätte :3

torstai 12. helmikuuta 2015

Hell yeah I can be a fierce bitch, but I can also hang out with my friends and be fucking retarded


Viikko lähenee loppuaan ja koska huomisesta tulee näillä näkymin aika liikuntapainotteinen päivä, niin tulinpa nyt postaamaan vielä yhen postauksen ihan vaikka vaan sen viikonlopun ja ystävänpäivän kunniaks. Tää viikko on ollu aika raskas ainaki henkisellä tasolla, sillä oon ollu aikalailla ihan yksin koulussa ja siinä samalla oon yrittäny taistella sekä tupakanhimoa, ahdistusta, että stressiä vastaan. Ei siinä, eilen oli kyllä tosi piristävä päivä, kun käväsin Alisaa moikkaamassa Vantaalla. Syötiin eka burger kingissä, juotiin jälkkärikahvit Alisan miekkosen työpaikalla ja lopuks suunnattiin Edellämainittujen asuntoon meikkailemaan. Duunasin itelleni nopeen keijumeikin tai mikä toi nyt oikein onkaan ja sit paneuduin Alisan silmämeikkiin. Napattiin koiruli messiin ja mentiin pihalle kuvaamaan sillä mun joululahjaobjektiivilla muutamia kuvia. Alisasta otetut fotot tuutte tosin näkemään varmaan vasta ens viikolla, sillä muokkaamisprosessi on vielä kesken (aka. syön jäätelöä ja tuijotan netflixiä at the moment). Loppuilta meniki sit mukavasti ja ehkä vähän agressiivisestikin Mario kartin parissa ja illalla mä junailin takas tänne Jäkeen.

Huomisesta on tosiaan tulossa aika matkailuntäyteinen päivä niinku jo sanoin, sillä tiedossa on ainakin reissu Hyvinkäälle, ehkä takas Jäkeen ja illalla lähenki sit Turkuun koko viikonlopuks Lauran synttärikekkereitä viettämään. Vähän mietityttää, että miten mä nyt oikein saan kaiken huomenna järjesteltyä, kun haluisin tosiaan ehtiä nukkua tänä yönä, meikata kivasti huomenna ja vähän oon yrittäny virittäytyä sellaseen videotunnelmaan, että voisin kuvata Q&A vastausvideon youtubeen nyt ku sain mun kamerajalustan kiinnitysosanki takas. Neljältä mun muistaakseni pitää olla jo Hyvinkäällä, eikä siinä muuten mitään, mutta kun Laura pääsee kai vasta 11 tai 12 aikaan illalla töistä, niin mun pitäis kuluttaa jossain aikaa sellaset 6-7 tuntia ja plääh. Ehkä vaan hyppään johonki junaan ja lähen seikkailemaan. Ken tietää. Jos näätte pienen kettuprinssin jossain niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan. Mulla ois ens viikoks muuten suunniteltuna ainaki neljä postausta, mutta jokaiseen pitäis vielä räpsiä kuvat ja tekstitkin on puolitiessään, joten katellaan nyt mitä tahtia saan ne julkastua! Kaiken kaikkiaan oon tällä hetkellä aika väsyny, levoton ja hitusen hilpeäkin, mutta loppujen lopuks silti tosi onnellinen, koska hiihtoloma alko ja ties mitä ihanaa se tuokaan tullessaan. Ei siis muuta kuin, hyvää viikonloppua, ystävänpäivää, hiihtolomaa ja kaikkea muutakin teille kaikille ! Palaillaan taas ♥ Purr

maanantai 9. helmikuuta 2015

Pound me the witch drums, the witch drums. Better pray for hell, not hallelujah.


Tänään mun teki heti aamusta mieli taas sulautua vähän synkempään rooliin ja mikäs sen mukavampaa, kuin luukuttaa Mansonin uutta levyä, meikata sugarpillin superpigmenttisillä luomiväreillä ja juoda höyryävää aamukahvia peitto harteillaan. Niin, no sen jälkeen jouduin tosin kärvistelemään siellä koulun penkillä loppu päivän, mutta näytinpähän ainakin hyvältä siinä kärvistellessäni, jos ei muuta ;) Monet välillä ihmettelee, että miten ihmeessä jaksan herätä jopa pari, kolme tuntia ennen koulun alkamista laittautumaan, mutta mun mielestä päivä kuin päivä on ihan parasta alottaa juomalla rauhassa pari kuppia kahvia, kuuntelemalla chilliä tai välillä vähän vähemmän chilliä musaa ja laittautumalla niin, että ulos astuessa näyttää tismalleen siltä miltä haluaa.

Pari vuotta sitten käyty ammattistartti on ehkä täydellisin vertailukohde nykypäivään, sillä sinä vuonna mun jo usean vuoden kestäny meikkaaminen väheni ihan minimiin ja saatoin usein meikata vasta koulussa ja sielläkin melko vähäisissä määrin tai jos oikein reipas olin, niin koulumatkalla busseissa. Niihin aikoihin mun meikkeihin tosin lukeutu vaan meikkivoide, kulmat ja jaksamisen mukaan silmien kajalkynällä mustaaminen sekä musta luomiväri, mutta kuitenkin. Ammattistartin jälkeen aloitin valmentavan luokan ja jo kauan ennen ensimmäistä koulupäivää päätin, että tästä alkaa uusi alku, johon lukeutuu päivittäinen meikkaaminen ja niinhän siinä myös kävi.

Meikit naamassa voi olla, ja ainakin mun kohdalla myös onkin paljon itsevarmempi olo ja mä oon huomannu, että kannan niin sanotusti itteni paljon paremmin sillon ku oon laittautunu. Sinänä se nyt ei oo mikään ihme, sillä oon jo vuosikaudet asennoitunu siihen millasena tai siis minkänäkösenä oon kaikista lähimpänä sitä mitä haluun olla ja meikittömyys on mulle ehkä enemmänki sellanen perus löhöilymode eli tykkään olla meikittömänä pääosin vaan viikonloppusin täällä omassa kodissa, porukoilla, kipeenä, lomilla tai vaikkapa nyt darrassa kaverin sohvalla. Meikit sitten taas yhdistän siihen sosiaalisuuteen, aktiivisuuteen, valokuvaamiseen, taiteiluun sekä itseni toteuttamiseen ja tietysti ihan vaan normaaliin arkeen. Monet teistä lukijoista jo varmaan tietääkin, ettei mulle tuota mitään suurempia ongelmia olla ilman meikkiä, jos musta oikeesti siltä tuntuu, enkä tosiaan yritä "peittää" mitään meikkaamalla, mitä jotkut on näiden vuosien varrella luulleet esimerkiks kommentoimalla etten mä oo ruma ilman meikkiä taikka toteamalla ettei mulla ois mitään peitettävää. Musta se on vähän huvittavaa, kun meikkaaminen vaan on se mun tapa ilmasta itteäni ja näyttää siltä miltä haluun oikeesti näyttää :') Tietty on sit olemassa niitä ihmisiä, jotka meikkaa vaikkei siitä tykkää, mutta mä oletan ja oonki aika varma, että tälläset tapaukset on melkeinpä poikkeuksetta tyttöjä tai naisia, joita yhteiskunnan asettamat "normit" valitettavasti painostaa.. (Fuck you society and your look pressures.)

Anyways, jotenki eksyin taas aiheesta tai syvennyin oikeastaan siihen vähän liikaa, joten lopetanpa tän iän ikuisen meikkaamisesta jaarittelun tähän. Heheh. Toivottavasti tyksitte kuitenkin tosta tän päiväsestä, suht synkästä meikistä ja palaillaanpa taas pian ♥ !

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Elämä on parasta huumetta


Helou ja pahoittelut heti alkuun siitä, että en oo pariin päivään ehtiny taas postaamaan ! Mun oli tarkotus julkasta tää postaus tosissaan jo perjantaina, mutta tulikin sitten niin kova kiire, että tää jäi tälle päivälle. Anyways, tää menny viikko on ollu kyllä ihan ehdottomasti yks parhaista pitkään aikaan ja sen huomaa sekä voinnissa, että mielialassa yleensäkin.

Alkuviikko lähti oikeestaan vähän nihkeesti käyntiin, mutta tiistaista lähtien kaikki onki sit ollu ihan parhautta. Käytiin tiistaina Veeran ja yhen sen kaverin kanssa syömässä sushia ja hengailtiin keskustassa mitä nykyään aika harvoin tulee tehtyä. Keskiviikkona meillä oli tosi mielenkiintonen koulupäivä, sillä juteltiin kaikista ympäristökatastrofeista, kuten talvivaarasta ja muista vastaavista ja johonkin väliin kirjotin vielä loppuun sen postauksen nuorisokodissa asumisesta. Pakko myöntää, että oli jälleen kerran todella rankkaa muistella ja kirjotella menneisyydestä, varsinkin kun Jossu liitty aiheeseen niin vahvasti, mutta oli kyllä samalla myös ihan älyttömän helpottavaa saada purettua sitä ikävää ja pahaa oloa edes nyt sen kirjoittamisen muodossa. Niin ja kyllähän kaikki ne teiltä tulleet kommentitkin lämmitti mieltä ihan toden teolla..♥ Vielä en tosin niihin oo ehtiny vastaamaan.

Torstaina olin sitten terapiassa ja törmäsin siinä samalla ihan sattumalta pariin vanhaan luokkakaveriin ja lupauduinkin terapian jälkeen pistäytyväni samalla luokalla meidän kanssa olleen toverin luona, jonne toinen näistä edellämainituista luokkakavereista oli siis tosiaan menossa ja siellä sit menikin koko se torstai ilta. Perjantaina Senja ja Lauren tuli suunnitellusti Porvoosta käymään täällä mun luona ja illalla myös Dani & Viffe ilmesty pariks tunniks pitämään meille seuraa. Lauantaita ei hirveesti oltu suunniteltu etukäteen, mutta päädyttiin sit jossain kohtaa Laurenin kanssa Viffen ja Danin kämpille ja myös Laurenin poikkis Miro tuli jossain kohtaa paikalle. Alkoholi virtas reippaasti, baarissa tuli käytyä ja kaiken kaikkiaan oli iiiihan super hauskaa. Sekä perjantaina, että lauantaina.

Tällä viikolla muita super ihania juttuja noiden yläpuolella lueteltujen tapahtumien, sekä tietty tän yleisesti vallitsevan hyvän ja energisen olon lisäks on ollu esimerkiks se, että oon tehny omasta mielestäni tosi kivoja meikkejä, oon laihtunu pari kiloa, mut on pyydetty ihan old school meiningillä treffeille ja kirsikkana kakun päällä oon ollu yli kolme viikkoa polttamatta tupakkaa! (Siitä lisää vielä myöhemmin) Elämä toden totta on parasta huumetta just tällä hetkellä, jos multa kysytään :3

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille !

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Nuoruuteni nuorisokodissa osa 4. (k.18?)

Viime kertaisessa nuorisokoti aiheeseen liittyvässä postauksessa kerroin lyhyesti miten elämä jatkui uudenvuodenpäivän jälkeen ja postauksen lyhykäisyys (jota joku kummasteli) johtui yksinkertaisesti siitä, että tässä postauksessa tulen kertomaan parhaan ystäväni itsemurhasta, joten uskon teidän ymmärtävän miksi viime kertainen postaus oli aiempia sekä tätä lyhyempi. 

Aikaisemmat "Nuoruuteni nuorisokodissa" postaukset löydät alapuolelta


Kuten viime kerralla kirjoitin, oli sosiaalipalaveri yksi kevään odotetuimmista tapahtumista, sillä silloin näin suunnitellusti Jossua karkaamalla varsinaisesta palaverista ja kuten olen aiemminkin teille kertonut, kaikki sujui suunnitellusti. Menin palaveriin täysin muina miehinä, mutta muutaman minuutin päästä sanoin käyväni vessassa ja muutaman askeleen astuttuani pinkaisinkin juoksuun suuntana linnajoen ylä-aste eli koulu, jossa itse vietin 3 vuotta ja jossa Jossu parhaillaan opiskeli.

Muistan hyvin sen tunteen, kun en voinut lakata juoksemasta saati hymyilemästä, vaikka ohikulkijoiden silmissä näytin varmaan todella hölmöltä, kun juoksin niin kovaa kuin vain pystyin ja melkein nauroin ääneen tälle jännittävälle seikkailulle, johon olin juuri ryhtynyt ja jonka päämääränä oli päästä Jossun luo. Adrenaliini virtasi suonissa ja linnajoen pihalle saapuessani nostalgiset muistot valtasivat mielen. Muutamia tuttuja kasvoja väenjoukossa, tupakkapaikka, lisää tuttuja, opettajia, oppilaita, Ii-aulan ovi ja siellä kaiken keskellä.. Jossu.



Tässä kohtaa muistikuvat osittain katkeavat ja muistan vain hämärästi, että halattuamme tarpeeksi lähdimme kohti keskustaa. Taisin ohimennen vaihtaa muutaman sanan vanhan opettajani kanssa ja jollen aivan väärin muista, niin paria vanhaa tuttavaakin ehdin moikata, mutta saattaa tosin olla, ettei tämä pidä paikkaansa, joten ei siitä sen enempää. Kävelimme siis Jossun kanssa lundiin eli Porvoon keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa itseasiassa joskus aikoinaan tutustuimmekin. Nauroimme, juttelimme, halailimme, suutelimme, otimme kuvia Jossun kameralla ja nauroimme vielä vähän lisää, sillä niin absurdilta ja ihanalta koko tilanne siinä hetkessä tuntui. Pian koitti tietysti aika palata todellisuuteen, sillä puhelimeni alkoi pirisemään ja ohjaajat puhelimen toisessa päässä tiedustelivat minne ihmeeseen olin kadonnut ja vain tunnin mittaisen tuokion jälkeen oli minun pakko lähteä takaisin Nurmijärvelle ohjaajien kyydillä. Olin kuitenkin onnellinen ja vailla pienintäkään katumusta karkaamiseni suhteen, sillä olin kuitenkin nähnyt Jossua ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna on vain ja ainoastaan hyvä asia, että olin onnellinen, sillä se tosiaan oli viimeinen kerta, kun näin Jossun elossa.

Pian palaverin jälkeen koitti päivämäärä, jota en tule koskaan unohtamaan, eli 25.02.2011. Jossu oli jälleen tuona päivänä lievästi sanottuna huonovointinen ja uhkaili itsemurhalla. Rupesimme riitelemään, sillä en yksinkertaisesti jaksanut enää yrittää pitää sekä omaani, että Jossun elämää kasassa. Olin juuri täyttänyt 16, asuin tuntemattomassa kaupungissa täynnä tuntemattomia ihmisiä, en nähnyt vanhempiani tai muuta perhettäni miltein koskaan, sukulaisista taikka kavereista puhumattakaan ja voin itsekin älyttömän huonosti. Siihen päälle vielä Jossun itsemurhapuheet ja jo tutuksi tulleet "soita sinne, soita tänne" pelastusyritykset nakersivat mielenterveyttäni päivä päivältä. Tiedän, että joidenkin korviin tämä saattaa kuulostaa vain selittelyltä, tekosyiden etsimiseltä tai joltain vastaavalta, mutta oikeastaan se on minulle ihan se ja sama. Tiedän kuitenkin itse mitä olen kokenut ja mitä tapahtui. Palatakseni kuitenkin tuohon päivään riitelimme siis siitä, kun Jossu jälleen kerran soitti ja sanoi aikovansa tappaa itsensä. Emme Jossun kanssa olleet aiemmin itseasiassa edes riidelleet montaa kertaa, mutta juuri tuona päivänä olin itsekin ahdistunut ja sanoin ensimmäistä kertaa elämässäni Jossulle ettei hän ajattele ketään muuta, kuin itseään, jolloin hän vastasi samalla mitalla ja siitä koko riita lähti käyntiin. Jonkin aikaa tekstareita lähetettyämme sanoin, että rakastan Jossua josta alkoi inttäminen, että en rakasta ja niin edelleen, kunnes Jossu lopulta lähetti viestin, jossa luki sanasta sanaan näin.

"Oot muina kertoina puhunu
 mut ympäri. Mut rakastan
 sua. Ja sä pärjäät. Voit
 syyttää mua ku kaikki on
 mun vika ja mun päätös. Älä
 turhaa vastaa. Ku en tuu
 näkee sitä viestii. Anteeks"

Ja tämän viestin jälkeen Jossu sammutti kännykkänsä. Olin sillä hetkellä yksin teboililla ja rupesin hiljaa itkemään, sillä olin niin ahdistunut, turhautunut, sekaisin ja surullinen. Rauhoituttuani hetken soitin kuitenkin äidilleni, että hän soittaisi Jossun isälle ja kertoisi mitä Jossu oli sanonut. Äitini soitti pian takaisin minulle ja kertoi Jossun lähteneen ulos, mikä ei sinällään ollut mitenkään erikoista. Jossun puhelimeen ei kuitenkaan koko sinä perjantaina saanut yhteyttä, eikä edes vielä lauantaina, kun lähdin Porvooseen lomille. Olimme suunnitelleet alustavasti, että karkaisin Jossulle, mutta koska olimme riidelleet, eikä Jossun puhelimeen saanut vieläkään yhteyttä muuttuivat suunnitelmat ja karkasinkin erään toisen ystäväni luo yöksi ajatellen, että Jossu ei vain halua vastata tai puhua kenellekään. Seuraavana aamuna odottelin Porvoon matkahuollolla laitoksemme johtajaa, jonka oli määrä tulla hakemaan minua karkureissulta. Törmäsin sattumalta erääseen ystävääni, joka oli parhaillaan samassa koulussa kuin Jossu ja jonkin aikaa juteltuamme kerroin hänelle perjantaisesta konfliktistä sekä siitä, ettei Jossuun saa mitään yhteyttä vain kuullakseni miten ystäväni sanoi Jossun hakevan toiminnallaan huomiota ja, että "Ei se nyt oikeesti mitään tee". Pian laitoksen johtaja ajoikin jo paikalle ja niin hyvästelin ystäväni ja nousin autoon. Muistaakseni olimme suurimman osan matkasta hiljaa ja ajattelin johtajan vain olevan vihainen siitä, että olin karannut. Perille päästyäni tunnelma oli kuitenkin aavemainen ja jotenkin vielä kiusallisempi kuin itse autossa. Muistikuvani ovat näistä hetkistä totaalisen sumentuneita, mutta muistan kun johtaja ja omaohjaajani juttelivat jotain ja paikalla saattoi olla vielä kolmaskin työntekijä.. Ajattelin tietysti saavani jonkin rangaistuksen tai muuta vastaavaa, mutta pian johtaja tuli huoneeseeni ja sanoi yhden ainoan lauseen.

"Pietu, Jossu on kuollu."

Ja tuon lauseen myötä. Koko elämäni romahti.


To be continued...

maanantai 2. helmikuuta 2015

Half galaxy


Helou! Saavuin tossa muutama päivä sitten takas Järvenpäähän ja eilen päätin viikon meikittömyyden jälkeen kaivaa vihdoinkin ne meikit esiin ja tehdä jonku kivan lookin kasvoilleni. Jotenki oon huomannu, että aina ku oon vähänkään pidempään meikkaamatta, niin mun pää on ihan täynnä kaikkia jänniä ideoita joita haluun testata, mutta sit ku ne meikit on konkreettisesti siinä edessä ja pitäis alottaa, niin en osaakaan enää päättää mitä haluun tehä ja pää lyö ihan tyhjää.. Eilen kävi just sillä tavalla ja toi galaksi lookki syntyki oikeestaan puolivahingossa. Aluks rupesin nimittäin maalaamaan vaan kasvoja Cameleonin kasvo & kehomaaleilla ilman mitään erillistä päämärää, mutta kun puolet naamasta oli mustana, niin sainki sellasen vision, että haluun tehä jonkinlaisen galaksimeikin ja niin mä myös tein.

Maalasin siinä sit mustan päälle sinisellä, liilalla, punasella sekä pinkillä maalilla. Sudin erivärisiä luomivärejä sinne sun tänne ja lopuks käytin vielä valkosta eyelineriä tollaseen "tähtikuosiin". Toiselle puolelle kasvoja tein lämpimillä sävyillä aika simppelin meikin ja lopputuloksesta tuli kieltämättä aika jänskän näkönen. Laitoin vielä lopuksi silmiin erilaiset piilarit ja sit lähin pihalle ottamaan muutamia kuvia. Harmittaa, kun mulla ei vieläkään oo kameran jalustaa käytössä, mutta kyllä noi kuvat onnistu ihan hyvin siitä huolimatta. Tarkotus kun oli tosiaan vaan ikuistaa meikki filmille. Toivottavasti tykkäätte !