maanantai 7. syyskuuta 2015

Giving in


Niin ku viime postauksessa kerroin, niin mun elämää on jo jonkin aikaa varjostanu paniikkikohtaukset ja niitä edeltävät oireet kuten se huimaus ja pyörrytys. Myös sydämen tykytystä ja hengenahdistusta on viime aikoina ollu ihan liikaa.. Tänään mulla oli rankan ja ahdistavan aamun jälkeen vihdoinkin aika lääkärille ja ajattelin nyt vähän kertoa kyseisen lääkärikäynnin jälkeisistä fiiliksistä. 

Täytyy tähän alkuun vielä mainita se, että kaiken aiemman paniikkiin liittyvän lisäksi viikonloppuna mä tajusin meneväni paniikkiin jo pienestä humalatilastakin, joka käytännössä vastas sitä mun jokapäiväistä sekavaa oloa ja tänään koettu ahdistava aamu taasen koostui siitä, että jouduin heti aamutuimaan lähtemään ulos luokasta, kun tajusin sydämen jälleen hakkaavan tuhatta ja sataa eikä henkikään oikein meinannu kulkea. Vessan lattialla maatessa se ajatus elämänlaadun totaalisesta laskusta sitten iskostui viimeistään mieleen ja eipä siinä sitten muu auttanu ku nöyrtyä ja ottaa niin sanotusti apu vastaan.

Tää avun vastaaottaminenhan nyt käytännössä tarkoittaa sitä, että mun lääkitystä muutettiin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja huomisesta lähtien alan Seroquel Prolongin, eli sen mun normaalin päivälääkkeen lisäks syömään myös SSRI-lääkkeisiin kuuluvaa Sertraliniä, sekä tarvittavana lääkkeenä beetasalpaajaa nimeltä Propral. Molemmat näistä lääkityksistä käynnistettiin siis nimenomaan niitä paniikkikohtauksia ajatellen ja siinä missä Sertralin auttaa säännöllisen lääkityksen voimin, niin Propralia otan tosiaan tästä lähtien aina silloin kun ne fyysiset oireet alkaa, ettei varsinaista paniikkikohtausta mahdollisesti tulis ollenkaan.

Tällä hetkellä mua lähinnä vaan ahdistaa ihan älyttömästi tää mömmöjen määrä, sillä sen päivittäisen 400 mg:n annoksen Seroqueliakin haluisin jo lopettaa ja kyllähän se henkinen riippuvuus näihin lääkkeisiin pelottaa aika paljon, mutta ehkä tää nyt on vaan oikeesti sitä mitä mä tarviin. Aina se pärjääminen kun ei nimittäin oo itestä kiinni, vaikka kuinka tekis töitä sen eteen taikka toivois parasta.. Niin, ja jos tää lääkecoctail nyt toimis mun kohalla, niin se ois rehellisesti sanottuna paras asia mitä mulle on pariin vuoteen tapahtunu.

Mä en pitkään, pitkään aikaan oo enää uskaltanu toivoa esimerkiks mitään ulkomaanmatkaa lentokoneella tai edes laivalla matkustamisen takia, kavereiden näkemistä sellasissa paikoissa, jonne pääsee vaan linjautolla, taikka edes jonkun mun lemppariartistin keikkaa, mutta ehkä mä vielä jonain päivänä uskallan taas toivoa. Ehkä mä vielä jonain päivänä kykenen taas niihin normaaleihin asioihin mihin niin monet muutkin pystyy. 

20 kommenttia

  1. Hyvä että alotit lääkkeet, mulla autto paniikkihäiriöön tosi hyvin ja bentsot auttaa pahimpiin hetkiin. Tosiaan noissa SSRI-lääkkeissä kestää jonkin aikaa se, että ne alkaa kunnolla toimia. Yritä jaksaa pari viikkoa! Toivotaan että sitten alkaa tilanne helpottamaan, niinkun mullakin alkoi :) Tsemppiä sikana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et sulla ne on auttanu! Mä yritän ja kiitos paljon <3

      Poista
  2. Voimia sulle ja mä tiiän miltä susta tuntuu kun itsekin kärsin paniikkihäiriöstä. Oot ihan mahtava tyyppi Pietu älä unohda sitä :3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En unohda :3 Voimia sinnekin päin!

      Poista
  3. Propral on musta ihan kelpo tykytyksiin, mutta kannattaa varautua verenpaineen laskuun, joka jo itsessään myös aiheuttaa huimausta. Ihan vaan, ettet säikähdä sitä, jos olo on jo muutenkin huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta verenpaineesta oliki puhetta, mut pitääpä pistää muistii et se huimaus voi lisääntyä! :o Saa sit nähä et kumpi on pahempi, ne tykytykset vai se huimaus.. :s

      Poista
    2. Kehohan tottuu siihen kyllä aikanaan, vaikka en mä ehkä sinänsä verenpainelääkettä suosittele pysyväksi keinoksi vähentää tykytystä, mutta en ole lääkäri ja itse varmasti tiedät mikä sulla itsellä toimii. Käytin samaa lääkettä aikoinaan, about sun ikäisenä ja totesin sen kyllä hyväksi. Toisaalta, ihan kaikkiin pumppuralleihin sitä ei kannata ottaa, ettei jää "koukkuun" vaikka ne ei sinänsä riippuvuutta aiheutakaan.

      Poista
    3. Joo okei :> Mut hei tosi kiva kuulla et se oli sulla hyvä lääke ja en mä kyl mitää hirveen vahvoja pillereitä ainakaan mielelläni aio alottaa :)

      Poista
  4. Propral on oiva lääke sydämen tykytyksiin ja paniikkiin. Se salpaa adrenaliini-pesäkkeet. Sitä käyttävät myös monet näyttelijät ja esiintyjät. Erittäin vanha ja siedetty lääke. Ja noi SSRI-lääkkeet ovat omiaan pitämään paniikin pois. Toivottavasti toi on oikea SSRI-lääke sulle. Jos ei ole, niin niitä on tosi monenlaisia, joten valinnanvaraa on jos ei heti tärppää. Rakas Pietu. Sä olet tosi nuori ja elämä on sun edessäs. Sä olet kokenut kaikenlaista ja olet oppinut omista ja muiden virheistä. Noi uudet lääkkeet voivat olla kainalosauva siihen, että voit elää ihan normielämää ja jossain vaiheessa voit näyttää takapuolta hataralle muistolle paniikkikohtauksista. Kun löydetään sulle se oikea kombo, sä tuut kukkimaan ennennäkemättömän loisteliaasti ja kauniisti. Sä selviät. Voimia. <3 PS: Sanon tän kokemuksen syvällä rintaäänellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää kiitos ihanasta kommentista ♥ ! Toivotaan tosiaan, että tää nyt ois se oikee lääkitys mulle, mutta vaikkei oliskaan, niin onhan niitä vielä monia, monia muitakin kokeiltavana c: Kiitos vielä kerran ♥♥♥

      Poista
  5. Itsekin käytän Propral -lääkettä nimen omaan fyysisiin oireisiin. Itselle ainakin toimi, jos tuli eteen tilanteita, joista tiesi että aiheuttaa paniikkikohtauksen. En olis valmistunu koulusta ilman sitä, mutta ne tosiaan tasasi sydämensykkeen, että vaikka pään sisällä ahdisti, niin ei tullu kohtauksta. Pään sisäseen ahistukseen helpotusta sitten pitää ettiä muualta, ainakin omallaa kohdalla... Tsemppii. Huippu blogi sulla. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi tuntuu kyllä hyvältä kuulla, että niin monella toi Propral on ollu toimiva apukeino! Siihen päänsisäiseen ahdistukseen saan onneks helpotusta psykoterapiasta ja alotan myös pian nettiterapian, jossa keskitytään vaan ja ainoastaan paniikkiin :> Eiköhän näillä eväillä saa siis sitä maksimaalista apua ainakin tähän tänhetkiseen tilanteeseen.

      Poista
  6. lääkkeet turruttaa, mutta ne ei poista sitä ongelmaa mikä on päänsisällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pilkkua viilataan, niin riippuu kyllä ihan lääkkeestä, mutta tajusin silti pointin :) Senpä takia mä tätä lääkitystä oonkin jo sellaset kolmisen vuotta pohtinu ennen aloittamista ja saanhan mä toki muualtakin apua, kuten nyt esimerkiksi psykoterapiasta.

      Poista
  7. Uskon et kaikki kääntyy parhain päin! Itselläni tuli juuri vuosi täyteen siitä, kun ensimmäinen paniikkikohtaus tuli ja siitä lähtien on ollut suuret ahdistukset piirittämässä mun elämää. Onneks ei oo tullu niitä kunnollisia paniikkikohtauksia aikoihin, mutta ahdistus on melkein joka päiväistä. En pysty menemään minnekkään yksin, koska pelkään, että ahdistaisi ja olisin yksin enkä saisi apua. Enkä tiedä, hankkisiko lääkitystä, koska muutenkin lääkkeiden nieleminen on vaikeaa, en ole siis tottunut ja tuntuu, että tukehtuisin, vai yritänkö vain puskea itse läpi tämän asian kanssa. Mutta uskon, että on vielä toivoa siihen normaaliin elämään joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tajuun täysin mitä tarkotat tolla ahdistuksella :< Ärsyttävää et vaikkei niitä ite kohtauksia tuu, niin silti se pelko niistä vainoo kuitenki päivittäin. Toivottavasti sun kohalla asiat kääntyis parempaan suuntaan ettet mitään lääkitystä joutuis alottamaan, mutta onhan sekin sitten vaihtoehto, jos kaikki muut keinot loppuu eikä tunnu enää siltä et selvii. Uskotaan ja toivotaan kuitenkin näin! Ehkä vielä jonain päivänä.. :) Tsemppiä ♥

      Poista
  8. Syön täsmälleen samoja lääkkeitä kuin sä, + vielä muutama muukin pilleri. Mut jokatapauksessa mun henkilökohtainen mielipide lääkkeistä on se että ne vie tunteet ja ne on ahdistavia. Todella ahdistavia, niitä en haluasi syödä. En ole itkenyt puoleen vuoteen lääkkeiden takia. Suoraansanoen vihaan lääkkeitä enkä suosittele niitä kenellekkään ellei ole ihan pakko. Mutta toivon sulle kaikkea hyvää ja voin sanoo et kyl se oikeesti siitä vaikka nyt tuntuikin siltä ettei mikään auta ja kaikki menee huonosti nii silti, kyl se siitä!!! Tsemppiä hirveesti koulun käyntiin ja ihan muutenkin kaikkeen!! Oot vahva!💪🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on aika samanlaiset mielipiteet nykyään :/ Ton Seroquel Prolongin ku alotin neljä, viis vuotta sitten nii tunteet napsahti moneks kuukaudeks pois päältä ihan samalla tavalla ku kaikki inspiraatio, energisyys ja vastaava.. Tuntu ettei oo oma ittensä ollenkaan ja senpä takia mä oonki jo pitkään halunnu sen lääkityksen lopettaa, mutta nyt asiat meni kuitenki mun kohalla näin miten meni, kun ei mitään muutakaan keinoa enää tuntunu olevan paitsi se lisälääkitys :( Kiitos kuitenkin paljon ja tsemppejä takasin ♥

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)