keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Stop killing yourself slowly 2/3


Lopetin tupakoinnin eräänä sunnuntaina tammikuussa. Edellisenä päivänä olin ostanut kaksi askia röökiä ja repun sivutaskussa oli vielä kolmas vasta avattu aski. Koko reilun kuuden vuoden tupakoimiseni aikana olin yrittänyt lopettaa vain pari kertaa, mutta molemmat tauot kestivät korkeintaan kaksi viikkoa. Vastoin omaa tahtoani olin myös joutunut muutamaan otteeseen pitämään päivästä kolmeen päivään taukoja ollessani Kellokoskella osastolla. Tiedostan, että poltin melko paljon päivittäisellä mitta-asteikolla, sillä riippuen ajanjaksosta tupakkaa meni arviolta sellaiset 20-40 kappaletta päivässä. Useimmiten tosin vain se reilu 20. Tammikuun kolmantena sunnuntaina päätin hetken mielijohteesta, että nyt mä taas kokeilen olla ilman ja vajaa puoli vuotta tää kokeilu on pysyny voimassa.

On jotenkin pelottavaa ajatella kuinka vahva riippuvuus voi muutamassa vuodessa kehittyä, mutta toisaalta omalta osaltani en auttanut asiaa yhtään. Heti herätessä kävin tupakalla. Keitin kahvin ja saatoin käydä uudestaan tupakalla. Kävellessäni kouluun poltin ainakin kaksi tupakkaa ja joka ikisellä tauolla kävin kessuttelemassa. Niin ja ruokkiksella poltin vähintään pariin otteeseen tupakan, samaten kuin kahvitauolla. Koulun jälkeisestä ajasta en osaa edes sanoa mitään tarkkaa määrää, mutta pointtina oli, ettää tupakkaa kyllä paloi ja sitä paloi paljon. Aiemmilla lopettamis kerroilla tai pikemminkin yrityksillä söin nikotiinipurkkaa ja lopetin tarkoituksella samaan aikaan kun tupakatkin loppuivat. Nyt tätä viimeistä taukoa en kuitenkaan aloittanut samalla kaavalla, sillä mitä useammin lupasin itselleni lopettavani tämän askin jälkeen, niin sitä pidemmälle se varsinainen lopetuskin siirtyi. Aina tuli jotain "tupakan vaativia tilanteita" tai tapahtumia vastaan ja niinpä se lopettaminen vaan venyi ja venyi, kunnes lopulta hylkäsin ne lopettamisaikeet jälleen ainakin muutamaksi viikoksi.

Kuten jo sanoin, niin eräänä sunnuntaina päätin kuitenkin hetken mielijohteesta, että nyt mä taas yritän olla ilman ja siitähän se ajatus sitten lähti. Sunnuntai meni sähkötupakkaa silloin tällön höyrytellessä, mutta heti maanantaina päätin ottaa riskin ja lähdin ilman kyseistä kapistusta kouluun. 8 tuntia meni kuin menikin kokonaan ilman nikotiinia ja vieläpä kummallisen helposti. Tupakka oli tietty moneen otteeseen ajatuksissa eikä kaksi ja puoli askillista sitä itseään laukun sivutaskussa yhtään helpottanut kieltäytymistä, mutta loppujen lopuksi selvisin melko helposti ensimmäisestä päivästä ja illemmalla höyryttelin taas sähkötupakkaa. Seuraavat päivät etenivät melko vaihtelevasti. Välillä sitä tupakkaa ei edes muistanut saati tehnyt mieli, mutta välillä taas oli erittäin lähellä etten sortunut. Olisi ollut niin käsittämättömän helppoa polttaa se yksi tai vaikka kaksikin tupakkaa ja ajatella, että jos mä nyt pystyn lopettamaan, niin mä pystyn lopettamaan millon vaan. Se tosin on fakta, että jos mä oikeesti oisin noin ajatellu, niin mähän toistelisin tota ihan samaa lausetta varmaan vieläkin itelleni ja polttaisin aina sillon tällön ne pari enkä näin ollen lopettais varmaan koskaan.

Aina sellasen hirveen tupakanhimon iskiessä mä söin kurkkupastilleja ja yritin keskittyä johonkin muuhun ja pikkuhiljaa alko vihdoin helpottaa. Tupakan haju muuttu houkuttelevasta ihan hirveeksi kemikaaliseokseksi, yskiminen väheni hitaasti, mutta varmasti ja muutenkin olo oli paljon terveempi. Niin, tai no ei se terve olokaan sieltä ihan heti ilmestynyt, sillä vain pari viikkoa tauolle jäämisen jälkeen sairastuin ja olin noin viikon verran kuumeessa ja flunssassa. Googlettelin omien johtopäätösteni perusteella yhteyttä tupakoinnin lopettamiselle ja sairastelulle ja kappas vaan, netti olikin pullollaan keskusteluja siitä, miten todella moni oli sairastunut heti lopettamisen jälkeen. Itse järkeilin tämän siten, että kaikki ne tupakan myrkyt kerääntyvät elimistöön polttamisen myötä ja kun vihdoin lopettaa sen itsensä myrkyttämisen, niin keho haluaa tietty päästä eroon kaikista ylimääräisistä myrkyistä sekä kemikaaleista ja aloittaa puhdistautumisen. Viikon sairastelun jälkeen päätin, että nyt tää polttaminen oli sitten ihan oikeesti tässä. Tällä kertaa mä pääsin helpolla, mutta mitä vanhemmaks sitä tulee, niin sitä huonommin se elimistökään pystyy enää reagoimaan.

Tupakoinnin lopettamisesta jokaisella on varmasti jonkin sorttinen mielikuva perustuen luettuun, kuultuun ta jopa itse elettyihin kokemuksiin. Mulla itelläni tupakoimisen koukuttavin osa oli ainakin itsessään se tapa tupakoida ja sen takia hankinkin sähköröökin korvatakseni toistaiseksi sillä tämän tavan. Nikotiinikin kuuluu toki tähän riippuvuuteen, mutta tavat on loppujen lopuksi paljon pinttyneempiä. Tupakointi oli vuosien varrella juurtunu niin sanotusti mun imagoon ja oli tosi outoa olla yhtäkkiä se tyyppi joka ei polta. Mä nimittäin rakastin aiemmin tupakointia. Aamutupakkaa, ruokaröökiä, kahvisauhuja ja tietty sitä, kun odottaessa junaa taikka bussia sai polttaa sen yhen kessun. Myös kavereiden seurassa oli jotenkin tosi luontevaa ja kivaa polttaa, kun kaikki muutkin poltti ja jos otti päähän tai ahdisti niin samantien se tupakka paloi suunpielessä helpottaen oloa edes hetkeksi. Vaikeinta mulle ei niinkään lopettaessa ollut edes se aamurööki toisin kuin olin luullut, vaan ihan ensimmäisenä huomasin kuinka tylsyyden iskiessä alko tekemään ihan älyttömästi mieli tupakkaa. Niin ja illanistujaisissa en ois varmaan pärjänny ellen olis sitä sähköröökiä ottanut mukaan.

Nyt on vuosi 2015 ja reilu 6 vuotta polttaneena mitä on jäänyt käteen? Ei oikeastaan mitään. Rahaa on kirjaimellisesti palanut mielettömiä summia haihtuen savuna ilmaan, eikä terveyskään varmasti ole samalla tasolla, kuin mitä se oli tupakoinnin aloittaessa. Monia tupakointiin liittyviä hyviä muistoja löytyy kyllä menneisyydestä, mutta en mä oikeesti nää mitään syytä siihen, etteivätkö nää kyseiset hetket olis voineet tapahtua myös ilman sitä tupakkaa. Tietty se tupakka voi toimia monesti jäänrikkojana tilanteessa, kuin tilanteessa ja ainakin mun kohdalla se helpotti ahdistukseen ja stressiin hetkellisesti niin kuin jo mainitsinkin, mutta siihen se sitten jääkin. En osaa sanoa kadunko mä sitä, että tupakoinnin oon joskus aikoinaan alottanut, mutta helvetin tyytyväinen mä oon siihen, että pääsin irti.

1 kommentti

  1. Hyvä teksti oli asiasta. En voinut kuin samaistua, koska itse pääsin pois tupakasta sähkötupakan avulla. Nyt 4kk ilman tavallista tupakkaa ja en voisi sanoa yhtään enempää kuinka hyvä olo on. Ja rakastan sitä tunnetta, että ei haise pahalta. Nykyään kun haistaa ihmisiä esim. bussissa jotka ovat juuri polttaneet ajatukseni on aina ensimmäisenä "tuoltako minäkin olen haissut?". Hyi kamala. Jaksan pyöräillä töihin 5km hengästymättä juurikaan kun ennen olisin tehnyt tuolla matkalla kuolemaa. Rahaa on säästynyt aivan huimasti. Siis enemmän kuin huimasti. Sähkötupakan nesteet ovat niin paljon huikeammat, koska omani kestävät kuukausia. Monta askia niillä kuukausilla olisin ostanut. Monta.

    Tapariippuvuus on itsellänikin hyvin vahva ja se on edelleen. Sehän se suurin riippuvuus on kuin nikotiini. + Se lihasmuisti kädessä kun menee kessu suuhun. Myönnän kaipaavani joskus sitä fiilistä kun pääsee sytyttämään tupakan ja kuinka hyvältä se tuntui. Mutta isoin motivaattori on itselläni, että en haise! Mikä ihana tunne. Voin tuoksua ihanilta hajuvesiltäni. Eikä niiden ja tupakan sekoitukselta. Olen huomannut myös sen eron, että baari iltojen jälkeen jolloin sitä röökiä vain meni tolkulla kokoajan. Aamusin oloni ei ole enää hirveä, mitä niiden ryyppyiltojen ja kessu määrien jälkeen. Joskus pääsee varmasti sähkötupakastakin eroon, mutta pienempi paha se on rutkasti kuin tupakka itsessään. Niin pieni. Saa olla todella ylpeä itsestään, että saa lopetettua. Jokainen tupakooitsija ja entinen sellainen tietää sen tunteen enemmän kuin hyvin. Se on vaikea tie. Siitä kun voi tulla vahvasti osa sitä elämää ja tilanteita. Sosiaaliset tilanteen varsinkin.

    - Iina

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)