maanantai 6. huhtikuuta 2015

Viva la Diva


Viikonloppu ja samalla koko pääsiäinen on nyt päässy vierähtämään ja vaikka huomenna alkava työharjottelu vähän jännittääkin, niin kaiken kaikkiaan oon aika hyvällä tuulella. Loma oli lyhyt, mutta tosi mukava ja jälleen kerran suurimman osan ajasta vietin serkun kanssa. Perjantaina meikkailtiin vähän toisiamme ja koska otin serkusta vielä parit kuvat, niin päätin nyt tulla julkasemaan ne. Vähän harmittaa, että se mun syksyllä ostama Viva la Divan kulmasetti jäi himaan kun serkun meikkiä taiteilin, mutta silmämeikki ja huulimeikki on tosiaan edellämainitun merkin tuotteilla loihdittu ja siitäpä tän postauksen nimikin nimenomaan kumpuaa.

Eli siis, viime postauksessa näittekin jo sen uuden luomiväripaletin, jota on nyt tullu jo lyhyen ajan sisällä testattua aika useaan otteeseen ja sieltä paletista noi serkun silmämeikin sävytkin on poimittu. Käytin jälleen tollasta aika yleistä suljettua banaanivarjostusta luomivärien kohdalla (Vaaleaa luomiväriä liikkuvalla luomella, tummaa luomivaossa sekä silmän ulkonurkassa) ja huulet tein Viva la Divan huulipunalla sävyssä Kharma (83). Aika basic meikki tosta loppujen lopuks tuli, mutta ite ainakin tykkään lopputuloksesta. Viva la Divan meikkejä löytyy muutes ainakin Kickseistä, jos jotakuta kiinnostaa.

Tätä postausta kirjottaessa tuli mieleen, että mun pitäis tehä tai mun mielestä ois tosi kiva tehä joskus jonkinlainen meikkiopas postauksen muodossa sellasiin helppoihin meikkeihin, joista on hyvä alkaa rakentelemaan jotain suurempaa. Esimerkiks erilaisia tapoja levittää luomiväriä ois aika kiva esitellä, sillä kuulemma tosi monille ihan vaan ne "perus" luomiväritkin saattaa olla ihan utopiaa eikä niitä oikein osata käyttää vaikka mieli tekis. Niin ja vaikka tää netti onkin pullollaan toinen toistaan ihmeellisempiä meikkivinkkejä, niin haluisin silti tehä jonkun ihan oman versioni erilaisista nikseistä ja tekotavoista, sillä en sellasta oo vielä koskaan tehny. Saattaahan sitä nimittäin käydä niinkin, että joku tajuaa jonkun tekniikan just niistä mun vinkeistä, vaikkei muiden vinkeistä sitä vielä oo tajunnu ja sehän koko jutussa nimenomaan ois pointtina. Anyways, taidankin heti ruveta suunnittelemaan kyseistä meikkiopasta, joten toivottavasti tykkäätte noista kuvista ja palaillaan taas pian !

9 kommenttia

  1. On taas niin hieno etten tiä mitä sanoo! Hyvä että mä saan jotain omaan naamaani, saati sitte muitten! Ja tuo Kharma on mahtavan sävynen. Mullaki on ja siitä on jostain kumman syystä tullu yks mun lempihuulipunista. Ja kyllä. Tosi kiva idea toi meikkiopasjuttu. Voi olla todella hyödyllinen :). Nimim. Kauhistelen edelleen vuosien takasia kuvia, jolloin se oli ihan utopiaa ja se häivytyssivellin tais olla pahasti hukassa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejee kiva jos tykkäät ^^ En kyl ihmettele yhtään, jos se on yks sun lemppareista, niin hyvä pigmentti ja toi sävyki on aika bueno c:: Toivottavasti ois hyödyllinen, iteki vähän kauhistelen häivytyksen puutetta menneiltä vuosilta, mut sitä paremmalla syyllä ois kiva tehä sellanen postaus josta ne alottelevat meikkaajat vois ottaa vähän vinkkejä ja ehkä oppia häivyttämään vähän aiemmin ku jotkut toiset... :'D

      Poista
    2. Kyllä, juurikin näin c: Mutta toisaalta voi ainaki sanoo että on tehnyt, kokenut ja huonoksi todennut XD Eihän jotkut sitä voi myöntää, mutta noi opasjutut on kyllä ihan mahtavia siihen opetteluun ;)

      Poista
  2. Onpas upea meikki c: ! Mua ainakin kiinnostaa kovasti tuo meikkiopasjuttu mitä oot ajatellu. Mulla olis vielä yks kysymys sulle, ihan vain mielenkiinnosta: pystyykö suhun ottaa muualla yhteyttä kuin sähköpostitse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja tosi jees jos kiinnostaa ^___^ Saa pistää facessa viestiä, jos siltä tuntuu :)

      Poista
  3. Meikkiopasasia ois oikeesti tosi kiva, ite ainakin oon tosi kömpelö meikkien suhteen, minkä seurauksena käytän lähinnä eye linerii ja puterii >_> ois kiva osata monipuolisemmin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostaapi :) Yritän kirjottaa sen "oppaan" pian !

      Poista
  4. Hieno meikki, ja loistavat kuvat. :) Ainoa mikä häiritsee että tuon yhden kuvan on pakko olla peilikuva käännös. Nenäkorusta huomasin. ;)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)