sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (Normal people scare me)


Jee, vihdoinkin pääsen esittelemään tätä sateenkaaritukkaa teillekin ihan kuvien muodossa! Viikonloppuhan tässä ehtikin jo vierähtää ja kaikenlaista on tullu puuhattua. Torstain ja perjantain oikeastaan olin vaan, mutta lauantaina käytiin koko perheen voimin Imatralla kattomassa teatterissa pyörivää Hobittia. Vähän kuumotteli aluks, kun en oo tosiaan edes elokuvissa pystyny tai uskaltanu niiden ensimmäisten paniikkikohtausten (2013) jälkeen käymään, että mitä tälläsestä teatterista nyt sitten tulee, mutta loppujen lopuks kaikki meni kuin menikin ihan mukavasti eikä alkujännityksen jälkeen tuntunu enää pahalta.

Selvennyksenä tähän vielä niille, jotka ei ehkä mun paniikkihäiriöistä oo niin perillä, niin en ahdistu niinkään mistään ihmispaljoudesta niin kuin monet muut, vaan nimenomaan kova meteli on yleensä se hengenahdistuksen ja jonkin sorttisen pelkotilan aiheuttaja. Myös autossa, junassa tai bussissa ahdistaa aika ajoittain, sillä jostain syystä se vauhti saa aikaan samantapasen tunteen tohon rinnan alueella, kuin se bassonjytke. Auto jossa soi popit on siis mun kohdalla ehdoton nounou. Oon yrittäny kyllä pienesti nyt siedättää itteäni esimerkiksi baarien suhteen, mutta mihinkään överimeteli paikkoihin en kyllä kykene vieläkään tallustelemaan. Anyways, hobitti oli mun mielestä aika hyvä ja tuntu kyllä kivalta käydä pitkästä aikaa teatterissa, kun sitä näyttelyä on tullu kuitenki nuorempana harrastettua usemman vuoden ajan. Myöhemmin samana iltana menin vielä serkulle iltaa istumaan parin joutsenolaisen kaverin kanssa ja jäinkin sinne sitten yöksi.

No mutta joo se tästä viikonlopusta. Siirrytäänpä nyt sit noihin kuviin! Tilasin tossa pari kolme viikkoa sitte pitkästä, pitkästä aikaa vähän vaatteita ebaystä ja niihin lukeutu toi musta swetari valkosella ristillä, sekä musta huppari "Normal people scare me"-tekstillä. Oon ihan rakastunu noihin molempiin eikä hintaakaan ollu ihan hirveesti. Ehkä joku parikymppiä per vaate. Ajattelin et nyt kun mulla on kerta tää räikee tukka ja uusia kuteita niin ois tietty kiva ottaa niistä kuvia, joten tein sitten tollasen aika värikkään meikin edellämainittuja komppaamaan. Mustan kanssa kun tunnetusti käypi väri kuin väri, niin päätin sitten tehdä pärstästä oikein kunnon väripaletin ja jättää päivän outfitin/outfitit vähän hillitymmiks. Myös uudet vanhat aurinkolasit (omistan siis samanlaiset kuluneet lasit, joten tilasin ebaystä uudet) pääs kuvauksiin mukaan, koska kyllähän niitä aurinkolaseja nyt pitää käyttää, kun kerran aurinkokin ulkona paistaa. Kaiken kaikkiaan noista kuvista tuli aika kivoja ja vaikka väri mun päästä alkaakin jo pikku hiljaa haalentua, niin onpahan edes kunnollisia kuvia siitä muistona.

Ajattelin muuten tässä lähiaikoina kuvailla taas pitkästä aikaa jonkinlaista "asiavideota" erilaisuudesta tai jostain sen kaltasesta aiheesta tai sitten saatan kirjottaa siitä postauksen, koska ainakin youtube-kansan keskuudessa ihan käsittämättömän moni tuntuu ajattelevan, että esimerkiks mä näytän "tältä" vaan tehdäkseni vaikutuksen johonkin/johonkuhun tai, että meikkaan, pukeudun miten pukeudun ja värjäilen hiuksiani nimenomaan ollakseni erilainen tai hakeakseni jotenkin erityisesti huomiota. Okei, mä saatan kyllä olla erilainen, mutta en sen takia, että oisin erilainen, jos tajuutte yhtään mitä tarkotan :'D Mun ajatusmaailmaa vastaan tollanen nimittäin sotii aika rajusti, koska aloitin sen meikkailun ja kaiken tähän nykyiseen tyyliin liittyvän kuitenkin jo kauan ennen kuin aloin mitään blogia kirjoittamaan saati videoita kuvaamaan ja on aika hämmentävää kuinka harva pystyy käsittämään, että vain ja ainoastaan itseäänkin varten voi ja saa näyttää hyvältä, tai no just siltä kuin haluaa. Kaikkiin ei vaan iske se "erilaisuus", mutta sellasten ihmisten pitäis myös tajuta, että kaikkiin ei myöskään iske se "normaalius" tai miksikä sitä nyt pitäis ees kutsua ja toisinpäin. Mainittakoon nyt vielä, että oon kyllä ennenkin pohtinu, että kuka bloggaaja taikka youtubettaja ei sit loppujen lopuks hakis sitä huomiota ja, että mitä pahaa huomionhakemisessa sinänsä on, mutta ne on sitten asia erikseen, joten ehkä mä syvennyn näihin kysymyksiin vasta sit sillä videolla. taikka kirjoituksessa vielä paremmin.

Ihanaa ja värikästä alkavaa viikkoa kaikille ♥ !

16 kommenttia

  1. Eikä! Jostain syystä jäin kattoon tota meikkiä aikas pitkään. Se on aivan ihaaaana ♥ Ei noita "Normal people scare me" -huppareita sais naisten mallina? On muuten mahtava ;)
    Ja joo toi erilaisuus on hyvä aihe. Nyt lukiessa tuli taas ittellekki mieleen ku on sitä joskus ittekki miettiny. Onko se oikeesti niin "erilaista" vai onko ihmisten ajatusmaailma kapee? Loppujen lopuks sehän on jokaisen oma mielipide ja eikös se ollu niin ettei mielipiteistä voi kiistellä? Ja tuo vaikutuksen tekeminen.... niin. Miksi siis kukaan vaivautuu pukeutuun hienosti tai meikkaan jos sillä ei yritä tehä jonkinmoista vaikutusta kanssaeläjiin? Toki siitä voi tykätä ja tehä sitä omaks ilokseen, mut ei sitä silloin tekis AINA. Ja aina tarkotan siis sitä, kun jotku laittaa vaikka ei yhtään huvittaisi (okei, aika monet). Miks ei vaan antasi olla?

    Mutta musta alkaa tuntuun et kirjotan blogipostausta sun kommentteihin, joten lopetan tähän. Sori XD Kiva et sulla oli kiva viikonloppu ja kiva et teatterireissu meni hyvin :D

    Minä ja romaanini toivotamme oikein hyvää tulevaa viikkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aws kiitos paljon c: ! Kannattaa ettii ebaystä just jollai "Normal people scare me womens hoodie" hakusanalla ja joo samoilla linjoilla ton erilaisuuden kanssa ollaan ja loppujen lopuks mielipidehän se on et mikä on erilaista ja mikä ei :') Anyways, kiitos sinulle ja romaanille :'D <3

      Poista
  2. Oot edelleen yhä mun lemppari bloggaaja, jaksat aina piristää pelkästään sun ihanalla olemuksella ja niin ;_;
    Aww, osaat meikata asdfghjllä niiin hyvin, ettei sanat riitä aww hihihi moi :3

    VastaaPoista
  3. Tollanen 'scifi-tyyli' sopii sulle ja varsinkin ristihuppari on ihana :)

    VastaaPoista
  4. Tajuan tuota sun vimppaa tekstipätkää! Itse pidän tämmöisestä "erillaisesta" tyylistä myös :))

    Upea meikki, ihanat hiukset, ihania vaatteita ja tietysti ihana Pietu :3
    Kysyisin vielä loppuun, että onko tuo ebay kauhean turvallinen paikka tilata vaatteita? Olen miettinyt alkaa ostelemaan vaatteita sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :3 Ja isot kiitokset ! Mä en osaa taata mitään, koska ikinä ei tiiä mitä tapahtuu, mut mulle on kyl aina tullu kaikki perille mitä tuolt ebayst oon tilannu ja yleensä ihan hyvissä ajoinkin :) Eli omasta mielestäni on turvallinen

      Poista
  5. Minulla on ongelma :( Minulla on syömishäiriö, eikä äiti ota sitä tosissaan eikä ymmärrä. Esim se ei tajua etten vain pysty syömään paljoa mitään. Se sanoi että jos lihon saan 100€ rahaa että voin tilata vaatteita ja meikkejä. Miten voin oikein kertoa äidille etten vain pysty siihen!! :( Haluaisin tietty sen 100 euroa mutta en vain pysty siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en mikään terapeutti ookaan, niin sun kannattais (mun mielestä) sanoo sun äidille ettet sä pysty syömään ja jos se ei tosiaan sitä ymmärrä, edes sen jälkeen kun se tajuaa ettei sata euroakaan saa sua syömään, niin sano sille, että haluaisit puhua jollekin joka ymmärtää. En tiiä minkä ikänen oot, mutta myös koulussa (jos siis opiskelet) on ihmisiä joille voi puhua kuten terkkari, kuraattori, opettajat ja ne voi auttaa tai vastaavasti ohjata sut jonnekin missä autetaan. Psykologi tms. :)

      Poista
  6. Ihailen sun meikkaustaitoja ja sulla on aina ollut upeat hiukset! :) Eksyin yllättäen sun blogiin ja päätin alkaa seurailla enemmän. Oot kokenut tosi paljon tosi rankkoja asioita ja oot kertonut niistä avoimesti, rohkeasti ja kaunistelematta, jota arvostan! :) Oot mielenkiintoinen ja vahva persoona, pidä toi asenne! :)

    VastaaPoista
  7. aaaaagh ihana Pietu ;; o ;; <3 Miks huomaan postauksen vast nyt nyyh ;n; Mut oli kiva taas lukee sulta jotain pitkää tekstiä vaikkei viimesestä sellasesta niin kauheesti aikaa ookkaan :3 Ihanat noi sateenkaari hiukset, harmi kun haalistuu jo yy :c <3 Ja hihi lukeminen piristi, asiavideota odotellessa! ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitoksia c: Kiva jos on kivaa taas lueskella ja joo äläpä vaan :< Nyt ne on jo poissa.. Mut jee, hyvä jos odottelet sitä :3 Yritän saada pian tehtyy !

      Poista
  8. Aivan ihanat noi vaatteet, mitä tilasit <3 :D jes, jään innolla oottelemaan sitä asiavideota :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)