keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Nuoruuteni nuorisokodissa osa 4. (k.18?)

Viime kertaisessa nuorisokoti aiheeseen liittyvässä postauksessa kerroin lyhyesti miten elämä jatkui uudenvuodenpäivän jälkeen ja postauksen lyhykäisyys (jota joku kummasteli) johtui yksinkertaisesti siitä, että tässä postauksessa tulen kertomaan parhaan ystäväni itsemurhasta, joten uskon teidän ymmärtävän miksi viime kertainen postaus oli aiempia sekä tätä lyhyempi. 

Aikaisemmat "Nuoruuteni nuorisokodissa" postaukset löydät alapuolelta


Kuten viime kerralla kirjoitin, oli sosiaalipalaveri yksi kevään odotetuimmista tapahtumista, sillä silloin näin suunnitellusti Jossua karkaamalla varsinaisesta palaverista ja kuten olen aiemminkin teille kertonut, kaikki sujui suunnitellusti. Menin palaveriin täysin muina miehinä, mutta muutaman minuutin päästä sanoin käyväni vessassa ja muutaman askeleen astuttuani pinkaisinkin juoksuun suuntana linnajoen ylä-aste eli koulu, jossa itse vietin 3 vuotta ja jossa Jossu parhaillaan opiskeli.

Muistan hyvin sen tunteen, kun en voinut lakata juoksemasta saati hymyilemästä, vaikka ohikulkijoiden silmissä näytin varmaan todella hölmöltä, kun juoksin niin kovaa kuin vain pystyin ja melkein nauroin ääneen tälle jännittävälle seikkailulle, johon olin juuri ryhtynyt ja jonka päämääränä oli päästä Jossun luo. Adrenaliini virtasi suonissa ja linnajoen pihalle saapuessani nostalgiset muistot valtasivat mielen. Muutamia tuttuja kasvoja väenjoukossa, tupakkapaikka, lisää tuttuja, opettajia, oppilaita, Ii-aulan ovi ja siellä kaiken keskellä.. Jossu.



Tässä kohtaa muistikuvat osittain katkeavat ja muistan vain hämärästi, että halattuamme tarpeeksi lähdimme kohti keskustaa. Taisin ohimennen vaihtaa muutaman sanan vanhan opettajani kanssa ja jollen aivan väärin muista, niin paria vanhaa tuttavaakin ehdin moikata, mutta saattaa tosin olla, ettei tämä pidä paikkaansa, joten ei siitä sen enempää. Kävelimme siis Jossun kanssa lundiin eli Porvoon keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa itseasiassa joskus aikoinaan tutustuimmekin. Nauroimme, juttelimme, halailimme, suutelimme, otimme kuvia Jossun kameralla ja nauroimme vielä vähän lisää, sillä niin absurdilta ja ihanalta koko tilanne siinä hetkessä tuntui. Pian koitti tietysti aika palata todellisuuteen, sillä puhelimeni alkoi pirisemään ja ohjaajat puhelimen toisessa päässä tiedustelivat minne ihmeeseen olin kadonnut ja vain tunnin mittaisen tuokion jälkeen oli minun pakko lähteä takaisin Nurmijärvelle ohjaajien kyydillä. Olin kuitenkin onnellinen ja vailla pienintäkään katumusta karkaamiseni suhteen, sillä olin kuitenkin nähnyt Jossua ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna on vain ja ainoastaan hyvä asia, että olin onnellinen, sillä se tosiaan oli viimeinen kerta, kun näin Jossun elossa.

Pian palaverin jälkeen koitti päivämäärä, jota en tule koskaan unohtamaan, eli 25.02.2011. Jossu oli jälleen tuona päivänä lievästi sanottuna huonovointinen ja uhkaili itsemurhalla. Rupesimme riitelemään, sillä en yksinkertaisesti jaksanut enää yrittää pitää sekä omaani, että Jossun elämää kasassa. Olin juuri täyttänyt 16, asuin tuntemattomassa kaupungissa täynnä tuntemattomia ihmisiä, en nähnyt vanhempiani tai muuta perhettäni miltein koskaan, sukulaisista taikka kavereista puhumattakaan ja voin itsekin älyttömän huonosti. Siihen päälle vielä Jossun itsemurhapuheet ja jo tutuksi tulleet "soita sinne, soita tänne" pelastusyritykset nakersivat mielenterveyttäni päivä päivältä. Tiedän, että joidenkin korviin tämä saattaa kuulostaa vain selittelyltä, tekosyiden etsimiseltä tai joltain vastaavalta, mutta oikeastaan se on minulle ihan se ja sama. Tiedän kuitenkin itse mitä olen kokenut ja mitä tapahtui. Palatakseni kuitenkin tuohon päivään riitelimme siis siitä, kun Jossu jälleen kerran soitti ja sanoi aikovansa tappaa itsensä. Emme Jossun kanssa olleet aiemmin itseasiassa edes riidelleet montaa kertaa, mutta juuri tuona päivänä olin itsekin ahdistunut ja sanoin ensimmäistä kertaa elämässäni Jossulle ettei hän ajattele ketään muuta, kuin itseään, jolloin hän vastasi samalla mitalla ja siitä koko riita lähti käyntiin. Jonkin aikaa tekstareita lähetettyämme sanoin, että rakastan Jossua josta alkoi inttäminen, että en rakasta ja niin edelleen, kunnes Jossu lopulta lähetti viestin, jossa luki sanasta sanaan näin.

"Oot muina kertoina puhunu
 mut ympäri. Mut rakastan
 sua. Ja sä pärjäät. Voit
 syyttää mua ku kaikki on
 mun vika ja mun päätös. Älä
 turhaa vastaa. Ku en tuu
 näkee sitä viestii. Anteeks"

Ja tämän viestin jälkeen Jossu sammutti kännykkänsä. Olin sillä hetkellä yksin teboililla ja rupesin hiljaa itkemään, sillä olin niin ahdistunut, turhautunut, sekaisin ja surullinen. Rauhoituttuani hetken soitin kuitenkin äidilleni, että hän soittaisi Jossun isälle ja kertoisi mitä Jossu oli sanonut. Äitini soitti pian takaisin minulle ja kertoi Jossun lähteneen ulos, mikä ei sinällään ollut mitenkään erikoista. Jossun puhelimeen ei kuitenkaan koko sinä perjantaina saanut yhteyttä, eikä edes vielä lauantaina, kun lähdin Porvooseen lomille. Olimme suunnitelleet alustavasti, että karkaisin Jossulle, mutta koska olimme riidelleet, eikä Jossun puhelimeen saanut vieläkään yhteyttä muuttuivat suunnitelmat ja karkasinkin erään toisen ystäväni luo yöksi ajatellen, että Jossu ei vain halua vastata tai puhua kenellekään. Seuraavana aamuna odottelin Porvoon matkahuollolla laitoksemme johtajaa, jonka oli määrä tulla hakemaan minua karkureissulta. Törmäsin sattumalta erääseen ystävääni, joka oli parhaillaan samassa koulussa kuin Jossu ja jonkin aikaa juteltuamme kerroin hänelle perjantaisesta konfliktistä sekä siitä, ettei Jossuun saa mitään yhteyttä vain kuullakseni miten ystäväni sanoi Jossun hakevan toiminnallaan huomiota ja, että "Ei se nyt oikeesti mitään tee". Pian laitoksen johtaja ajoikin jo paikalle ja niin hyvästelin ystäväni ja nousin autoon. Muistaakseni olimme suurimman osan matkasta hiljaa ja ajattelin johtajan vain olevan vihainen siitä, että olin karannut. Perille päästyäni tunnelma oli kuitenkin aavemainen ja jotenkin vielä kiusallisempi kuin itse autossa. Muistikuvani ovat näistä hetkistä totaalisen sumentuneita, mutta muistan kun johtaja ja omaohjaajani juttelivat jotain ja paikalla saattoi olla vielä kolmaskin työntekijä.. Ajattelin tietysti saavani jonkin rangaistuksen tai muuta vastaavaa, mutta pian johtaja tuli huoneeseeni ja sanoi yhden ainoan lauseen.

"Pietu, Jossu on kuollu."

Ja tuon lauseen myötä. Koko elämäni romahti.


To be continued...

22 kommenttia

  1. Itkuhan tässä tuli :'( Aina tällaisia lukiessa alan muistelemaan omaa viime maaliskuussa kuollutta äitiäni, nää oon niin vaikeita asioita. Varsinkin kun jotkut lähtee liian aikaisin kuten Jossu ja mun äiti. Tsemppii ja voimia sulle♥

    VastaaPoista
  2. Kauniisti olet kirjoittanut Jossusta ja sä teit parhaasi auttaaksesi häntä ja pysyit vierellä vaikka kummallakin oli vaikeata.
    Oot hieno ja vahva ihminen, muista se!

    VastaaPoista
  3. Mä en haluu milään lailla loukata ja mä tiiän kuinka pahalta susta tuntuu ja otan koko sydämeni pohjasta osaa sun suruus ja tuskaas.
    Mutta mun on silti pakko sanoo, sun elämästäs sais hyvän ja koskettavan elokuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ajatellut ihan samansuuntaista, mutta en ole kehdannut Pietulle noin kommentoida. Monesti tätä blogia lukiessa on tuntunut, että Pietun elämästä sais tosi hyvän kirjan ja tietty elokuvankin. :)

      Poista
    2. Mä myös oon ajatellu samoin! Siis tuota elokuvaa Pietun elämästä. Siitä tulis hyvä. Mielenkiintoinen ja koskettava. Pietu, oot tosi vahva ihminen, tsemppiä sulle elämään.!

      Poista
  4. Huh, mä oon seurannu näitä sun nuoruuteni nuorisokodissa postauksia ja oot ihan älyttömän vahva kun oot selvinny jostain noin kamalasta. Haluan vaan sanoa että ihailen sua suuresti. Ihanaa kun olet elossa ja oma itsesi. <3 Olet varmasti mahtava ihminen.

    VastaaPoista
  5. Mulle tulee aina itku ku luen näitä sun blogeja Jossusta:'( onneks sä et oo sortunu itsemurhaan, sillä oot aivan älyttömän ihana
    ihminen, niinkun Jossukin oli. Tsemppiä sulle❤
    -Mia

    VastaaPoista
  6. Tippa tuli linssiin. On aina todella vaikeeta kuulla toisella olevan ongelmia ja vielä kun pitää pystyssä vielä itseensäkin. Ja kaiken huipuks käy näin. Todella kaunis kirjoitus ja toi video oli todella koskettava. En millään osaisi kuvitella pääseväni ylitse jos mun parhaalle kaverille kävis noin. Tuollasia vahvoja ihmisiä täällä kaivataan! Pärjäile. Tän kirjottaminen on varmaan vaikeeta ja tuo muistoja esille ihan uudella tavalla. Tsemppiä jatkoon! <3

    VastaaPoista
  7. Miks tä kaikki on totta ;n; Oon tosi tosi tosi pahoillani tosta tapahtuneesta, ja vielä kun se mun kaverin koira ku kuoli oli just "Jossu" (Joonas) nii sai muutenki tipan linssii ;-; Onneks sait tuntee Jossun, ja Jossu sut<3 Sä oot ihan mahtava ihminen, ja niin varmasti Jossukin oli :'3 Stay strong<3 Oikeesti tuli pari kyynneltä, niin jännältä kun se mun omaan korvaan kuullostaaki (en yleensä itke sille mitä oon lukenu mut tä on jotain poikkeuksellista) Ja äää oot nii ihana ku karkasitki tavatakses Jossun, ja kaikki se kun välität siitä tosi paljon yms ;----; <3

    VastaaPoista
  8. Ei tämmöstä tekstiä voi kuin arvostaa.

    VastaaPoista
  9. Mä voin vaan yrittää kuvitella miltä susta tuntuu. Enkä todellakaan pysty siihen. Niin koskettava teksti... Sai muutaman kyyneleen vierähtämään poskelle. Video oli niin kaunis, että poskelle tuli vähän useampiakin kyyneleitä. Vaatii varmasti erittäin paljon, että pystyy kirjoittamaan tällaista. Oikein paaaljon voimia sinne sulle! ♥

    -Loora

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniisti kirjoitettu <3 Liikutuin. Oot tosi vahva ihminen. :') Voimia sulle <3

    VastaaPoista
  11. Mä haluaisin sanoa sulle jotain rohkasevaa, jotain joka sais sut hymyileen, mutta mää en saa puettua sanoiksi tätä kunnolla, mutta yritän silti.

    Sää oot vahva ja ansaitset onnen ja rakkaat ympärillesi. Sää oot hymy mun päivissä, rohkasu vaikeina aikoina ja se henkilö jonka ansiosta jaksan aamulla nousta ja saan illalla unta. Mää aattelen että jos sääkin oot selvinnyt niin miks mää oisin yhtään sen heikompi? Ihmisiähä me kaikki.
    Mää toivon sulle pelkkää hyvää ja otan osaa sun menetykseen, mää tiiän miltä tuntuu menettää ystävä.
    Suhun ois ihana tutustua, sää näytät ja vaikutat just siltä jota ois ihana päästä halaan. Pus.
    Jos joskus suhu törmää niin kai saa tulla juttelee?
    T: 19 vuotias nuori naikkonen mustamakkaran seläntakaa

    VastaaPoista
  12. Surullista tekstiä, tätä on ollu varmasti tosi raskas kirjottaa.. Oot vahva! <3

    VastaaPoista
  13. Herra siunatkoon elämäsi. Hän sinulle valoisan tulevaisuuden tuokoon. Tuskaisa menneisyytsi koskettaa. Pietu. Muista kestää. Sinut palkitaan jos uskallat toivoa ja luottaa. ♥♥♥

    VastaaPoista
  14. tää pysäyttää. kaikki noi tunteet on ihan käsin kosketeltavia ja vaikka ei mitenkää asiaan liity saa itkemään. toivon että löydät vielä sen ihmisen elämään jonka kanssa tunnet saman elämänilon ja onnen. monessa kirjotuksessa sanot, että et oo roolimalli mutta päinvastoin oot elävä esimerkki mikään ei saa sua kaatumaan ja olet ainutlaatuinen ihminen

    VastaaPoista
  15. Huhhuh rankkaa lukea tällästä ja tiiän sen että on rankkaa menettää joku niin läheinen. Et ole ainoa ❤️ Onnea tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  16. Yleensä en itke lukiessani, ja hyvin harvoin leffoissakaan. Mulla on muuten kyyneleet herkässä mutta tekstille ja leffoille en itke. Tässä oli ensimmäinen teksti hyvin, hyvin pitkään aikaan, jolle itkin. Tiedän ettei pelkkä "voimia" lohduta sua paljoakaan, mutta en osaa sanoa mitään tähän tilanteeseen sopivaa. Sen pitäisi olla jotain kaunista ja rohkaisevaa ja jotain, joka oikeasti lohduttaa sua. Mutta mä en osaa, joten sanon vaan: voimia. Ehkä sekin auttaa edes vähän.

    VastaaPoista
  17. Onko millo tulossa jatkoo? :)

    VastaaPoista
  18. Onko tälle tekstille vielä jatkoa?

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)