maanantai 2. helmikuuta 2015

Half galaxy


Helou! Saavuin tossa muutama päivä sitten takas Järvenpäähän ja eilen päätin viikon meikittömyyden jälkeen kaivaa vihdoinkin ne meikit esiin ja tehdä jonku kivan lookin kasvoilleni. Jotenki oon huomannu, että aina ku oon vähänkään pidempään meikkaamatta, niin mun pää on ihan täynnä kaikkia jänniä ideoita joita haluun testata, mutta sit ku ne meikit on konkreettisesti siinä edessä ja pitäis alottaa, niin en osaakaan enää päättää mitä haluun tehä ja pää lyö ihan tyhjää.. Eilen kävi just sillä tavalla ja toi galaksi lookki syntyki oikeestaan puolivahingossa. Aluks rupesin nimittäin maalaamaan vaan kasvoja Cameleonin kasvo & kehomaaleilla ilman mitään erillistä päämärää, mutta kun puolet naamasta oli mustana, niin sainki sellasen vision, että haluun tehä jonkinlaisen galaksimeikin ja niin mä myös tein.

Maalasin siinä sit mustan päälle sinisellä, liilalla, punasella sekä pinkillä maalilla. Sudin erivärisiä luomivärejä sinne sun tänne ja lopuks käytin vielä valkosta eyelineriä tollaseen "tähtikuosiin". Toiselle puolelle kasvoja tein lämpimillä sävyillä aika simppelin meikin ja lopputuloksesta tuli kieltämättä aika jänskän näkönen. Laitoin vielä lopuksi silmiin erilaiset piilarit ja sit lähin pihalle ottamaan muutamia kuvia. Harmittaa, kun mulla ei vieläkään oo kameran jalustaa käytössä, mutta kyllä noi kuvat onnistu ihan hyvin siitä huolimatta. Tarkotus kun oli tosiaan vaan ikuistaa meikki filmille. Toivottavasti tykkäätte !

34 kommenttia

  1. Pietu. Mitä vitsiä?! o_O Miten sä NOIN HIENON MEIKIN SAIT TEHTYÄ?! Kun näin ekan kerran kuvan intagramissa silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Oon ihan sekavassa mielentilassa kun en pysty käsittämään tota. Ihan oikeasti. Miten sä pystyt! Täytyy sanoa, että tämä on mielestäni hienoin tekemäsi meikki!

    -Loora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihana Loora ! :'D En kyl tiiä miten täst tuli näin kiva, iteki yllätyin ku puoles välis ton tekemistä näytti iha hirveeltä, mut lopputuloksest tuliki sit tosi jepa :3 Kiitos paaaaaljon !

      Poista
  2. Ei voi muuta sanoa, kun että wau! :3 Oot tosi taitava ja inspiroinu mua tosi paljon ja sun ansiosta oon innostunu tekee kaikkia erilaisia taiteellisia meikkejä itsekin ja saanu uusia ideoita valokuvaamiseen :) Ja ylipäätään sun asenne piristää mun päivää ja antaa energiaa ja ilahdun aina, kun susta kuulee jotain uutta :) Sä inspiroit mua myös silloin, kun en vaan jaksa yhtään. Kiitos :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ihana kuulla tommosta :3 <3 Kiitos itsellesi ^___^

      Poista
  3. Ihan uskomattoman upee meikki! o_o
    oot niin taitava! (:

    VastaaPoista
  4. Oon nyt ainakin tunnin lueskellu sun blogia ja kattellu sun videoita ja oon ihan myyty! Sulla on ihana asenne ja ihailen sitä miten toteutat itteäs (itsekin meikkaavana ja valokuvaana ihmisenä) ja annat mulle ja monelle muulle inspiraatiota moneen asiaan :) saat musta ehottomasti uuden lukijan ja videoiden seurailijan, jatka samaan malliin oot huikeen olonen tyyppi! :)

    http://miira-liisa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aws :')) ! Kiitos, kiitos ja tervetuloa seurailemaan :3

      Poista
  5. Oo onpa upee meikki jälleen. :)

    Ois jännä nähä myös koko naaman versio tosta galaxipuolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa c:: Pitää joskus väsätä toi koko naamalle ! Tai sit sellane kunnon vartaloversioki vois olla aika cool :o

      Poista
  6. Omg mitä enää tekisinkään ilman sun blogia :'))
    Oon jostainsyystä kokoaja käyny sun blogissa ramppaamassa (koska tä ei osaa kattoo niit mikävie ehotuksii tai niit mis näkyy ooks postannu XD) Ja äää ku näin tän kuolin koska oikeesti Pietuuuu D::: Täo jotai nii sanoinkuvaamattoman kaunista ja ää tolt galaxi puolelt oot niin viaton pieni galaxi muiden joukossa ;-;<3 Ja tolt.....ööö perus puolelta(?) oot sellai söbs pikku Pipsa :'33 <3<3 Rkastan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihiiii mitä tekisinkään ilman sun kommentteja :'D Kiitos jälleen tosi, tosi paljon purnau :3 !

      Poista
  7. Siis aivan upea meikki :o! Yks parhaimpias, pakko sanoa.

    VastaaPoista
  8. No nyt on kyllä niin pähee meikki että voisin tätä itsekin testata ! :o Oot niin taitava rakas ♥ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purrr kiitos ihanuus <3 Ja joo kannattaa testailla >::)

      Poista
  9. On hyvä ilman jalustaakin ja sitäkin upeampi maskeeraus! ♡
    Oot kyllä joku meikkaaja-maskeeraaja-ihmelapsi!! xD Ihanaa! ^___^

    ♡ Frillycakes ♡

    VastaaPoista
  10. Vähänks ihana! Oot niin lahjakas :)

    VastaaPoista
  11. Mahtava! Mistä sie oikeen noita vedät :') Todella taitavaa kyllä. Pari kertaa piti räpäyttää ku avas blogis. :3 P.S. jaksoin vihdoin kirjautua kommentoimaan enkä laittanu vaa anonyymiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä tiiä :'D Ne vaan syntyy ku ottaa siveltimen kätee ja alkaa maalailemaa :D Mutta kiitoksia c: !

      Poista
  12. Huhhuh miten upee meikki jälleen! Siis kerta kaikkiaan aivan mahtava! :]

    VastaaPoista
  13. Aivan tajuttoman upea! :D Tällaiseen avaruus-intoilijaan tuollainen look iskee kovaa. :) Hienot yksityiskohdat. :D Tuli tuosta Galaxy-puoliskon mustasta sclera-linssistä mieleen, että sehän on kuin musta aukko, ihan super-siisti konsepti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos paljon !! Mulle ei tullu ees toi musta aukko mielee, mut tosiaan siltähän se vähän vaikuttaa :'))

      Poista
  14. Upee meikki taas! Kauan suunnilleen ton tekeemiseen meni aikaa?

    VastaaPoista
  15. Tosi kivan näköinen meikki!:) Ootko muutes ajatellut, kun tuossa esittelyssäsi lukee 'jatkuvasta itsetuhoisuudesta', niin ethän sä mun käsittääkseni ole ollut itsetuhoinen (ainakaan viiltelyn osalta) enää pitkään aikaan. Musta ainakin tuntuu, et se manaa jotain se 'jatkuva' siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo oon miettiny ite samaa, en vaan tiiä vielä millä termillä mä ton korvaisin ku en sitä viiltelyä oo kuitenkaa lopettanu.. Se on tällä hetkellä ns "tauolla" :)

      Poista
  16. Aivan upea meikki taas, oot Pietu mahtava :3

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)