perjantai 27. helmikuuta 2015

Even the biggest storms don't last forever


Fiilikset alkaa pikkuhiljaa taas kohota ylöspäin tai ainakin se pahin ahdistus tuntuu nyt olevan toistaiseksi ohitse. En uskalla tietenkään vielä luvata mitään kellekään tai siis nimenomaan itselleni, mutta päivä kerrallaan as always. En oo blogiinkaan kirjotellu pariin päivään, koska mitään hirveen ihmeellistä ei oo tässä ehtiny tapahtua, mutta ohimennen mainittakoon, että oon taas jaksanu olla sosiaalinen pienissä määrin ja vaikka toissapäivänä tulikin täyteen se neljä vuotta Jossun kuolemasta, niin vietin koko päivän läheisten kanssa ja tällä hetkellä olo on aika tyyni.

Tänään mulla oli vapaapäivä ja jaksoin taas "pitkästä aikaa" räpsiä parit kuvat päivän tummahkosta lookista ennen kuin Alisa tuli mun seuraks kattelemaan leffaa. Harmittaa, kun en oo saanu kuvattua videoita lähiaikoina ollenkaan ja tänäänkin ois ollu niin kiva meikki naamalla, mutta ehkäpä pian ois taas sitä aikaa ja fiilistä niidenkin toteuttamiseen. Oon tällä viikolla muuten meikannu jostain syystä melkeen jokasena päivänä tollasen samanlaisen silmämeikin Sugarpillin mustalla luomivärillä eli sävyllä bulletproof, joko kulmilla tai ilman ja tänään päädyin toistamaan samaa kaavaa, ihan vaan senkin takia, että kohta taas kyllästyn ja halusin ikuistaa kyseisen meikin ennen sitä teidänkin nähtäväks. Myös pidennykset kiinnitin päähän pitkästä aikaa ja lopputulos on ainakin mun omaan silmään tosi kivaisa. Toivottavasti tekin tykkäätte.

Ps. Loppuun vielä iso kiitos kaikista kahteen edelliseen postaukseen tulleista kommenteista.. ♥ 

24 kommenttia

  1. Oi toi meikki on tosi hieno! En ees tajunnu ettet oo tehny kulmia :D Toi on tosi kiva ilmankin :) Tommonen pitäs opetella tekemään itekkin :D Harmillista mutta totta, ei meikkaus taidot kehity jos ei meikkaa ja minä oon aika laista :´D Mutta ihanaa että sun olo alkaa pikkuhiljaa olla perempaan päin. Kevät on hankalaa aikaa, mutta kyllä siitä selvitään. :) Voimia sinulle! <3 :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitoksia c: Niinhä se vähä menee et vaa harjottelemal pystyy kehittymää :D Mutta joo, kyllä tästä selvitään ^^

      Poista
  2. ootkos leikannu etutukkaa lyhemmäksi? C: Näyttää ihan super kivalta, ja oonki miettiny, et onkoha asiat menos parempaan, ja toivon/uskon/tiedän, et pian asiat on ees hetkeks kohdillaan<3 Ainahan iloa on, ja kyllä sitä saa tarpeeks yrittämällä surustakin puristettuu, sitä ei aina vaa ajattele sillä hetkellä niin ;u; <3 pur, kiva lukee postausta taas (vaikka eihän tot pätkää postaustauoks voi sanoakaan) :'3 Toi meikki on kyllä ihan super kiva, ja pidennykset sopii sulle täydellisesti <3 (ihanku et sitä jo tietäis) Ja "niitti" koru (ok muovi piikkejähän noi on) koru sopii tohon asukokonaisuuteen, hiuksiin ja meikkiin ihan sairaan hyvin ;_; <3 Ihih oot vaan nii super<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yks Veera kävi vähän kynimässä tätä tukkaa ku oli kasvanu taas nii pitkäks ^^ Kiitos paljon ihana ! <3

      Poista
  3. No ootko kenties upein vai upein ?! ♥

    VastaaPoista
  4. Wou noi pidennykset on melkein yhtä ihanat ku sinä :3 ja onneks sul on jo parempi olo❤
    -Mia

    VastaaPoista
  5. Musta toi ulkonäkö on tummuudesta huolimatta jotenkin kauheen söpö :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oot sitä mieltä ^___^ Kiitos

      Poista
  6. Ihanaa ku sun olo on jo parempi. Ja noi pidennykset käy sulle ihan sairaan hyvin ; ) Ja mikä parasta, toi meikki on ihan sika magee!♥

    VastaaPoista
  7. Ihana meikki taas. Ja tosi kiva kuulla et oot parempaan päin. Nyt ku viä itte nousis omasta suostaan. Jos muuten haluat tsekata, kun mainittin siut (tai oikeestaan siun blogin) omassa blogissani (jos haluut tietää missä yhteydes susta puhutaan ;)) niin tuossa olis osote:
    http://worldspinningaroundmyhead.blogspot.fi/2015/02/heippa-tasta-tulee-nyt-aika-lyhyt.html#comment-form

    Onnea jatkoon ♥ - LittleDevil (joka ei jaksa kirjautua)

    VastaaPoista
  8. Ihana kuulla, että sulla on jo parempi olo. :3

    Ja hieno toi lookki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on parempi olo :3 Ja kiitti !

      Poista
  9. Taas kerran ihana lookki :3 Miten onnistut aina tekemään noin ihania meikkejä? Mun piti kirjottaa vielä jotain, muuta unohdin totaalisesti mitä. Jaa kiva juttu että menee jo paremmin♥

    -Loora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :> Ja daamn, ehkä se muistuu joskus :D

      Poista
  10. Voi ihanaa et sulla on nyt parempi olo! <3 Tsemppiä

    VastaaPoista
  11. Mua inhotta kun katson näitä kuvii niin oon niin kateellinen et pystyt oleen sellainen minkälainen itse haluat.
    Itsellä on ongelmana se, jos pukeudun hieman "kovismaisesti" (äiti sanoo sitä sellaiseksi) niin tulee kauheat huudot, että miten mää noin pukeudun yms. Mää en keksi mitä voisin sanoa niille. Ne aina kauhistelee kun mulla on muka niin kauheat rajaukset... :/ Haluaisisin meikata paljoooon enemmän mutta en uskalla.. :( Äiti on muutenkin ihmetellyt kun oon pukeutunu kauheen "synkästi", vielä kun äiti on uskovainen niin se ei voi ymmärtää :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :C Höh, ehkä sä sit vanhempana pystyt pukeutuu ja meikkaa just nii ku haluut !

      Poista
  12. Ihanaa kuulla, että sulla on parempi olo <3 Siitä tuli mullekin hyvä mieli :3 Ja toi sun lookki on aivan ihana! Oot vaan niin ihana ja taitava Pietu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ^_^ Ja kiitos paaaaljon c:

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)