sunnuntai 11. tammikuuta 2015

☆ Sunday's special ☆ (Bold)



Moi ja hyvää sunnuntaita kaikille! Pari iltaa sitten sain taas pienimuotoisen kyllästymiskohtauksen omaan ulkonäkööni ja muutaman minuutin päästä seisoinkin jo peilin edessä katsellen uutta ufomaista ulkomuotoani. Eli toisin sanoen sheivasin kulmakarvat pois. Sori äiti ♥ Moni teistä varmaan tietää, että oon miettiny kulmakarvattomuutta jo pitkän aikaa, mutta en vaan oo ikinä saanu aikaseks ajella niitä pois johtuen siitä, että tykkäsin omista kulmistani niin paljon ja photoshopilla ne pystyi kuitenkin muokata piiloon aina halutessa. Nyt päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja voin sanoa, että tää oli mun mielestä ihan yhtä hyvä päätös, ku sillon jokin aika sitten tän uuden tukan leikkaaminen. Jotenkin tän kulmakarvattomuuden myötä avautu tai avautuu kyllä niin paljon mahdollisuuksia meikkaamisen suhteen, että en voi muuta kuin olla tyytyväinen aina peilin ohittaessa ja kulmia näprätessä.

Yläpuolelta varmaan huomaattekin, että kuvasin jopa ihan videon tästä aiheesta eli siis kulmakarvattomuudesta ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin oon tosi, tosi tyytyväinen valmiiseen videoon. Usein käy nimittäin niin, että unohdan videolta jotain oleellista tai siinä on jokin pienen pieni virhe, (jonka tosin yleensä vain itse huomaan perfektionistin katseellani, hahah) mutta tällä kertaa tunnen onnistuneeni. Omaa itseä kohtaan on kuitenkin usein kaikista kriittisin ja virheet, joita itse huomaa ei aina näe kukaan muu. Toisaalta videoiden tekemisessä se kriittisyys on välillä ihan tervettäkin, sillä mitä enemmän videoita tekee, sitä paremmin ne yleensä onnistuvat ja mitä paremmin ne onnistuvat, sitä enemmän niitä haluaa myös kuvata, sillä edelliset videot alkavat menettää hohtoaan ja virheiden vähentyessä kunnianhimo kasvaa. Juopuen ikään kuin onnistumisen tunteesta koko touhuun jää koukkuun ja rima nousee video videolta. Ehkä vielä jonain päivänä koittaa se hetki, kun jokaisesta videosta jää vain ja ainoastaan se hyvä fiilis käteen, eikä virheitä enää esiinny tai jos esiintyy, niin niistä onnistuu ottamaan opikseen positiivisella tavalla. Onhan videomateriaali kuitenkin täysin eri asia kuin kuvat ja toisaalta pienet virheet kuten sanoissa takeltelu tai esimerkiksi yskäisy tuovat sopivassa määrin vain samaistuttavaa inhimillisyyttä kyseisiin teoksiin. Totta kai monet, minä mukaanluettuna yrittävät tehdä videoistaan sen täydellisen "pakkauksen" johon lukeutuu tiettyjä elementtejä ja visuaalista kauneutta katsojan silmää miellyttämään, mutta täydellisyyttä tavoitellessa täytyy muistaa myös yksinkertaisuus ja tietynlainen tasapaino. Niin sanottu kultainen keskitie.

Anyways, se siitä videoiden analysoinnista. Kysehän oli kuitenkin niistä kulmakarvoista, joten tässä vielä muutamat kuvat uudesta lookista. Kertokaahan taas rehellisesti oliko tää muutos teidän silmiinne positiivinen vai negatiivinen? Niin ja toivottavasti nautitte videosta. Palaillaan taas pian ♥ !


Ps. Yritän tosissani oppia tykkäämään keltasesti väristä niin ku varmaan huomaatte :'D Päällä mulla on videolla ja kuvissa uus kirppikseltä ostettu huppari ja meikissäkin on vähän keltasta luomiväriä.

30 kommenttia

  1. Pikachu huppari C::: <3 On oikeesti ollu iha rakkaudes noihi su "kaljurotta" kuvii ku nii :333 <3 Mau <3 Ja joo, Pipsaseni..... oot sä kyllä UHAH :B <- Pipsavaarallinen sopuli face

    Mut joo, ihanaa ku oot ny ollu blogis ja tubes nii aktiivine :33 <3 Ja kirjotatko su toisee blogii nykyää vaa enkuks :o? Ei siin mitää, mul o ollu aina 7 enkku nii ehkä mä opin ku luen xd Mut jepjep.. Tyynyolo ;w; (<- toi hymiö on sellanen "apua Pipsapossu röh röh oot ihana" tyylinen c:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D Haha kiitooooos ja joo enkuks pääasiallisesti, mut joissai postauksis sekä suomeks että enkuks :)

      Poista
  2. Jotenkin sulle sopii tosi hyvin ettei sulla oo kulmakarvoja!
    Mut rohkee veto kyl ja se näyttävästi kannatti =)

    VastaaPoista
  3. unohin mainita, et toi vika kuva on tosi tosi sööötiiii<3<333 (muutki on mut XD) nii :'333

    VastaaPoista
  4. Taas olet onnistunut meikissäsi mainosti! Ja täytyy sanoa, kulmakarvojen sheivaus oli oikein hyvä juttu! Saat sitten tehtyä mitä ihmeellisempiä ja lumoavampia kulmia!

    -Loora

    VastaaPoista
  5. AAA oot niin ihana! Näytät ihan Yo-Landilta ja niinhän se varmaan oli tarkotuskin :D

    VastaaPoista
  6. Löysin sun blogiisi Youtuben kautta ja pakko sanoa että on huikeaa nähdä että joku, vastoinkäymisistä huolimatta uskaltaa ja haluaa olla oma itsensä. Iso hatun nosto sulle ja mukavan erilainen blogi, innolla jään siis seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^___^ Kiitokset ja tervetuloa seurailemaan

      Poista
  7. Kyllä vaan jotenki tost uudest ulkomuodost tulee mieleen DA:n laulaja :D

    VastaaPoista
  8. Oi, oot niin söpö!<3 Ehdottomasti hyvä päätös! Eka ku luin, et ajoit kulmakarvas pois olin et yök, mut tuo sopiikin sulle tosi hyvin.:D Noi meikit näyttää tosi kivoille, jos ois kulmakarvat niin saattas näyttää, et se meikki loppuis tönkösti kesken. Just täydellinen kaikki, meikit, vaatteet, hiukset! TYKKÄÄN!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :'D No mut hyvä et mieli muuttu ^^ Ja joo oon iha samaa mieltä et toi meikki saattas näyttää kulmien kaa vähä tyhmältä :p Kiitos paljooooon !

      Poista
  9. Hitto vieköön sun kanssas :D Katoin aluks silleen "...mit- mitä??" mut pienen alkumitämitän jälkeen pysähdyin kattoon paremmin ja sulle sopii kulmakarvattomuus vallan mainiosti :) Itse en uskaltaisi kulmia kokonaan pois ajella, koska tosiaan pelkään niiden menevän aivan pitkin otsaa kun unohdan niiden järkevän paikan, joten oon vaan ajellu kulmien loppupään pois, jotta voin sitten lopun paikkaa vaihdella mielialan mukaan. Hyviä syitä nuo viisi, ehkä vielä jonain päivänä löytyy rohkeutta kun on taitoakin jo kerääntynyt matkan varrelta tarpeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Aww, kiitoksia ja joo ymmärrän hyvin mitä tarkotat, mullaki oli joskus aikoinaan ne loppupäät sheivattuna ja se oli kyl kieltämättä aika kätevää ^^ Ehkä vielä jonain päivänä nimenomaan :3

      Poista
  10. Tähän asti oon ajatellu, että kulmakarvattomuus ei sovi kenellekään, mutta ehkä täytyy muuttaa mielipidettä. Et näytä yhtään hassummalta, eikä pistä silmään mitenkään radikaalisti tuo kulmakarvattomuus.
    Oot muuten kehittyny ihan sairaasti kulmien piirtämisessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee kiitos paljon ja kiva jos sen huomaa ! Sen kehityksen siis :))

      Poista
  11. Ei hassumpi look. Sopii sulle! :D Ja keltainenkin näyttää hyvältä sun päällä. :)

    VastaaPoista
  12. kulmattomuus sopii sulle! ite en melkee ees huomaa, että ne kulmat puuttuu, kun toi jotenki pukee sua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D Haha no sehän on ihan loisto juttu, kiitos paljon

      Poista
  13. Täytyy kyl sanoo et toi kulmakarvattomuus sopii sulle hyvin:) mun mielestä keltanen sopii sulle, mut on se sininen parempi;3
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja joo sinine on kyl paaaljo parempi :D Aina olluki, mut nyt yritän saada itteni tykkäämää keltasesta :p

      Poista
  14. Ihan helvetin söpöt kuvat :3 kommaan tost videost sinne youtuben puolelle:P

    VastaaPoista
  15. Todella ihanan näköinen oot kulmakarvoilla ja ilman! Hei muuten, onko sun hiukset leikattu kampaajalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus c: Ite oon nää leikelly :p

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)