keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Nuoruuteni nuorisokodissa osa 3. (k.18?)

Viime kertaisessa nuorisokoti aiheeseen liittyvässä postauksessa kerroin vain ja ainoastaan vuoden 2011 ensimmäisestä päivästä ja nyt jatkankin tismalleen siitä mihin jäin. Kuten jo aiemmin olen maininnut, oli vuosi 2011 toden totta jotain täysin omaa luokkaansa. Se oli tähänastisen elämäni rankoin, tuskallisin sekä surullisin vuosi ja nyt ajattelin jakaa taas pienen osan tai tässä tapauksessa jatko-osan kyseisen vuoden kärsimyksestä teidän kesken. Näin verbaalisesti sanottuna tietenkin.

Aikaisemmat "Nuoruuteni nuorisokodissa" postaukset löydät alapuolelta


Uudenvuodenpäivän jälkeen elämä jatkui enemmän tai vähemmän ennallaan. Sekavasti ja piinaavan hitaasti. Aloitin tammikuun alussa käymään työkokeilussa paikallisessa iltapäiväkerhossa ja vaikkei vointini tosiaan ollut mistään parhaimmasta päästä, niin sain sentään jotain tekemistä tyhjien päivien tilalle. En tiedä olenko siitä koskaan täällä blogissa maininnut, mutta en pidä lapsista laisinkaan. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että olen aina tullut kyseisten ihmistenalkujen kanssa hyvin toimeen ja niimpä iltapäiväkerhossa työskentely olikin melko yksinkertaista. Tai no ainakin teoreettisesti..

En nimittäin vielä tuona päivänä saanut sairaudeltani minkäänlaista taukoa ja niimpä työpäivät kuluivatkin joko kyseisen työpaikan terottimia himoten taikka verisiä ranteita hupparin hihojen läpi tunnustellen. Lapset kun aina silloin tällöin tietämättään leikin touhussa saattoivat kolhaista jo kiinni menneitä haavoja repäisten ne auki. Toisaalta en ole koskaan tuntenut minkäänlaista kipua viiltelyn suhteen, mutta on hankala ajatella positiivisesti, kun edellispäivän murheet ja ahdistuksen aiheet tuntee konkreettisesti kehossaan. Voi olla, että parempivointisena olisin saattanut jopa nauttia työstä lasten parissa ainakin pienin määrin, mutta masentuneena se oli mahdotonta.


Tammikuun tai mahdollisesti helmikuun (en tarkalleen enää muista kumpaa kuuta elettiin) kohokohta ja kaikista odotetuin ajankohta oli ehdottomasti päivä, jolloin Porvoossa pidettiin sosiaalipalaveri. Minun ei tietenkään ollut tarkoitus osallistua kyseiseen palaveriin, sillä se oli vain tekosyy päästä Porvooseen eli toisin sanottuna tekosyy päästä Jossun luo ja siitä syystä kyseistä päivää niin paljon odotinkin. En tosiaan muista tarkalleen enää päivämäärää, jolloin kyseinen palaveri pidettiin, mutta muistan paremmin kuin hyvin sen olleen viimeinen päivä, jolloin näin entistä parasta ystävääni elossa.

To be continued...

18 kommenttia

  1. Äää tä on niinku upee sarja jota odottaa mut tä on totta D::::: <3 kauheeta mut nyt menee paremmin? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä sä kehtaat sanoa noin? Pietu kertoo elämänsä pahoista kokemuksista, niin sä tulet kommentoimaan ku tää olis joku salatut elämät? Jotain rajaa, ja jos oot yhtää lukenu enemmän tätä blogia niin kyllä tietäisit miten Pietulla menee nykyään...

      Poista
    2. Kyl mä ymmärsin ton Dia Artzin kommentin enkä ottanu sitä mitenkään pahalla :) Mut tosiaan, paremmin mulla nykyään menee

      Poista
    3. öm sarja sanalla tarkotin kyl sitä et Pietu kirjottaa tätä osissa, ja joo oon lukenu Blogin läpi. Ja Pietu tajus sen oikei, nii ei siin mitää ollu.

      Poista
  2. Kaikkea sä oletkin joutunut käymään läpi. :/ Näistä on kuitenkin mielenkiintoista lukea ja on hienoa, että jaksat jakaa tänne blogiin näitä synkempiä hetkiä elämäsi varrelta. Pidä pää pystyssä, olet hieno ja vahva ihminen. ^^

    VastaaPoista
  3. Miksi näin lyhyt? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttä ;) Antaa Pietun kirjoittaa elämästään sen verran ja sitä vauhtia kun itse haluaa. Kun vielä huomioidaan aihe niin yritetään me lukijat olla ymmärtäväisiä ja tosiaankin kärsivällisiä. :)

      Poista
    2. Kiitos Nnannu, juuri sitä kärsivällisyyttä aiheeseen liittyen toivoisin. Ens "jaksossa" tuun kuitenki kertomaan elämäni rankimmasta kokemuksesta, joten jätin tän kertasen postauksen hieman lyhyemmäksi.

      Poista
  4. millon muuten tulee teemaviikko? ootko unotanu jo sen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo unohtanu sitä, mut en tiedä tuunko tekemään sitä koskaan. Pahoittelut

      Poista
  5. Omfg ite en oo kokenut mitään vastaavaan joten turha edes sanoa että ymmärtäisin sen sijaan yritän ymmärtää kuinka tuskallinen tilanne toi on ollut. :( Kenenkään ei pitäis joutua kokemaan tollasta tuskaa... sulla on näitten tekstien perusteella ollut tosi huonoja aikoja, mutta toivottavasti oon ymmärtäny oikein ja nää on menneitä jotka vaikuttaa tietenki sun elämään edelleen mut sun elämä on kuitenkin jo parempaan päin. :) Toivottavasti sun elämässä ei tuu enää ikinä noin kauheita tilanteita, ja elämä on matkalla parempaan suuntaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, parempaan päin ollaan tosiaankin menossa :) Ja toivotaan näin !

      Poista
  6. Kauheaa tuollanen! Itsekin ramppasin terapeutilla ja nyt paras ystävävä ravaa lääkäreillä masennuksen takia. Itse en nuku vieläkään hyvin ja ahdistus painaa. Ihana seurata blogiasi ja vlogiasi ja kuulla, että sinulla menee paremmin. Itsellekin tulee aina parempi mieli kun katsoo videoitasi ja lukee blogia. Kiitoksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itelles kommentista <3 Kiva kuulla jos näistä höpötyksistä tulee parempi mieli !

      Poista
  7. Moi Pietu! Löysin sun blogin hetki sitten youtuben kautta, ja on nyt ihan pakko kommentoida.

    Oon sua muutaman vuoden vanhempi ja menneisyydessäni on paljon samaa kuin sulla, laitoksia, itsemurhan tehneitä läheisiä, ties mitä kaikkea... Oon lukenut sun postauksia ja itkeskellytkin, kirjoitat hyvin ja koskettavasti. En osaa valitettavasti sanoo toistaiseks mitään järkevämpää tähän kuin että haluun toivottaa sulle aivan mielettömästi tsemppiä, ja toivon sulle kaikkee parasta. Vaikutat hyvältä tyypiltä ja oon varma, että kaikki järjestyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :3 Kiitos paaaaaljon ja kiva kun tulit kommentoimaan ^^ Kyllä kaikki järjestyy, uskon samaan !

      Poista
  8. Upeeta♥ koita pärjätä oot uskomattoman vahva oikeesti! :) ite oon laitoslapsi ja hieman samaistun

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)