keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Nuoruuteni nuorisokodissa osa 1. (k.18?)

Kirjoitin teille eilen alustavan tekstinpätkän menneeseen laitoselämääni liittyen. Kyseinen teksti alustaa vähintään neljään osaan venyvää kertausta nuoruudestani nuorisokodissa, jotka virallisesti alkavat tästä postauksesta ja nimenomaan vuodesta 2010, jolloin jouduin viimeisimpään nuorisokotiini.

Lokakuussa 2010 jätin Porvoon, kaupungin jossa olin asunut koko 15-vuotisen elämäni ja samalla kaiken tutun taakseni aloittaakseni elämän uudella paikkakunnalla. Kokonaan uudessa sijoitusyksikössä. Alku laitoksessa sujui enemmän tai vähemmän katastrofaalisesti. En tullut yhdenkään nuoren (meitä oli yhteensä 7) kanssa toimeen ja vaikka säännöt nuorisokodissamme olivat rennoimmasta päästä oli niitä vaikea noudattaa. Nuoret laitoksessa tuntuivat monestakin syystä etäisiltä, mutta yksin jäämiseni johtui varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että olin uusi, erilainen, ilman minkäänlaista opiskelupaikkaa (joka tuntui muista nuorista epäreilulta) ja kirjaimellisesti kontrolloimaton. Saatoin kiihtyä hetkessä nollasta sataan ja esimerkkinä heitellä astioita seinään, rikkoa paikkoja tai tehdä jotain muuta yhtä impulsiivista ja liian usein tälläistä tapahtui ilman varsinaista syytä. On totta, että sairastin masennusta, olin yksinäinen ja mielialani heittelivät miten sattuu ja lisäksi taustalla painoivat ikävä kotia sekä ystäviäni kohtaan ja tietenkin monet yksinkertaisemmatkin asiat vaikuttivat käyttäytymiseeni, joten varsinaista syytä tekemisilleni en tarvinnut. Pienikin vastoinkäyminen ja räjähdin. En haluaisi tätäkään tekstiä kirjoittamalla millään muotoa piiloutua diagnoosieni taakse, hakea mitään sääliä, enkä missään nimessä väitä kaiken aiemmin tekemäni olleen oikeutettua saati oikein. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää latoa kaikki faktat tiskiin.


Vastoinkäymisistä puheenollen muistan hämärästi eräänkin - ainakin omasta mielestäni pieleen menneen puhelinsoiton, jossa muistaakseni sain juuri kuulla viettäväni joulun yksin nuorisokodissa. Suutuspäissäni heitin kaiken eteen sattuvan päin seiniä, kaadoin sen ainoan huoneessani sijaitsevan hyllyn ja lähdin ovet paukkuen pakkaseen vailla päämäärää, kenkiä tai edes talvitakkia. Loppujen lopuksi päädyin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle teboilille. Jalat osittain tunnottomana, osittain kipeästi pistellen. Pakko todeta, että ihmiskeho osaa välillä kyllä yllättää, mutta mieli vielä sitäkin katkerammin. Matkallani kukaan vastaantulevista hahmoista ei nimittäin vaivautunut edes kysymään onko itkevällä, ilman kenkiä kävelevällä pojalla kylmä, saati, että onko kaikki hyvin..

Kirjoituksen alkuun vielä nopeasti palaten, nuorisokodissa yksi parhaimmista ja samalla huonoimmista asioista olivat ehdottomasti muut nuoret ja jälkimmäinen adjektiivi veikin voiton koko vuoden 2010 ajan. Pitkään elin hyvin yksinäistä elämää uudella paikkakunnalla ja törmäsin jatkuvasti siihen faktaan, ettei minusta pidetä. Sain harvoin pitää alussa yhteyttä siihen ainoaan, josta sillä hetkellä oikeasti välitin eli Jossuun ja vielä harvemmin pääsin häntä näkemään (muistaakseni vain kerran tai kaksi ja niilläkin kerroilla luvattomasti). Vähitellen nuoret laitoksessa alkoivat kuitenkin ottaa yhä enemmän ja enemmän kontaktia myös positiivisessa mielessä ja jos en täysin valehtele, niin joskus kevään 2011 tienoilla pystyin jo kutsumaan muutamaa nuorta läheisiksi. Siitä vuosiluvusta tulen kuitenkin puhumaan myöhemmin.


2010 tai siis sen viimeinen neljäs oli omalta kohdaltani näin jälkeenpäin ajatellen sekoitus tuskaa, epätietoisuutta ja uuteen totuttelemista. Asuin Nurmijärvellä vain muutaman kuukauden vuonna 2010, mutta sinä aikana jouduin tulemaan, tai oikeastaan opetella tulemaan toimeen muiden nuorten ja työntekijöiden kanssa, opetella kokonaan uudet pelisäännöt sekä uudet tavat hoitaa tiettyjä asioita ja kaiken lisäksi täytyi yrittää löytää uudet keinot kamppailla pahaa oloa vastaan. Muut asiat vielä hoituivat, tosin vaihtelevalla menestyksellä, mutta pahaa oloa helpottamaan en löytänyt oikeastaan mitään uutta ja viiltely pysyikin matkassa mukana yhtä visusti, kuin sen aiheuttavat sairaudet. Sekavan unirytmin ja mieltä painavien muistojen vuoksi valvoinkin usein aamuun asti ja ahdistus piirsi yö toisensa perään erikokoisia, verta valuvia viiltoja vasempaan käteeni. Lokakuuhun, marraskuuhun ja joulukuuhun sisältyi siis paljon negatiivisia kokemuksia, mutta kaiken huippu oli ehdottomasti joulu, jonka vietin ypöyksin nuorisokodissa. Kaikki muut nuoret pääsivät kyseiseksi juhlapäiväksi perheidensä tai sukulaistensa luokse, mutta itse jäin viettämään jo ennestään ahdistavalta tuntuvaa ja tunteita herättävää päivää muutaman ohjaajan kanssa. Johtuneekin varmaan vuodesta 2010, etten nykyään tunne joulua kohtaan pahemmin mitään. Se oli ainakin omalla kohdallani herätys siihen, miten todellista ja karua huostaanotto todella nyt oli ja miten epätietoinen olinkaan sen kestosta.

To be continued...

19 kommenttia

  1. ihana pikku pietu :3 oot ollu tosi vahva ku oot selvinny kaikesta tästä paskasta <3 muista että oot tosi tärkee ja rakas kaikille! :)

    VastaaPoista
  2. Ää varmaa pelottavaa vaihtaa paikkaa useesti lapsuudessa-nuoruudessa (oothan sä vielki nuori mut..u know) ja oikeesti! ;n; en tiiä mitä sanoo ton mun äskenlukeman postauksen jälkeen, mut just toi todistaa kuinka vhva ihminen voi oikeesti olla! Oot hyvä esimerkki just sellasille heikoille ja haavoittuvaisille (kuten esim mä..) Koska kun kerrot mistä kaikesta oot päässy yli ja joutunu kohtaamaan, nii sun rohkeus ja kestävyys on oikeesti ihailtavaa! Annat mullekkin niin paljon voimia, et ehkä joskus mäkin pärjään elämässäni ;v;

    VastaaPoista
  3. Liian tuttu tarina :(

    VastaaPoista
  4. voi ei ihan kamalaa olla jossain ilman ystäviä tai ketään kenelle vois puhuu :( ja palasitko takaisin nuorisokotiin sillon ku lähit sieltä ilma kenkii ja takkii pakkasee ulos vai mitä tapahtu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :/ Ja joo mut haettii jossai kohtaa teboililta

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaussarja! Lisää odotellessa.. :)

    VastaaPoista
  6. Mielenkiinnosta kysyn, kun muistaakseni luin aiemmin, että sanoit tulevasi kuitenkin kohtuu hyvästä perheestä. Niin minkä koet olevan se pää syy, että ajauduit nuorisokotiin? Menitkö sinne omasta tahdostasi vai pistettiinkö sinut sinne?

    - Tyttö Tampereelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut pistettiin sinne, mutta syitä oli aika monia. Itsetuhosuus, masennus, päihteet, karkailu jne. :/

      Poista
  7. En tiiä oonko herkkä vai mitä mutta kyllä tota lukiessa tuli tippalinssiin. Kyllä sä vaan oot niin vahva. Ei kenenkään pitäis joutua kokemaan mitään tuollaista ikinä. ♥

    VastaaPoista
  8. On kamalaa ajatella, että joku on yksin joulun nuortenkodissa, vailla ystäviä, vain muutama työntekijä seuranaan.

    VastaaPoista
  9. Miks mä itken nyt? Kun mä kirjotan tätä kommenttia... Mä säälin ihmisiä jotka joutuu kärsimään. Siksi ryven itse säälissä... Miksi ihmisten pitää kärsiä niin kamalasti. Kauhistuttaa tajuta miten julmia me ihmiset ollaan.. Ei vaivauduta antamaan apua. Edes kysymään onko kaikki ok. Miks, oi miks...?? Anteeks Pietu, että roskaan sun blogia tällasilla kommenteilla.. Sun kärsimys sattuu. Se satuttaan pelkästään sen takia et mä joskus oon väittänyt itselleni että mua oottaa tollanen elämä. Enää mä en usko et toi vois olla mun kohtalo. Mua pelottaa koska mä oon joskus jopa haaveillu olevani syrjitty ja pelätty. Olevani yksin, kuolevani yksin. Nyt mä toivon et oisin voinut olla siellä ja auttaa sua. En ollut. Sattuu. Pietu mä uskon et tää selvensi mun päätä. Kiitos siitä. Silti pelkään niin paljon että pakotan itseni kommentoimaan nimettömänä vaikka omistan google tilin... Anteeksi tästä Pietu. Kamala ajatella et sä olit sillon yksin. Mut elämä on... <3 <3 :'(

    VastaaPoista
  10. Hirveetä.. Sattuu sun puolesta Pietu. Varmasti ollu rankkaa tuolloin. Mietin eka et mitä sul on nois kuvissa vasemmas kädessä.. Järkytyin.. Mut rakkautta sullekkin Pietu! Upeeta tietää et oot selvinny tost kaikesta! ♥♥♥ <3

    VastaaPoista
  11. Ite asun nyt laitoksessa ja on vähä sama tilanne ku sulla oli. Tosin mun laitoksesta pääsee lomille 2 viikon välei mut muuten täältä ei liikuta mihinkää... oon aina sanonu sitä et me jotka ollaa oltu laitokses ollaa paljo vahvempia ku muut. Hyvä et oot ollu vahva ja selvinny tän paskan yli ♡

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)