tiistai 2. joulukuuta 2014

Flashbacks


On asioita, joita en tule koskaan antamaan anteeksi muille ja on asioita, joita en tule koskaan antamaan anteeksi itselleni, mutta laitoselämä ei kuulu kumpaankaan näistä kategorioista. Ei ainakaan näin jälkeenpäin ajateltuna. Ennen Nurmijärvellä sijaitsevaan lastensuojeluyksikköön joutumista olin ollut Lapinjärvellä lastenkodissa päivälleen neljä kuukautta, Porvoossa turvakodissa (vain muutamia öitä), Kellokoskella noin kolmen viikon mittaisella osastojaksolla sekä Epoossa nuorisokodissa noin kuukauden verran.   


Nurmijärvellä sijaitsevaan nuorisokotiin jouduin lokakuussa 2010 ja vietin siellä vajaat kolme vuotta elämästäni. 15-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Lokakuusta 2010, heinäkuuhun 2013 Vajaassa kolmessa vuodessa elämässäni tapahtui niin paljon asioita, että niitä kaikkia on vaikea edes muistaa. Joitakin siksi, että niitä on niin kivulias muistella ja joitakin siksi, että ne ovat jo kauan sitten vaipuneet unholaan.


Vuonna 2010 vietin ensimmäisen jouluni yksin. En opiskellut enkä käynyt töissä. Käytin päihteitä aina kun sain tilaisuuden. Olin vihattu ja yksinäinen. Unirytmini oli sekaisin. Sairastin masennusta. Viiltelin. Elin sairaalloisessa symbioosissa parhaan ystäväni kanssa. Olin vastuuton ja hyvin impulsiivinen. En voinut sietää auktoriteettejä. 

Vuonna 2011 kävin työharjoittelussa iltapäiväkerhossa. Koin parhaan ystäväni itsemurhan. jouduin kellokosken sairaalaan osastojaksoille useaan otteeseen. Vietin ensimmäisen pääsiäiseni yksin. Mietin usein itsemurhaa. Sairastin yhä masennusta ja viiltelin. Seurustelin muutaman kuukauden. Hakeuduin uuteen symbioosiin erään nuorisokodin nuoren kanssa. Päädyin kesätöihin myymään mansikoita Aloitin opinnot Pekka Halosen akatemissa, ammattistartilla. Sain paljon uusia ystäviä ja pääsin kotiin jouluksi.

Vuonna 2012 aloitin kirjottamaan blogia. Valokuvasin paljon. Silloinen paras ystäväni muutti pois nuorisokodista. Ryhdyin korjaamaan katkenneita suhteita vanhoihin ystäviini. Työskentelin jälleen samassa kesätyöpaikassa. Ystävystyin nuoriskodin muihin nuoriin kunnolla. Täytin 18-vuotta. Aloitin opiskelemaan Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa valmentavalla luokalla. Seurustelin taas hetken. Sairastin yhä masennusta ja viiltelin. Kävin usein Porvoossa ja käytin paljon päihteitä.

Vuonna 2013 rupesin laihduttamaan. Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Kärsin vääristyneestä kehonkuvasta, viiltelystä, ahdistuksesta sekä yhäkin masennuksesta. Itkin paljon. Sain jälleen uuden parhaan ystävän. Käytin koko kesän päihteitä ja lopulta muutin pois nuorisokodista 30.07.2013.

To be continued...

11 kommenttia

  1. Karu elämäntarina. Kirpaisee, kun näitä lukee. Pidä pää pystyssä, vahva sä todellakin olet. Paljon jaksamista sinulle, olet mahtava ja kaunis ihminen. :)

    VastaaPoista
  2. Oot joutunut kokemaan ihan hirveästi huonoja asioita mutta silti sä olet vielä siinä!! Se on tehnyt susta vahvan ihmisen ja oikeesti voit olla ylpeä itestäs ku oot tosta kaikesta selvinnyt!! :)

    VastaaPoista
  3. Sulla on tapahtunu kyl paljon kaikkee😲mut oot osoittanu blogis perusteel selviäväs isommistakin vastoinkäymisistä, joten uskob et sul on valoisa tulevaisuus c:

    VastaaPoista
  4. Pyydän anteeksi uteliaisuuttani, mutta voisitko mitenkään valaista, mitä tuo "symbioosissa eläminen" tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kun puhun musta ja Jossusta niin käytän sanaa symbioosi tai sairaalloinen symbioosi tarkoittaen sillä sitä, että meiän suhde oli älyttömän läheinen ja loppupeleissä ehkä vähän liiankin läheinen. Periaatteessa ei siis tultu toimeen ilman toisiamme ja ainoo asia mitä siinä elämänvaiheessa tarvittiin oli just toisemme, vaikka se todellisuudessa kuormittikin molempia ihan liikaa. Sitä meinaan symbioosissa elämisellä.

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)