perjantai 26. syyskuuta 2014

Hurricane (k.18)



Helou! Tässä ois nyt vähäsen sitä meikkimateriaalia mistä eilen puhuin ja koska kyseinen matsku on videon muodossa, niin voin siirtyä suoraan mielialoista ja nimenomaan ahdistuksesta puhumiseen. Sen verran vielä infoan, että huomiseks kaavailin sitä syksyyn ja uusiin ostoksiin liittyvää postausta ja sunnuntaina julkasenkin sitten jälleen yhen spesiaalin. 

Huom, jos itsetuhoisuudesta lukeminen ahdistaa, 
katso video ja poistu tästä postauksesta sen jälkeen. Kiitos ♥

Viime aikoina mun mielialat on ollu melko kovassa liikkeessä. On ollu päiviä, kun mikään ei tunnu miltään ja mistään ei jaksa innostua, mutta niitä on sitten vastaavasti seurannut päiviä, jolloin kaikki tuntuu täydelliseltä ja inspiraatio on huipussaan. Melkein poikkeuksetta kaikki nää päivät on kuitenki päättyny siihen, että on tullu ilta ja ahdistus on vyöryny taas valloilleen ilman minkäänlaista armoa. Joinakin iltoina se ahdistus on menny nopeesti ohi ja niistä päivistä mä yleensä blogissakin puhun, mutta sillon kun se ei oo, niin on kyllä ollu taas ihan järkyttävän vaikeeta.. Oon itkeny ja ottanu monia asioita itteeni, maannu pimeessä huoneessa ja miettiny mitä järkeä missään on, ruoskinu itteäni henkisesti muistelemalla joka ikistä virhettä, vääryyttä ja tyhmää tekoa joita oon menneisyydessä päätyny tekemään, mutta kaiken tänkään keskellä mä en oo sortunu tarttumaan terään.. Niin helppoa kuin se ois ollukin. Mä en oikeastaan itsekään tiedä mikä mut tähän puolen vuoden mittaseen taukoon on ajanu, saati että miks mä vielä jatkan tätä, mutta jotenkin se tauko vaan tuntuu just nyt oikeelta. Ja mitä pidempään oon ollu viiltelemättä, niin sitä helpompi siitä on ollu kyllä pidättäytyä. 

Ei sillä, vaikka siitä viiltelystä onkin nykyään helpompi olla irti, niin se ei tarkota etteikö se houkuttelis. Sillon pahan olon hetkellä se järkiminä tuppaa nimittäin katoamaan tai vaihtumaan ainakin osittain tunneminään ja vaihtoehto viiltelystä kuulostaa melkein joltain pelastukselta ja varsinki tän pitkän tauon jälkeen siitä on tullu taas tosi sairaalla tavalla mieltä kutkutteleva keino ahdistusta vastaan. Siis ajatustasolla. Mä tiedän, että sairas mieli tai ainakin tietyllä tapaa sairas, ihannoi viiltelyä ja kaikkea siihen liittyvää. Arpia, teriä, itse haavoja, adrenaliiniä ja ainakin mun kohalla sitä tyhjää oloa, jonka viiltely sai aikaan ja mä tiedän, etten mä oo vielä niin hyvässä kunnossa, etten itse ajattelis noin. Sen takia oon päättäny - ja itseasiassa tää päätös synty jo kuukausia sitten, ei vaan oo ollu tilaisuutta sanoa sitä - etten aio enää koskaan jakaa esimerkiks täällä blogissa viiltelykuvia, jos nyt tulisin joskus sortumaan. Mä nimittäin uskon tietäväni nykyään millasia tunteita varsinkin ne kuvat voi joissain saada aikaan. Vaikka tarkotus oliskin hyvä, niin se ei tarkota etteikö jotain negatiivistakin ketjureaktiota vois tapahtua. Tietty ne kuvat on joissain yhteyksissä tosi voimakkaita argumentteja ja ne varmasti avaa monen silmät, mutta täällä blogissa en kyllä tuu sellasia enää jakamaan. En mä kuitenkaan kadu yhtään, että oon joskus niitä viiltokuvia tänne pistäny! Eikä se tosiaankaan mua hävetä, sillä se on sillä hetkellä ollu se mitä mä tarviin ja mitä mun pitää tehdä, että mä oon päässy tähän asti. Tai ainaki mä ite ajattelen niin. Enkä mä aio viiltelystä puhumista lopettaa varmaan koskaan, koska se puhuminen on kuitenki mun mielestä tarpeellista ainakin niin kauan, kunnes ihmiset hyväksyis sen kokonaan ja ymmärtäis, että se on oikeesti vakava asia, johon pitää myös suhtautua vakavasti. Ei halveksivasti, eikä myöskään ihannoivasti. Piste.

Palatakseni kuitenkin näihin mun mielialoihin ja tuntemuksiin, niin mä oon miettiny viiltelemistä ja itsetuhosuutta viimesen kuukauden sisällä varmaan enemmän kuin koskaan ennen. Silloin aikoinaan mä vaan tein, enkä pähkäilly sen kummemmin asiaa, mutta viime aikoina asiat on kääntyny ihan päälaelleen. Jos pitäis jotenki arvioida viiltelyyn liittyviä ajatuksia ja tunteita, niin puolet niistä on ehdottomasti ollu sitä "himoa" ja niin sanottua kuivanarkkaamista, mutta puolet sen sijaan on ollu tosi rakentavaa ajattelua. Musta on itseasiassa alkanu tuntumaan, että sen mun viiltelystä kertovan videon kakkososa on ihan näillä näppäimillä tuloillaan, sillä välillä sen vaan tietää kun "Aika on tullut." Näin dramaattisesti sanottuna. Ja jotenkin se tuntuu musta tällä hetkellä tosi ajankohtaselta. Mun ympärillä ja oikeestaan vähän siellä sun täällä on kuitenkin ollu niin paljon tätä viiltelystä puhumista nyt viime aikoina ja oon käyny niissä haastatteluissa, (viimeksi tänään) niin ei oo mikään ihme, että aihe tuntuu ajankohtaselta. Säästän kuitenki jotain sille videollekin ja jätän nää viiltelystä puhumiset tähän. En jotenki koe tarpeelliseks kuvailla mun masentunutta/ahdistunutta oloa millään krumeluureilla sanoilla muutenkaan tän enempää, koska eiköhän pointti tullu selväks. Paljon hyvää on ehdottomasti myös mahtunu näihin päiviin ja viikkoihin. Paljon enemmän ku ahdistusta. Tekemistä ja kaikenlaisia tapahtumia on ollu yllin kyllin ja oon jaksanu tehä tosi paljon juttuja joista tykkään, mutta aattelin nyt kuitenki pitkästä aikaa kirjottaa siitä mielialojen ja tunteiden synkemmästäkin puolesta, joka välillä valtaa mielen ja ajatukset. Ehkä mä jossain kohtaa tunnen taas tarvetta avautua, mutta sitä ootellessa.

10 kommenttia

  1. Mulla toisen pahasta olosta lukeminen auttaa välillä, toisinaan se tekee entistä paskemman reaktion.
    Mut silleen ittelle on just hyvä, kun osaa nykyisin välttää just niitä joitain asioita, jotka tuottaa pahaa oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mul on sama :s Mut tosi hyvä et osaat välttää niitä ! Mäki oon opetellu siihe etten esimerkiks lue jotain postausta jos tiiän etten sil hetkel pysty tai et se vie sit mukanaa ja sama monen muunki asian kanssa :)

      Poista
  2. Anteeksi, tää ei liity tähän mitenkään, mut mulle tuli ihan äärinmäisen paskat fiilikset just äsken.
    Näin siitä sun itsemurhan tehneestä ystävästä muistovideon tubessa... Ja noi muistovideot on juuri niitä paskan/ahdistavan fiiliksen aiheuttajia. Toivottovasti tää kommentti ei loukkaa sua. Tarkoitus on vaan sanoa se, että en voi kuvitellekkaan sun fiilistä, kun oot kaiken ton sisällä ja se ihminen vielä liittyykin sun elämään niin vahvasti.
    Itselle kuoleman käsitteleminen on vaikea asia, vaikka se kohdistuisi täysin ulkopuoliseen ihmiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nii mulleki :/ Oli pakko käydä kattomas, en oo ennen ees nähny tota.. Mut ei loukannu <3
      Onhan se kuolema itse kullekin vaikee asia. Just ku kuulee ja näkee jostai jotai kuvia tai videoita
      sun muita nii tulee tosi haikee fiilis vaikkei ois tuntenukaa kyseistä henkilöö. Ainaki joissai tapauksissa :c

      Poista
  3. Justniin! Viiltelyä ei todellakaan oteta vakavasti!! Ite oon viillellyt kolme vuotta ja asiasta tietää pari aikuistakin ja toisen kanssa juttelen siitä sillon tällön. Kaverit hommas mut hoitoon eli nyt käyn terapiassa mikä on ihan turha. Mä en oo sairas. Oon aivan tavallinen hyvin pärjäävä täysikänen tyttö mutta mä vaan viiltelen. Porukat ei tiedä. Mut kaikki vaan taputtaa päähän kun puhun viiltelystä. Kukaan ei tee mtn. Kaikille se vaan on ihan sama mitä teen. On siis vaan tyhmää että ihmisten annetaan tehdä mitä vaan... ps. Näytin sen sun tekemän viiltelyvideon mun kavereille ja sen jälkeen ne katu sitä että oli menny kertoo sossuille musta eli ne alko ymmärtää mua. Tai no, ei mun tapauksessa oikein voi ymmärtää mun viiltelyä koska oon muuten aivan terve. :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei aina tarvii olla "sairas" tai "hullu", vaikka viilteliski :/ Mut hei hyvä jos sun kaverit alko ymmärtää ees jotenki :)

      Poista
  4. Ei millään pahalta mut toi pinkki ei oikee sovi sun naamaa mut muute kiva meikki :)

    VastaaPoista
  5. Pietu, me rakastetaan sua ja ollaan sun tukena. Muista ne sanat mitä heitin sulle facebookissa - "soittaa voi aina". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww.. Kiitos rakas <3 ! Mäkin teitä c:

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)