keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Yhteistyö on ristiriitaista voimaa


Viime yönä mä valvoin aika pitkään ja mietin maailman menoa ja kaikkea mahollista mitä nyt ihmiset yleensä miettiikään. Istuin joskus neljän jälkeen ulko-oven eteen tupakalle ja jäin jostain syystä tuijottamaan muurahaisia, jotka kuljetti kuollutta perhosta suht nopeeseen tahtiin eteenpäin. Hain sisältä kameran ja kuvasin muurahaisten matkaa samalla miettien miten vahvoja otuksia ne onkaan. Varsinkin yhdessä.

Sanontahan kuuluu, että yhteistyö on voimaa, mutta onko se voima aina positiivista? Joku vois ajatella tilanteen niin, että kyseiset muurahaiset kantaa yhdessä ruokaa itselleen ja muille lajitovereilleen sulassa sovussa ja varmaan tosi tyytyväisinä saaliistaan, mutta toiselta näkökannalta muurahaiset on voinu yhessä tappaa sen perhosen raa'asti vailla minkään näköstä omatuntoa. Tosin en mä kyllä tiiä ajatteleeko muurahaiset yleensäkään mitään tai onko niillä tunteita, mutta eihän sitä koskaan tiiä. Kai ne kuitenkin jollain tapaa osaa kommunikoida ja ehkä jopa ajatella.. 

Ihmisten kanssa on kuitenki vähän sama juttu. Asiat voi ajatella monelta eri kantilta ja siinä missä yhteistyö on voimaa, voi se myös olla tuhoavaa ja julmaa sellaista. Joukossa kun tyhmyys yleensä tiivistyy ja sillon on helpompi alkaa sortamaan heikompia tai haukkumaan sellasia asioita joita ei kunnolla ymmärrä. Esimerkiksi erilaisuutta. Joidenkin mielestä joku juttu saattaa olla tosi hauska, mutta joku toinen satuttaa itsensä sen takia ja siinä mielessä yhteistyö on välillä aika pelottava juttu. Moni saattaa liittyä tai mennä mukaan sellaseen yhteiseen pilkkaamiseen, pahantekoon tai mihin tahansa negatiiviseen puuhaan, jos joku on sen jo alottanu, mutta kaikki ei kuitenkaan pistäis sellasta ite liikkeelle. Välillä on pistäny vihaks, ku joitain normeja ihannoidaan niin paljon, mutta onhan se ihan ymmärrettävää, ettei kukaan (tai ainakaan useimmat) haluu jäädä ulkopuolelle tai yksin.

Mä ite oon sellanen, että tarviin sitä yksin olemista ja omaa tilaa tosi paljon. Totta kai kavereiden ja muiden lähimmäisten kanssa on kiva olla ja nautin siitä, mutta joskus se meni ihan överiks. Oon oppinu kantapään kautta miten helppoa on lähteä muiden mukaan joihinkin tyhmiin juttuihin ja myöhemmin oon sitten kärsiny siitä. Myös moni mun kaverisuhde on ollu ihan alusta asti tuhoon tuomittu, koska mä jotenki tuppaan aina käyttämään kaiken energian sellasiin liian "kiihkeisiin" tai symbioottisiin suhteisiin, enkä sitten saa niistä mitään muuta kuin pahaa energiaa takas. Jotkut ihmissuhteet on ihan kirjaimellisesti vieny kaikki mun voimat ja aina kun oon astunu yhen askeleen eteenpäin, niin ne on tarttunu olasta ja viskassu mut kolme taaksepäin.

Nykyään osaan arvostaa sitä yksin olemista enemmän ku koskaan ja tän vajaan vuoden jälkeen, ku oon asunu ihan yksin, niin mä voin oikeesti paremmin ku moneen, moneen vuoteen. Toki mä nään usein ihmisiä ja kavereita, pidän yhteyttä niihin ja oon sekä tukena, että tuettavana, mutta nykyään sellasissa terveissä ja normaaleissa mittasuhteissa. Sellasissa, joissa osaan asettaa rajat itelleni sekä niille mun läheisille. Enää mä en ota kaikkea itteeni saati yritä niin sanotusti parantaa maailmaa sillon ku oon ite siellä pohjalla. En myöskään pura kaikkea mun omaa pahaa oloa yhelle ihmiselle, vaan yritän selvitä omin voimin ja vähäisissä määrin myös niiden muutamien luotto ystävien.

Mutta siis palatakseni aiheeseen, onhan se yhteistyö ihan mahtavaa sillon ku sitä käytetään hyvään. Yhdessä asiat sujuu yleensä nopeemmin, näppärämmin sekä paremmin tuloksin ja monesti joukkoon mahtuu useita mielipiteitä ja näkökulmia, joka on ainaki mun mielestä positiivinen asia. Vaikka mä nykyään oonki aika paljon yksin, niin se ei tarkota sitä ettenkö tekis yhteistyötä tai käyttäis sitä usein hyödykseni. Onhan tää bloggaaminenkin nimittäin usein jonkin tapasta yhteistyötä, mikä nyt näky erittäin hyvin esimerkiks tossa edellisessä postauksessa. Mä kyselin teiän lukijoiden mielipiteitä ulkoasusta, te vastasitte, mä otin palautteen rakentavassa mielessä vastaan ja käytin sitä sitten parannellessani tätä blogia.

Kaiken kaikkiaan yhteistyö on aika monipiippunen konsepti.. Sitä voi käyttää sekä hyvään, että pahaan ja sillä saa myös aikaan sekä hyviä, että pahoja asioita. Loppujen lopuks me kaikki kuitenki tarvitaan yhteistyötä tai ainakin jonkin asteista kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa, joten on syytä miettiä, että millasta se oma yhteistyö on ja kenen kanssa sitä tekee. Onko se fiksua ja rakentavaa työskentelyä vai tyhmää ja voimia kuluttavaa. Sen kaikki päättää itse, koska asennehan se on joka yleensä ratkaisee. Tietty poikkeuksia löytyy vaikka muille jakaa, I know, I know, mutta kuitenkin.

En tiiä miks noi muurahaiset sai mut kirjottamaan tän postauksen ja nyt vähän naurattaa, mutta älkää välittäkö siitä :D Välillä on vaan kiva jakaa ajatuksiaan ja pohtia asioita ääneen vai mitä?

23 kommenttia

  1. Tiedätkö mitä, mun mielestä tää postaus oli ihan älyttömän mahtava ja herättävä. Mä en tiedä olinko sitten ainut joka näin tunsi, mutta mä aloin miettimään hirveen syvällisiä asioita ja jotenki pysähdyin miettimään.
    Eikä mun mielestä oo hassua tai tyhmää, että noi muurahaiset sai sut näin kirjottamaan. Ehkä sä vaan inspiroiduit niistä niin paljon :) Mahtava postaus! Mä en oikein osaa sanoa mitä ajattelen, mutta mä tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi kiitos paljon C: Kiva että herätti ajatuksia sullekin ja joo välillä se inspiraatio iskee ihan odottamattomasti ja ihan random jutuista :>

      Poista
  2. Muurahaisista tuli mieleen mehiläiset ja niitten kommunikointikyky, kun joskus kuulin että jos yks mehiläinen on löytäny hyvän kukkapaikan, ni se kertoo muille mehiläisille tanssimalla mistä se löytyy :D hullua. Nii ja pointtihan tässä tosiaan oli se että luulis tuota öttiäistenki kommunikoivan toisilleen eritavoin :) takerruin ehkä ihan väärään asiaan höhö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDD Hahahah awwws ! Mistäs sitä tietää, ehkä ne tekee niin ! :DDD
      Ja joo ei mitään kiva et sulle tuli jotain täst postauksest mieleen :'DD

      Ps. Mistä sä oot saanu sellasen mielikuvan et ne tanssii XDDD Hahahah en pääse täst ikin yli.. Nään vaa mehiläisii joraamas kukkasten päällä ääää!!!1

      Poista
    2. Eiiiii ei niitten kukkien päällä hömppä hahhahhaha :'DDD aijjai ku nyt repeilen täällä sun mielikuvalle :'DD siis ne suristelee mennä pesään ja sit ne siellä tanssii!! Mä jostain luin joskus, ihan varmasti pitää kyl paikkaansa, nyt tutkin tän asian kyllä!! :'DD

      Poista
    3. "Yksi mehiläisten tunnettu kommunikointitapa on tanssi, jolla ne kertovat lajitovereilleen hyvän kukka-apajan tai vedenlähteen sijainnin. Ei kuitenkaan tiedetä, miten mehiläinen välittää tiedon pimeässä kotipesässä esitetyllä tanssillaan. On ehdotettu, että mehiläiset ovat suorassa yhteydessä toisiinsa tai tieto välittyy läpättävistä siivistä syntyvän ilmavirran, hajun tai hunajakennon tärinän kautta. Sähkövirta on nyt uusi mahdollinen selitys."

      NONI, EN OO HULLU! :D:D:D

      Poista
    4. XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD MÄ TUHOUDUN selkögeopktåpaweof¨åae Äääää !!! Siis oikeesti mitä ihmettä tanssii... :D:D:D Eiiiii hahaha mehiläiset on parhaita <3

      Poista
    5. Mist joku tietää et ne tanssii jos ne tanssii siel kotipesän sisällä :::::::::::D:D:D:D Miten se voidaa tutkii en ymmärrä ::DDD

      Poista
    6. Mieti nyt ku ne vaa alkaa tanssahtelemaan siellä, pikkuset awwww :333 "hei beibe käy tsekkaa tuolta lännestä päin, mä löysin sieltä mehevät apajat surr!" ja minkä näköstä se on, miten se tapahtuu :DDD
      Siis ei mitää hajua mitenkä tuommosta voi ees tutkia, oikeesti :DD mitä ne tutkijat on aatellu; juuh elikkäs laitetaampas tuonne pesään semmonen minikamera nii katotaan mitä ne pörriäiset puuhastelee siellä pesässä!
      Sitte näkyy ku vetäävät jotai sambaa menemään... :DDDD

      Poista
    7. Awwwwww :3 XDDD Hahahah niin siistii etten kestä ! Haluun nähä ku ne tanssii !! Vetääköhä ne sambaa vai tangoo... Ehkä ne tanssii hiphoppii sellaset pienet hunajalippikset päässä >:O Ja nii salee niil on ollu jotku minikamerat käytös :D

      Poista
    8. Hahhahahhaha :D:D:D Mahdollisuudet mesitanssille on rajattomat :'DD tai sitten ne pistää moshpitin pystyyn!
      Nyt mä haluun hunajalippiksen, voiii eiiiiii.... :DDD

      Poista
    9. Jeppis XD Ja joo nii mäki, pitää selata ebay läpi ! :DDD

      Poista
    10. En kestä jos löyvät semmosen lippiksen... :DD

      Poista
    11. http://www.ebay.com/itm/Honey-Comb-Post-Cereal-Men-Women-Foodie-Snapback-Mesh-Skate-Surf-Trucker-Hat-Cap-/181320446202?pt=US_Hats&hash=item2a378a70fa Tää oli paras minkä löysin hahaha XD

      Poista
    12. No himputti :'DD olis tollasta kennokuvioo koko lakki!! :DD

      Poista
  3. tää oli tosi mielenkiintoinen postaus :o c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_____^ Kiva kuulla ! Ja jos ei postaus nii noi kommentit viimeistää on aika mielenkiintosii.. XD

      Poista
    2. juuuh , ei voi olla nauramatta xD

      Poista
  4. Au en pysty tekeen töitä ku päässä pyörii vaan jotain sheikkaavia mehiläisiä x'D Puuh... mut kiitos tästä postauksesta kaikinpuolin! Viisaat päät voi lyödä yhteen mut ne tyhmät päät vois pitää erillään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha :D Voi sua ! Ja ei mitään, kiva jos tyksit ja jep, ihan samaa mieltä :p

      Poista
  5. Puhut täyttä asiaa ja arvaa kuinka paljon nauroinkaan tolle kommentille jossa kerrottii, että mehiläiset tanssii. :DDDDd En muuten tajuu, että miks mulle tuli tosta gifusta mielee Marilyn Manson. o___o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja varmasti paljon XDD Aijaaa, aika weird :o

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)