lauantai 24. toukokuuta 2014

Sinertävä otus


Jee jee elämä rullaa tosi mukavasti ! Tänään sain taas sellasen päähänpiston, että lähenpä tästä Nurtsille ja hyvä, että lähin ! Oli nimittäin ihan parasta nähä taas Annia ja Anttia, koska nyt talvi/kevät akselilla ollaan nähty niin helvetin harvoin ja kuitenki se koko viime kesä tuli vietettyä noitten kahen kanssa, joten on ollu siis aikamoinen ikävä ♥ 

Nuorisokodissakin kävin perinteiseen tapaan piipahtamassa ja niin no oikeestaan ainoo murhe tälle päivälle oli se, kun tuolla ulkona meinas kirjaimellisesti sulaa.. Ei sillä, en aio nyt valittaa koska vihdoinki on lämmintä ja valosaa ! Luulis muuten, että ton kuumuuden myötä meikkaaminenkin vähentyis eikä jaksais väsätä mitään hirveen ihmeellisiä teoksia, mutta toisin on käyny ! Tarkkasilmäsimmät teistä nimittäin huomaskin, että mun uudella videolla esiinty sellanen meikki, jota ei vielä blogissa oo nähty ja sen oon tehny juurikin tän viikon alussa ! Vähän hassua, kun nää hiukset tulee ns. "jäljessä" ku oon tällä hetkellä tosiaan violettipäinen, mutta eipä anneta sen häiritä. Mulla oli muuten eilen ihan hirvee dilemma sen kanssa, että esittelenkö tän postauksen meikin sunnuntaisessa spesiaalissa vai kenties eilen tehdyn; myöskin vähän erikoisemman meikin, mutta päädyin sitten tähän ja sen eilisen meikin näättekin vasta sunnuntaina. Sen verran voin paljastaa, että päässä mulla oli eilen irokeesi c;

Idea tälläseen meikkiin lähti yksinkertasesti siitä, kun Amy kommentoi mun viime sunnuntain spesiaaliin, jossa esittelin kaksväriset kulmat, että ois kiva nähä sellaset musta/turkoosit kulmat ja koska se kuulosti mun omaankin korvaan hyvältä, niin päätinpä sit toteuttaa sen. Tietysti vähän muitakin yksityiskohtia lisäten. Kaiken kaikkiaan tosta meikistä tuli mun mielestä aika kivaisa ja pakko myöntää, että oon toooosi ylpee mun huulista. Ne onnistu ihan 6/5 !


Mitäs tykkäätte ?


 Niin ja kaikki alternative bloggaajat nähään sitten huomenna c: !

18 kommenttia

  1. Yks sun upeimpia meikkejä, ihan uskomattoman ihana :o ♥

    VastaaPoista
  2. Oi, tuo sun meikki on ihana! Tykästyin varsinkin noihin kulmakarvoihin, en oo jotenkin edes osannut ajatella että voihan niistäkin tehdä kaksiväriset. :D Itte helteitten alussa vähensin meikkaamista, ei tullut lähinnä käytettyä muuta kuin kulmakynä + ripsari + luomiväri yhdistelmiä, mutta kun se meikkaus on nykyään niin arkipäivää ja niin vahva osa persoonallisuutta niin tunsi olonsa jotenkin tukalaksi kun ei saanut pitää niitä kunnon "sotamaalauksia" joita yleensä tekee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa ! :> Mäkää en oo jostai syystä tajunnu sitä ennen, vaik luulis nyt et ois nähny jossai tyylii jonku jol on eriväriset kulmat tai keksiny sen iha muute vaa mut ei :D Outoo ! Ja joo ymmärrän toi kuumuus monesti aiheuttaa sen ettei haluu et naama on ihan täyn kaikkii tököttejä, mut toi onki hankalaa jos haluis sit kuitenki mennä ne "sotamaalaukset" naamassa :'D Erittäin hankalaaa.

      Poista
  3. oon miettiny hirveen pitkään millä sä teet sun kulmat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomiväreil nykyää enimmäksee :) Välil piirrän kajaalil tai kulmakynäl.

      Poista
  4. Ihana meikki ja hienoja kuvia jälleen kerran <3 (:

    VastaaPoista
  5. Oot niin ihanaaa :*

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavia kuvia, jännäilytunnelma. :o Tää on varmaan mun ihan lemppareista lempparein meikki! WHOOAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_____^ Awww kiitos paljon ja kiva jos tykkääääät ! <3

      Poista
  7. Aivan mahtava meikki! Tää päihittää jopa Haades-meikin, ja siihen vaaditaan paljon!! En voi tarpeeks hehkuttaa kuin upeelta sä näissä näytät! Huhhuh :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiiii jättisuuret kiitokset ! :'3 <3 Niin sitä vaa pikku hiljaa kehittyy ja saa aikaan toinen toistaan hienompia juttuja ^_^

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)