lauantai 26. huhtikuuta 2014

KIASMA


Jos ette kuvista vielä tunnistaneet, niin oltiin tosiaan eilen kiasmassa luokkaretkellä ja kuvasaldoa kerty kyllä ihan tajuton määrä. Vietin koko päivän Annen kanssa ja kun kiasma oli kierretty, lähdettiin kamppiin shoppailemaan. En tiiä oonko täällä blogin puolella maininnu asiasta, mutta rakastuin pari viikkoa takaperin sellaseen kauppaan ku Tiger ja pitihän se kampissa sijaitseva (Hyvinkään Tigeria isompi) kauppa käydä läpi oikein kunnolla. Mukaan ei kyllä tarttunu hirveesti mitään, mut olin silti onnellinen löydettyäni saippuakuplapyssyn neljällä eurolla. Se on sekä hauska, että hyödyllinen kapine, sillä niitten kuplien valokuvaaminen ainakin helpottuu huomattavasti, kun ei tarvitse eka puhaltaa, sitten ottaa kameraa käsiin ja yrittää metsästää kuplia tarkennuksen kanssa. Tigerin lisäksi käytiin vielä parissa kaupassa ja cybershopissa sorruinkin sitten ostamaan uudet piilarit, jotka esittelen myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan eilinen oli ihan super mahtava päivä, vaikka tänään olinkin kaiken sen kävelemisen ja ihmettelyn jälkeen uupunut kuin pieni piisamirotta maailmanlopun jälkeen. (wut?) Sitä omaa "oikeeta" oloa en oo hirveesti ehtiny kuulostella nyt pariin päivään, kun on ollu niin paljon tekemistä ja kavereiden murheet on pyöriny aika paljon päässä. Vähän mua kyllä pelottaa, että mitä sitten tapahtuu kun on yksin ja tekeminen loppuu, mutta no se on sen ajan murhe. Pitää vaan yrittää olla ajattelematta liikaa.

Ainiin ja värjättiin muuten mun hiukset tossa yks ilta Alisan kanssa! Mitäs tykkäätte uudesta värityksestä?

29 kommenttia

  1. Aha aha antakaa pisteet Jesselle~! Kuka näytti tigerin~ minä näytin~! Aha aha pisteet Jesselle~

    ja sit järkevempää, noist jotkut kuvat oli wooow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDD Hölmö <3 Mut joo kiva jos tyksit (:

      Poista
    2. No sie oot kyll se toinen hölmö xD <3 milloin hölmöilee hyvinkäälle mun kans :DD

      Poista
    3. Hölmöt on parhaita (y) Oisko ens viikon keskiviikkon ? :)

      Poista
    4. Jeees :DD voin sit kertoo miten mun pääsykokeet meni :D

      Poista
  2. Oh. My. God. (<--Lue tuo Frendeistä tutun Janicen äänellä). Neljänneksi alin kuva - tukka, meikki ja paita <3

    VastaaPoista
  3. Tuo sun hiuksien väri on suoraansanottuna täydellinen ja sun tyyli muutenki, ku uskallat olla oma ittes ja poiketa massasta! :) Millä kameralla & objektiiveillä sä muutes kuvailet? Ku nää kuvatki on yks semmonen juttu mitkä saa mut lukemaan tätä blogia, koska sulla on selvästikki silmää valokuvaukseen. Apua tästä kommentista tuli kyllä iha jännä, ku en osaa muotoilla sanoja kunnolla, mutta pointti varmaa tuli selväks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli pointti selväks tshihih :D Kiitos tooooooooooosi paljon :3 !! Kuvailen Canonin 60D:llä ja yleensä Sigman 30mm f/1.4 EX DC HSM objektiivillä

      Poista
  4. Huisit hiusset!! Oivoivoi ku meinaa värjäysbuumi iskee itellekki.. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee kiitos Maria :3 Sit vaa värjäämää !! >:)

      Poista
    2. Tukka on vaan nii kamalassa kasvuvaiheessa että voi hirvitys.. :D

      Poista
  5. äh oot upee ja noi kuvat on mahtavia ♥

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo hiukset! :) Ja ihana on kyllä niiden kantajakin

    VastaaPoista
  7. uiff paljon ihanii kuvii eniten tykkäsin 13 ja 17 kuvata :3 ja noi uudet hiukset on ihanaaaat c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiva että tykkäsit :> Ja kiitokset !

      Poista
  8. Ihana värinen tuo sun tukka ;__; tuu värjää mun pehko yhtä kivaksi, saat kuun taivaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww ihana Jonsu :3 <3 ! Mut sit en ois enää uniikki :c

      Poista
    2. Toisaalta kuu kyl houkuttelee..

      Poista
  9. Ihansuperhienotukka ja meikki!! Eka kuva on niin upee!

    VastaaPoista
  10. God damn sä oot ihana <3

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)