lauantai 29. kesäkuuta 2013

Taas uusi päivä mikä ei tuu takas koskaan

 
Toivottavasti tuo tämän päiväinen kuva piristää edes vähän tätä tekstiä, koska edessä on jälleen kerran vähän "vakavampaa" tekstiä, eikä sitä perus "mullekuuluutaastosihyvää" lässynläätä. Näin öisin on muutenkin melko haikea kirjottaa. Ajatukset vaan pyörii päässä vailla päämäärää ja tulevaisuus häämöttää edessä, kuin kaiken toivon imaiseva musta aukko. Mielessä on niin paljon vailla vastausta olevia kysymyksiä ja vielä enemmän niitä kysymyksiä joihin on jo vastattu. Raa´alla totuudella. Välillä kun mietin näitä kysymyksiä ja kaikkea pään sisällä vilistävää informaatiota, niin mun päätä alkaa kivistää ja en pysty pidättelemään kyyneliä. Sillä totuus on usein se joka meitä kaikista eniten satuttaa.
 
Pelkkä.
Karu.
Totuus.
 
Päältäpäin kaikki on taas hyvin, mutten ole hetkeen pystynyt edes ajatella sitä sisintä. Eikä siinä varmaan mitään väärää ole. On vaan niin paljon kipeitä asioita, joita en halua juuri nyt muistaa. Yritän vaan elää hetkessä, nähdä uusia ihmisiä, luoda uusia muistoja ja ennen kaikkea olla ajattelematta. Vielä tulee aika avata se ovi sisimpään, muttei ihan vielä. En ole vielä valmis. Kerään vielä hetken voimia, että jaksan kohdata sen kaiken, kaiken sen mikä tulee muuttamaan mun elämän totaalisesti.
 
Tällä hetkellä ahdistus puskee todella rajusti päälle ja tekisi mieli vetää itkupotkuraivarit, koko vitun maailmalle. Ei mulla sen enempää. Taidan mennä nukkumaan.
Öitä.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Kohta kaikki on taas toisin


Pahoittelen näin alkuun pitkää postaustaukoa, en oo vaan ehtiny kirjotella kun on ollu niin paljon kaikkea "normaalia" tekemistä. Kavereitten kanssa hengailua, laitoksessa oleskelua, kotona lomailua, rahasta huolehtimista sekä paljon muutakin. Joten toivottavasti ymmärrätte. Aioin pitää edellisen postauksen jälkeen pientä taukoa, mutten todellakaan ajatellut sen venyvän näin pitkälle. Myös lupaukseni punaisista hiuksista jää nyt täyttämättä, sillä muutaman päivän punapäänä kuljettuani kyllästyin ja värjäsin ronskisti koko pään tuollaisella sinisellä. En jaksanut sitä kun kädet, puhumattakaan vaatteista olivat koko ajan punaisena ja jostain syystä sininen, tarkalleen ottaen "Turquoise" niminen sävy valtasi pääni. Mitäs te lukijat tykkäätte ? Ylläoleva kuva on eiliseltä, totaalisesti epäonnistuneelta kuvausreissultani ainoa julkaisukelpoinen kuva, joten antakaa ihmeessä kommenttia ! Asuntojutut stressaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ihmissuhde-draama on ylimmillään ja ahdistunut olotilakin on jälleen seuranani. Silti yritän katsoa avoimin silmin tämän kaiken yli ja ajatella, että kohta kaikki on taas toisin. Kohta kaikki on taas hyvin.

Tähän, lyhyehkön postauksen loppuun mun on vielä pakko laittaa kiitoksen sanat viime postaukseen tulleista, todella mieltä lämmittävistä, ymmärtävistä ja sydämellisistä kommenteista ! Kaikkea hyvää teille lukijat, olette ihania ♥ ja mä yritän kirjotella taas pian :)

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Mut pelasti muinoin enkeli. Ei taivaast vaan, täält maanpäällisest helvetist.


Tätä tekstiä ei ole tarkoitettu loukkaamaan tai miellyttämään ketään sillä tämä teksti on vain koruton kertomus kahdesta nuoresta jotka rakastivat toisiaan. Toisen kuolemaan asti. Tämä on siis kirjoitus minusta ja edesmenneestä parhaasta ystävästäni Jossusta, Johanna Laura Elina Lovinista Joka lähti julmimmalla mahdollisella tavalla tästä maailmasta. Oman käden kautta. Pahoittelen jo etukäteen tämän tekstin sekavuutta, mutta yritän huonon muistinikin sekä ahdistuksen uhalla kirjoittaa niin, että saatte jonkinlaisen käsityksen Jossusta ja suhteestani häneen. Syy miksi kirjoitan kirjakieltä on jotenkin itsellenikin epäselvä, mutta ehkä sanoissa on näin enemmän voimaa ja pystyn kertomaan tarinamme ilman rintaanpistävää ikävää ja sitä oksettavaa tunnetta, kun totuus lepää silmieni edessä tekstin muodossa. 

Tutustuin Jossuun joskus 2010 kevään ja alkukesän tienoilla erään tuttavan kautta. Ensitapaamisessamme ei ollut mitään erikoista, ei rakkautta ensimmäisellä silmäyksellä, ei sitä samanlaisuuden tai sielunkumppanuuden tunnetta, tai oikeastaan mitään muutakaan sadusta temmattua glamouria. Olimme silloin Porvoossa, kauppakeskus lundin kakkoskerroksen ulkopuolella, niin sanotussa "lundi kakkosessa" tupakalla Lauran kanssa, kun eräs Milla tuli siihen Jossun kanssa vaihtamaan pari jo unholaan painunutta sanaa. Muistaakseni seuraavan kerran tapasimme kaupunginpuistossa, Istuimme siellä Lauran kanssa, kun Jossu halusi tulla seuraamme. Muistan vieläkin ensivaikutelmani Jossusta. Ihan normaalin näköinen tyttö, ei mistään mieleenpainuvimmasta päästä. En jostain syystä pitänyt Jossusta alku aikoihin ollenkaan. Vaikka hän kuinka yritti ängetä Lauran ja minun kanssa kaikkialle. Myönnän olleeni silloin pinnallisemmassa iässä kuin koskaan. Se oli sitä aikaa kun kaikki oli "ihan vitun sama" eikä ketään tarvinnut miellyyttää. Ellei halunnut röökiä tai kaljaa. Jossu on kirjoittanut yhdessä kirjeessä tutustumisestamme näin.

Suora ote Jossun kirjeestä, vailla päivämäärää.
"...Tuli muute mielee, sillo ku en viel tuntenu sua. Muistan ku 7 luokan alust kattelin sua, ku riehuit ja sekoilit ja oot niin söpö. Sit ain kunno tyttöparvi ympäri hali, hali, pusi ja pusi. Sillo mä olin niinku ilmaa kaikille ja ehk tarkkailin kaikkii, mut sus oli jotai mielenkiintost. Näin et olit iha rikki, mut silti riehuit ja päältäpäin näytit iloselta. Muistan senki ku Millan kaa tultii moikkaa sua ja Lauraa ku en tuntenu sua viel. Sit ruvettii moikkailee koulus, aina taputit mun päätä jos satuin kävelee edes. Sit ku sillo olin sun ja Lauran kaa kunnol ekan kerran, ku istuttii kapen puiston nurmikol. Sit olit sillee "Mua rupee ärsyttää toi tyttö" Laura sano et sitä ei. Sillo aattelin et tuskin meist koskaa tulis ees kavereit. Niinku olin kokoaja ajatellu, ku kaikki pörräs sun ympäril, ja mä olin sellai autsaideri. Sit Jansku sai mut tutustuu ihmisii ja sit tutustuin suhunki. Ja iha outoo miten asiat on menny. EN OIS IKINÄ USKONU ET NÄIN ♥ Olin vaa sitkee ja roikuin sus, ku rupesin kiintyy ja ihailin sua xD Joskus aattelin et jätän sut rauhaa et ei sua ees kiinnosta mun seura. Mut kulta onneks olin ärsyttävä ja roikuin sus, vaik sanniki sano et mun pitäis jättää sut rauhaa..."

 Rupesimme kuitenkin hengailemaan samassa porukassa jonkun verran, satunnaisesti nähden. Päättäreinä tai juhannuksena sattui pieni episodi kun valehtelimme Jossulle olevamme eräällä hiekkakuopalla vaikka olimme maariksi kutsutulla puistoalueella Lauran ja muutaman muun kaverin kanssa. Jossu tuli kuitenkin maariin ja huomasi meidät. En tiedä miksi muistan tämänkin tapahtuman niin hyvin, mutta ehkä omatunto on saanut sen painumaan mieleen. Jossain vaiheessa hyväksyimme Jossun kuitenkin lopullisesti porukkaamme, jossa oli vähän ketä milloinkin ja rupesimme oikeasti tykkäämään Jossusta ja parista Jossun kanssa välillä liikkuvasta henkilöstä, Vilmasta ja Vipsusta. Kesä olikin sitten elämäni parasta aikaa. Elettiin sitä kaikkien hehkuttamaa nuoruutta täysillä ja kaveriporukasta tuli omaa perhettäkin tärkeämpiä. Varsinkin Jossusta ja Laurasta. Vaikka tiedän, että silloin oli myös todella hektistä ja vaikeaa, niin muistan jostain syystä suurimman osan nuoruudestani ja siitä kesästä sensuroituna negatiivisista tapahtumista. Toisaalta en edes osaisi yhdistää monia tapahtumia päivämääriin, koska kaikki on mielessäni niin sekavaa. Palaan kuitenkin tarinaan ja siihen meidän kesäämme. Suurimman osan siitä vietimme näsissä Jossun äidin kämpässä joka oli tyhjillään ja näsin kämppää aloimmekin kutsua kodiksi. siellä tuli vietettyä monia elämän parhaita hetkiä, mutta myös melko ahdistaviakin, jos tarkkaan muistelen. Kesä 2010 oli kuitenkin tähän astisen elämäni paras kesä ja tekisin mitä vaan jos voisin vielä joskus palata siihen kesään edes hetkeksi. Jossu ja minä olimme molemmat kuitenkin aika sekaisin niihin aikoihin. Oli kaikenlaisia lääkityksiä ja itsetuhoisuus oli ollut meille molemmille valitettavasti jo jonkin aikaa keino ahdistukseen.


(Kuva netistä)

 Jossun ja minun, tai siis meidän oikea tarinamme alkaa vasta 2010 syksystä, tai se tarina mihin vain me kaksi kuulumme ja jonka kaikista parhaiten muistan, olen kuitenkin joutunut selittämään sen niin monelle henkilölle. ja yleensä kun Jossusta kysytään, tämä pätkä on se jonka kerron, yleensä kuitenkin paljon lyhyempänä ja tiivistettynä. Muistikuvani alkavat siitä kun Laura muutti kuusamoon ja suhteeni Jossuun syveni rajusti. Olimme joka päivä enemmän tai vähemmän yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Meillä molemmilla oli kuitenkin kotona lievästi sanottuna hankalaa ja 2010 tilanne äityi niin pahaksi eräiden tapahtumien jälkeen, että päätimme karata yhdessä. Mietimme pitkään mihin pääsisimme yöksi ja lopulta päädyimme Porvoossa sijaitsevaan turvakoti Nuttuun. Kaikki kaverit läpi soitettuamme. Nutussa meille kuitenkin sanottiin todella ylimielisesti etteivät kaverukset voi noin vaan tulla viettämään yötä paikkaan, jossa on oikeastikin turvapaikkaa tarvitsevia. Otimme siis pyörämme ja lähdimme pyöräilemään vailla päämäärää eteenpäin. Päädyimme noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta. Ilola nimiseen kaupunginosaan. Pujahdimme pienestä raosta erääseen heinälatoon ja vietimme siellä kaksi seuraavaa yötä. Ne yöt olivat todella kylmiä ja nukuimmekin molemmat yöt toistemme ruumiinlämpöä ja sinimustaa talvitakkiani apuna käyttäen.


Kahden yön jälkeen palasimme takaisin Porvoon keskustaan, tällä kertaa bussilla. Pyörämme jäivät venjärven rannalle. Muistan vieläkin hyvin sen järkyttävän näläntunteen ja heti keskustaan päästyämme suuntasimmekin hesburgeriin tilaamaan isoimmat mahdolliset annokset. Jostain syystä ruokailun jälkeen saimme pähkähullun idean lähteä Helsinkiin. Idea oli tietenkin pakko toteuttaa ja reilun tunnin päästä siellä me olimme, kampin edustalla sijaitsevilla portailla tupakkaa polttaen. Päivä meni uusiin ihmisiin tutustuen ja kampissa shoppaillen, en muista miten tai miksi, mutta yöksi päädyimme kuitenkin töölön kirkon katolle. Aamulla vastasimme lopultakin poliisien, sossujen ja vanhempien soittamiin puheluihin ja lupauksella samaan laitokseen pääsystä suostuimme palaamaan Porvooseen, jossa meitä odotti sossupalaveri. Palaverin päätyttyä meidät lähetettiin muutamaksi tunniksi takaisin siihen samaiseen turvakotiin, jossa olimme ensi alkuun käyneet. Siellä kuitenkin päätettiin viedä meidät molemmat sairaalaan, koska hoitajien/ohjaajien mielestä psyykkeemme kunto piti tarkastaa ja sairaalan jälkeen päädyimme tottakai, minnekkäs muuallekkaan kuin kellokosken sairaalaan, osasto 18:lle. Vieläpä ambulanssi kyydillä.

Kriisiosastolla olosta minulla on vain muutama sumea muistikuva. Siitä miten meidät erotettiin ja siitä kun sekosin, tuhosin tuulettimen ja tuolin ja viilsin vasempaa kättäni niin, että hoitajien piti raahata minut lepositeisiin rauhoittumaan. Jossain vaiheessa minut päästettiin vapaaksi ja jotkut Porvoosta saapuneet sosiaalitantat tulivat hakemaan minua, määränpäänä tukkari niminen lastenkoti Epoossa. Muistan etten ollut kovin yhteistyökykyinen, koska halusin vain olla Jossun lähellä, mutta suostuin kuitenkin jostain syystä jäämään tänne uuteen, uteliaita nuoria täynnä olevaan laitokseen. En ehtinyt asua tukkarissa kauaakaan, kun jouduin elämäni ensimmäistä kertaa putkaan riehumisesta ja tupakan polttamisesta parvekkeella. Sellin numero oli 15. Jo seuraavana aamuna, noin yhdeksän aikoihin pääsin kuitenkin takaisin laitokseen, vain kuullakseni että minulle aletaan etsiä uutta sijoituspaikkaa. Tällä kertaa kauempaa kuin Porvoosta. Jossu oli tänä aikana muistaakseni palannut kotiin, mutta kuultuaan sosiaalityöntekijältään valheita ettemme saa pitää yhteyttä ennen kuin minä täytän kahdeksantoista, oli Jossu romahtanut ja joutunut takaisin kellokosken sairaalaan. Siellä jonkin aikaa oltuaan Jossu muutti isälleen.


(Kuva netistä)

Muistutan teitä jälleen, että muistikuvani ovat hataria ja jotkin kirjoittamani asiat voivat olla oikeasti tapahtuneet eri järjestyksessä, kuin miten ne kerron, mutta se tuskin vahingoittaa ketään. Jatkan siis kertomustani. Ensimmäisenä minut vietiin tutustumaan kellokoskella sijaitsevaan Väinö kaarina koti oy, nuorisotaloon, jossa kuitenkin "oma motivaatio ratkaisee" ja koska muutto ei kiinnostanut minua vittuakaan, annoin sen myös näkyä. Näin ollen paikan harmaahapsinen johtaja sanoikin ettei minua voida sinne ottaa. Seuraavalla kerralla laitokseemme saapui Marko niminen pyöreä, keski-ikäinen mies, nykyisen laitokseni silloinen johtaja, joka tarjosi minulle paikkaa Nurmijärveltä. Kyselin alkuun tietysti viikkorahasta, ja muista viisitoista vuotiasta poikaa kiinnostavista asioista, kiinnostukseni oli kuitenkin tätäkin paikkaa kohtaan puhdas nolla. Kysyin kuitenkin hyväksi onneksi, omalta kannaltani. Mikä olisi seuraava kaupunki josta minulle etsittäisi lastenkotia. Vastaus oli Kiiminki, paikkakunta Oulun yläpuolella. Järkytys oli varmaan todella helppo lukea kasvoiltani ja Marko kysyikin uudestaan mitä mieltä olen Nurmijärven laitoksesta. Pari sekuntia mietittyäni annoin myöntävän vastauksen. Ja jo seuraavana aamuna, monen tunnin itkun jälkeen Marko haki minut ja vähäiset tavarani ja 10 tai 11.10.2010 ajoimme noin tunnin mittaisen matkan tulevaan kotiini. Jättäen taakse kaiken tutun ja turvallisen, sekä ennenkaikkea Jossun.


 Alku laitoksessa sujui kehnosti, nuoret eivät tykänneet minusta ja ikävä kavereita sekä ennenkaikkea Jossua oli sanoinkuvaamatonta. Jossu keksi kuitenkin jostain, että alkaisimme kirjoitella toisillemme kirjeitä ja niin me myös teimme. Minulla on vieläkin jokainen Jossulta tullut kirje tallessa ja voin joskus lisäillä blogiini niistä kuvia. Jossun sekä minun oloni olivat pahemmat kuin koskaan, ja ikävä pahensi sitä päivä päivältä. Varsinkin Jossu oli niihin aikoihin sekaisin. Kirjeissä kuulsi epätoivo, ahdistus ja jatkuva yksinäisyyden tai erilaisuuden tunne. Jota en tietenkään silloin, vasta viisitoista vuotiaana osannut analysoida, tai ennen kaikkea tulkita, niin kun toivoisin nyt osanneeni. Näimme Jossun kanssa ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan, kun menin Porvooseen kotilomille ja karkasin kotoa Jossun ja minun yhteisen kaverin, Vilman luokse. Olimme yön siellä ja seuraavana aamuna lähdin muistaakseni takaisin laitokseen. Tässä on kuva Jossusta ja minusta sinä yönä.



Tämän jälkeen seuraava kerta kun näimme oli uudenvuoden 2010-2011 jälkeisenä päivänä, kun Jossu puolestaan oli karannut kotoaan, ja soitti minulle Helsingistä ilman rahaa ja sanoi tulevansa Nurmijärvelle keräämällä jostain kolehtia. Jossu pääsi kuin pääsikin luokseni ja voi sitä onnellisuuden tunnetta, kun jälleen näimme. Syksyn ja talven aikana tunnustimme rakkautta päivittäin, kirjeissä ja puhelimen välityksellä ja suutelimme toisiamme aina niinä harvoina kertoina, kun näimme. Niin myös tuona kylmänä aamuna kun tajusin Jossun istuvan Nurmijärven teboililla. Päivä meni hyvin, mutta illalla Jossu päätti ottaa kaikki edellis päivinä väliin jääneet lääkkeet. Muistaakseni päiviä oli jäänyt väliin kolme. Soitimme laitoksesta hoitajan hakemaan meidät ja menimme laitokseeni. Jossu kuitenkin meni lääkkeistä niin uneliaaksi, että makoili vain sängylläni ja alkoi jossain vaiheessa itkeä. Menin Jossun viereen makaamaan ja silittelin hänen hiuksiaan, hokien, että kaikki on hyvin. Jossu itki kahta kovempaa, kutsui minua enkelikseen ja alkoi selittää valosta, joka hohtaa ympärilläni.

En tiennyt mitä tehdä, ja iltakin oli jo lähellä. Laitoksessamme ei saa olla yötä, joten olin pienessä paniikissa siitä missä Jossu yöpyisi. Yksin en olisi häntä mihinkään päästää siinä kunnossa ja ystäviä ei minulla silloin vielä Nurmijärvellä ollut. Jossain vaiheessa ongelma kuitenkin ratkesi, kun yövuorolainen oli saanut Jossun isältä soiton ja tajunnut, ettei huoneessani olekkaan Elina, niin kuin valehtelimme, vaan Johanna. Yövuorolainen sanoikin minulle soittavansa nyt jonkun hakemaan Jossua, jolloin minä vuorostani aloin itkeä. Menin erään toisen laitoksessa asuvan nuoren huoneeseen, koska tunsin pettäneeni Jossun. Enkä halunnut nähdä hänen kyyneliään. Näin Jossu siis lähti, isänsä ja mummonsa hakemana pois ja jäin jälleen yksin. Vain muutaman tunnin päästä Jossu jo lähetteli viestejä, että aikoo polttaa itsensä elävältä siinä heinäladossa jossa joskus aikoja sitten yövyimme. Menin jälleen kerran paniikkiin, soitin äidilleni jonka käskin soittaa Jossun isälle ja näin Jossun henki pelastui. Eikä edes ensimmäistä kertaa minun toimestani.

Seuraavalla kerralla näimme joskus tammi- tai helmikuun aikana. Olimme tietysti sopineet jo välimme ja koska minulla oli sosiaalipalaveri Porvoossa, niin päätimme yhdessä, että karkaan ja näemme jälleen. Kaikki sujui suunnitellusti. Menin palaveriin ja muutaman minuutin päästä totesin käyväni vessassa. Oven pamahtaessa kiinni, lähdin juoksemaan niin lujaa kuin pystyin, linnajoen ylä-asteelle Jossun luo. En välittänyt silloin vähääkään omista asioistani, kaikki oli kumminkin pilalla ja halusin vain olla Jossun luona. Suuntasimme sinne missä ensimmäistä kertaa tapasimmekin, lundiin. Tällä kertaa olimme kuitenkin lundi kolmosessa. Otimme valokuvia, juttelimme halailimme ja suutelimme, kunnes minun oli pakko lähteä Nurmijärvelle palaavien hoitajien kyytiin.



25.02.2011 Meillä oli Jossun kanssa riita. Riitelimme siitä, kun Jossu jälleen kerran soitti ja sanoi aikovansa tappaa itsensä. Muistaakseni emme edes riidelleet, kuin muutaman kerran ja juuri tuona päivänä olin itsekkin melko ahdistunut. Sanoin Jossulle rakastavani häntä, mutta myös ettei hän ajattele muita. Haukuimme myös toisiamme, kunnes Jossu lähetti viestin

"Oot muina kertoina puhunu
 mut ympäri. Mut rakastan
 sua. Ja sä pärjäät. Voit
 syyttää mua ku kaikki on
 mun vika ja mun päätös. Älä
 turhaa vastaa. Ku en tuu
 näkee sitä viestii. Anteeks"

Menin taas kerran ihan sekaisin ja melkein rutiininomaisesti soitin äidilleni, että soittaisi Jossun isälle. Äitini soitti takaisin minulle ja kertoi Jossun lähteneen ulos, mikä ei sinällään ollut mitenkään erikoista. Jossun puhelimeen ei koko sinä perjantaina saanut yhteyttä, eikä edes lauantaina, kun menin Porvooseen lomille. Olimme suunnitelleet, että karkaisin Jossulle, mutta koska hänestä ei kuulunut meninkin toisen kaverini luo yöksi. Seuraavana aamuna laitoksemme johtaja tuli hakemaan minua ja ajoimme Nurmijärvelle. Perille päästyäni tunnelma oli jotenkin aavemainen. Muistikuvani ovat näistä hetkistä totaalisesti sumentuneita, mutta muistan johtajan tulleen huoneeseeni ja sanoneen yhden ainoan lauseen.

"Pietu, Jossu on kuollu."

Itkun lomasta esitetyt lisäkysymykset paljastivat Jossun hirttäytyneen sinne kertomuksessani jo esiintyneeseen heinälatoon, perjantai iltana 25.02.2011. Kevääni oli pelkkää ahdistusta ja ikävää, viiltoja, viiltojen perään sekä alituista osastolla ramppaamista ja lääkkeiden vaihtelua. En päässyt koskaan edes Johannan hautajaisiin,  hänen vanhempiensa toiveen vuoksi..


Ainoa mitä pystyn nyt tähän loppuun teille lukijoille sanoa on, että toivottavasti tämä teksti valaisi asioita. Ikävä on vieläkin täysin sanoinkuvaamaton ja tekisin mitä vain jos saisin Jossun takaisin, meidän suhteemme oli jotain ainutlaatuista, jotain mitä en tule enää koskaan kokemaan.


Lepää rauhassa kulta

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Huomenta Suomi, mikä meininki ?



Kello on vähän yli seittemän aamulla enkä oo nukkunu vielä sekuntiakaan. Olo on ihmeen rauhallinen, vaikka ois niin monta asiaa joita murehtia ja jotka normaalisti sais mut tekemään tyhmiä valintoja. En voi väittää etteikö mua vituttais, sillä kyllä vituttaa ihan suunnattoman moni asia, mutta en vaan jaksa kirjottaa saati sitten välittää siitä vitutuksesta ja kaikesta ihmisten aiheuttamasta draamasta. Ajattelinkin olla tän päivän ihan omissa oloissani. Nukkua niin pitkään kuin unta riittää, keittää aamukahvit, laittautua ja lähteä johonkin vähän normaalia pidemmälle kuvailemaan. Toivon niin kovasti, että tänään ois hyvä päivä ilman mitään ylimäärästä paskaa, ilman riitoja ja ilman ahdistusta, mutta niinhän se menee, että ei kannata nuolasta ennen ku tipahtaa..

Väsäilin muuten joutessani tällästä uutta banneria, mitäs te lukijat tykkäätte? Kertokaa ihmeessä millainen banneri teistä on hyvä, koska olis kiva saada vähän mielipiteitä blogitekstien ja blogin lisäks itse sitä otsikkoa koskien. Ite tykkään blogeissa yleensä suht selkeistä, omannäkösistä bannereista ja mikäs sen omannäköisempää kuin oma kuva, tai niinku mun tapauksessa kaks ! Fonteissa kaikki kiemuraiset & köynnösmäiset iskee eniten ja jotenki varjostukset sekä eri värien käyttö on tällä hetkellä omaa silmää miellyttäviä juttuja.

 
Bannereista vielä nopeesti muihin juttuihin. Mietin nimittäin jo vähän valmiiksi tän päivästä lookkia ja jos kaikki menee nappiin, eli toisinsanoen jos sää vaan sallii enkä saa jotain laiskuus/ahdistus puuskaa, niin näätte heti kuvausreissun ja kuvat käsiteltyäni uusien vaatteiden lisäksi mun päässä pitkästä aikaa punasta väriä!
 
Pistäkäähä sit niitä kommentteja bannerista jos vaan jaksatte ja palaillaan! ☆

lauantai 15. kesäkuuta 2013

So much shopping

Toissapäiväinen asunnonsaanti ei suinkaan oo ollu ainoo syy iloita näinä päivinä, olinhan nimittäin melkein viikon poissa täältä laitokselta ja takasin tullessa oli posti kuljettanu mulle jälleen pari pakettia ebayn ihmeellisestä maailmasta. Sain kolme paitaa ja hiusliidut ja aattelin nyt tässä postauksessa esitellä kaks niistä paidoista sekä ne liidut !
Hiusliidut 7,29e Ebay
 
 En tiiä onko kukaan kuullu noista hiusliiduista, mutta ite kuulin ainaki vasta tässä muutaman viikon sisällä ja pakkohan ne oli heti tilata. Hiusliiduilla voi siis tosiaan värjätä hiukset väliaikaisesti ilman minkään näköstä hiuksen vaurioitumista ja sen värin pitäis lähteä yhellä pesulla pois. Hiukset pitää ensin kastella ja sit vaan aletaan värittämään sitä kaistaletta hiuksista, minkä tahtoo värjätä. Tai melkein koko pään niinku mä tein. Sitte ku on värittäny niin antaa kuivua ja lopuksi vielä harjaa hiukset. Ite kokeilin näitä eilen ensimmäistä kertaa ja tässä ois lopputulos !
Tää oli tällänen kokeilu aika monessakin mielessä. Hiusliiduilla ensimmäistä kertaa värjäämisessä, vähän normaalia erikoisemmissa meikeissä ja siinä että miten tää väri lähtee pesussa mun vaaleista hiuksista. Luin nimittäin ettei tää väri saata kunnolla lähtee blondatuista tai vaaleista hiuksista, mutta eipä sillä niin väliä koska oon vaalentamassa mun hiukset järkyttävän juurikasvun takia ja eiköhän toi liitu viimeistää blondausvärin imeytyessä lähe lopullisesti pois :)

Tässä ois sit ne kaks paitaa joista varsinki toho sinisävyseen rakastuin ihan totaalisesti !
Ja pari kuvaa musta uusilla hiuksilla ja noi paidat päällä, mitäs tykkäätte ?
                                              Paita 12,78e Ebay                                                               Paita 13,23e Ebay

Mä en nyt oikeen tiiä onks noi galaksipaidat tällä hetkellä muodissa vai ei, mutta ite ainakin tykkään niistä ihan törkeesti ja enpä mä oo ennenkään minkään muodin perässä kulkenu, joten ei sillä niin väliä. Tällä hetkellä mulla on tosi hyvä olo ja vaikka törkee ikävä Marjaanaa ja A:ta jyskyttää takaraivossa niin eilinen valokuvailu, uus lookki, tai ainaki väliaikane sellane, uudet kuteet ja Nurtsilaisten seura jaksaa hymyilyttää :) Seuraavana ois sitte varmaanki tulossa postaus lopuista vaatteista ja ainakin näillä näkymin Jossusta. Kuhan vaan löydän vähän lisää materiaalia kaappien perukoilta ja tietysti sitä motivaatiota kirjoittaa niinkin hankalasta asiasta kuin parhaan ystävän itsemurha, niin kyllä se postaus vielä teidän luettavaksenne ilmestyy ! Kiitos vielä kaikista viime postauksen onnitteluista ja hyvää viikonloppua jooooooooooooooka ikiselle ♥

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Good news !

vanha kuva
 
Apua mitä täällä tapahtuuuuu!?! Lähin tänää laitokseen ja junamatkalla puhelin alko soimaan. Joku outo numero näky ruudussa. Vastasin ja hetken päästä tajusin, että se oli asunnonvälittäjä. Sama välittäjä joka oli niissä muutamassa näytössä jossa käväisin pari viikkoa sitten ja tää kyseinen välittäjä ilmotti mulle että,
 
m ä  s a i n  k ä m p ä n !
 
Menin ihan paniikkiin ja en tienny miten päin olisin. Soittelin porukoille ja laitokselle kaikista paperijutuista sun muista ja huomenna mä ilmeisesti kirjotan mun elämäni ensimmäisen vuokrasopparin, Järvenpäässä sijaitsevaan 35-neliöiseen rivitalo yksiöön! Muuta mun päähän ei tänään oo oikeen mahtunu ku tää asuntohomma, jotenki tää tuli ihan puun takaa vaikka asuntoa oonki haeskellu jonkin aikaa, mut nyt ku kaikki on konkreettista nii sellane pieni pelko ja jännitys nous ilmaan. Miten mä pärjään yksin ja miten pystyn jättää taakseni Nurmijärven ja tän laitoksen joka on ollu mulle koti jo lähemmäs kolme vuotta. Noh, on tässä varmasti vielä jonkin verran aikaa sulatella näitä muutoksia ja uusia asioita, jotka tulee eteen. Huomenna saan myös luultavasti tietää muutto päivämäärän. Päällimmäisin puolin oon kuitenkin ilonen. Mulla on oma asunto, jonka voin sisustaa, jonne voin kutsua kavereita kylään ja jossa voin elää niinku ite haluun !


tiistai 11. kesäkuuta 2013

aina ilosta syntyvä uudestaan

Pikkuveljen rippijuhlat suju hyvissä merkeissä. Olin valokuvaajan hommissa ja kuvia tulikin lähemmäs tuhat kappaletta. Uus objektiivi pääs siis heti kunnolla käyttöön ja vaikken kuvia tänne blogin puolelle lisääkkään niin uskokaa mua ne oli aika hyviä :) Viikonlopun aikana ehittiin myös käydä äitin kanssa Lappeenrannassa ostamassa mulle uudet kengät, farkku kauluspaita jota käytin juhlissa ja ihan super kivat farkkulegginsit! Fiiliskin alkaa tässä pikkuhiljaa kohoamaan paremman puolelle ja kuhan vaan pääsen takas laitokselle täältä himasta niin yritän postailla pikkusen useemmin. Luvassa on ainakin postaus uusista vaatteista ja jos mieliala sallii niin myös Jossusta.
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ♥


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Opasta mua aurinko mä pelkään pimeää



Huhhuh ensi alkuun pahoittelen viikon mittaista postaustaukoa. On tapahtunu ihan törkeen paljon kaikkea lyhyessä ajassa, eikä oo ollu oikee aikaa eikä halua kirjotella.. Päättärit meni tosi loistavasti paria outoa juonenkäännettä lukuunottamatta. Oltiin Marjaanan kanssa juomatta, tai siis juomatta alkoholia. Vettä sen sijaan kulu litratolkulla, sillä vetästiin sellanen pieni kävelylenkki Järvenpäästä Kellokoskelle ja takasin. Käytiin muun muassa pitkästä aikaa kellokosken osastolla hahah :D Myös Mario Cart:ia tuli pelattua aaaaaika runsaasti ja oli kyllä ihan mahtavaaaaa ! Ainakin mun mielestä.

Loppuviikko onkin ollu vähän sekavampi, ainakin jollain tasolla Alkoholilla on tullu läträttyä ja kaikenlaista ihmissuhde-säätöä on näiden muutaman päivän aikana ollut ihan helvetisti. Jotenkin on aika paha maku suussa vieläki tästä kaikesta, mutta ehkä kaikki järjestyy vielä... Muutaman rajumman puoleisen, oikeassa jalassa sijaitsevan vekin lisäksi on tapahtunu paljon hyvää. Oon nimittäin hengaillu paikkakuntalaisten nuorten, mukaanlukien Sannan ja Oonan kanssa aika paljon ja saanu ebaysta pari pakettia! Toisesta löyty ihan mahtava Guy Fawkes paita ja toisesta kattava luomiväri paketti! Myös kauan haaveilemani objektiivi on nyt vihdoin ostettu äidin avustuksella, sekä toinen aika vänkä laite. Nimittäin kameran langaton kaukosäädin uujee! En oikeesti pysty edes sanoin kuvailemaan kuinka onnellinen, ainakin kaiken tän materian kannalta oon. Tai kuinka oon edes pärjänny ilman tota objektiivia, joka nostaa mun kuvien laatua moninkertasesti. Tässä ois teille pari kuvaa viime päivien ostoksista ja tietysti musta hyödyntämässä niitä tänään ! :`)


 Objektiivi 325e, kameran kaukosäädin 79e Rajala Camera
Luomivärit 7,61e Ebay
Paita 17,64e + toimituskulut 5,88e Ebay


Mitäs tykkäätte tosta paidasta, meikeistä ja tietysti kuvista ? Ite oon ainaki supertyytyväinen, vaikkei mieliala ookkaan ihan parhaimmasta päästä näinä viime päivinä ollu, niin kaikki kannustavat kommentit, ystävien seura ja jopa tää postaus saa mut voimaan paremmin. Huomenna lähden Joutsenoon muutamaksi päiväksi ja luvassa on ainakin näillä näkymin ja tietty näillä varusteilla paljon kuvailua ja pikkuveljeni rippijuhlat ! Palaillaan viimeistään ensi viikolla, jos en ennen sitä pääse postailemaan. Toivottavasti teidän lukijoiden kesä on alkanut hyvissä merkeissä ♥