torstai 19. joulukuuta 2013

Höpöttelyä


Tiistai oli tosiaankin hyvä päivä. Eilinen taas... Noh, sain kuulla aika ikäviä uutisia, jotka jäivät vähän vaivaamaan. Uskon kuitenkin, että kaikki kääntyy parhain päin ja yritänkin nyt pysyä positiivisena. Onneksi tänään pääsen tuttuun ympäristöön juhlimaan pikkujoulua; nimittäin vanhaan nuorisokotiini useiden elämääni enemmän tai vähemmän vaikuttaneiden ohjaajien sekä nuorten joukkoon. Sen ainakin luulisi/toivoisi piristävän.

Jotenkin kaiken tän elämisen keskellä oon jättäny joulun kokonaan huomioimatta. Muutama joululahja on kyllä hankittu, mutta jostain syystä en ole itse sitä joulua tai siihen liittyviä asioita sen koommin pohtinut. Outoa sinänsä, sillä tänään alkaa tän pojan loma ja eihän siihen aattoonkaan ole enää, kuin viisi päivää jäljellä. Vaikka joulufiilistä ei tänä vuonna ole näkynyt mailla halmeillakaan, niin tieto uudesta kännykästä, jonka saan 24 päivä, saa mun suupielet kääntymään hymyyn. Puhuinkin teille yhdessä postauksessa uusista hankinnoista, joista toinen on juuri tämä älypuhelin, ja tiistaina varmistuneen tiedon mukaan toinen on tietokone. Kännykän saan siis vanhemmiltani, kun taas koneen ostan yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa. Enkä millään malttaisi odottaa näitä uusia laitteita, sillä vanha koneeni vetelee viimeisiään ja kännykkäni sammuu nykyään useammin kuin pulsu puiston penkillä. Pian saatan muuten vihdoinkin liittyä sinne eräälle sivustolle, jos tiedätte mitä tarkoitan ;)

Tieto uudesta koneesta varmistui toissapäivänä, mutta se ei suinkaan ollut ainoa ilouutinen siltä päivältä. Sain nimittäin kauan odottamani varmistuksen siitä, että kela rahoittaa tulevan psykoterapiani jonka aloitan tammikuussa. Terapeuttini on sama henkilö, joka toimi useamman vuoden ajan psykologinani Nurmijärven nuorisopolilla. Olen äärettömän iloinen, että saamme jatkaa yhteistyötä vielä täysi-ikäistymisenikin jälkeen, eikä minun tarvitse aloittaa uudella hoitotaholla käymistä. Ellei Järvenpäähän siirtynyttä lääkärikontaktiani lasketa. Tein tiistaina myös useamman tunnin kummitädiltä saamaani työtehtävää, eli julistetta hänen tulevaan taidenäyttelyynsä ja sain kaksi valmista suunnitelmaa aikaan. Olin varsinkin toiseen näistä erittäin tyytyväinen ja pitkästä aikaa koin sellaisen hurjan motivoituneen olon tähän alaan jota opiskelen. Nyt odottelenkin innolla, että minkälaista palautetta julistesuunnitelmista oikein saankaan. Kaikkien tiistaina tapahtuneiden mieltä nostattavien juttujen lisäksi myös ebaystä tilaamani adidaksen huppari; jonka luokittelin heti lempivaatteisiini ja jonka esittelen lähiaikoina, sekä musta peruukki, jota olenkin odotellut jo vajaan kaksi kuukautta. Saapuivat perille, joten ymmärrätte siis varmaan miksi mulla oli juuri tiistaina niin hyvä ja motivoitunut olo !

Tänään yritän nauttia juhlista, pitää positiivisuutta yllä, paketoida pari lahjaa ja muuten vaan nautiskella siitä tiedosta, että tulevat 19 päivää oon lomalla. Seuraavassa postauksessa näättekin sitten vähän asukuvia ♥ !

14 kommenttia

  1. vaikutat huipputyypille, olis kiva tutustua :)
    http://janikatorn-photography.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. oi näytät joltain modernilta geishalta tossa kuvassa <3______<3 asupostaust venailles : ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aww ! :'D kiitti <3 Teen sen mahollisimman pian c:

      Poista
  3. ooh se peruukki vihdoinkin tuli sulle :DD jouduit kyllä odottaa aika pitkän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep !! :DD Vihdoin perkele

      Poista
    2. odottaminen palkitaan tai jotain sinne päin :DD ja sun teksteist huomaa että oot taas iloinen elämääs :)) ja yhyyy mäki haluun uuden koneen ja kännyn. voin pöllii ne samall ku pöllin sun lävärit >:))

      Poista
    3. Niimpä :> Kiva et huomaa, vaikka oonki aika sekasin :s

      Mut ei käy, niitä ei viedä multa ! xD

      Poista
    4. ää älä ole sekasin ja mene takaisin öö järjestykseen...voiko tähän kohtaan edes sanoa järjestys..

      ohohohooo muista lukita ovet ja ikkunat tarkasti~ >:))

      Poista
    5. Yritän mennä takasin järjestykseen :'DD Ja joo pakko muistaa..... ! xD

      Poista
  4. Hyvä että menee paremmin!:) Voitko laittaa siitä julisteesta kuvaa tänne blogiin kun se on valmis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Ja joo kyl mä varmaa laitan !

      Poista
    2. Teeksä sit kikin ku saat uuen phonen? ^^
      Ja tiiäkkö, rakastan tota sun tyyliä! Siis elämän asenne, meikki, vaatteet, kaikki! Oot loistava! :):)
      Kaikkea hyvvää sulle ja hyvvää joulua<3 :)

      Poista
    3. Eeeen :p Vaa instagramin !

      Ja kiitos hirveesti, hyvää joulua sulle kans <3 :) !

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)