maanantai 25. marraskuuta 2013

Ajatuksia Jossusta (k.18)

"Sori jos tää menee liian epämukavuus alueelle, mut haluisin joskus kuulla jotain sun ajatuksia siitä, kannattaako keheenkään sit luottaa niin täysiä kun sä Jossuun? Kuka vaan voi masentua. Onks se sen arvosta sitten? Lähtisitkö uudestaan tollaseen kokemukseen jos osuis eteen - hyväs ja pahas?"
Sain tossa vajaa pari viikkoa sitten yläpuolella näkyvän kommentin yhteen postaukseen ja lupasin palata noihin kysymyksiin vähän myöhemmin. En mitenkään valinnu just tätä päivää; mikä on aika hassua koska 25. päivä on juuri se päivä jolloin Jossu kuoli, mutta nyt kerrankin kun on aikaa, niin avasin bloggerin luonnoskansion ja valitsin tän "Ajatuksia Jossusta" luonnoksen. Pakko tähän alkuun mainita, että jos oot uus täällä mun blogissa, niin käy ihan ensin lukemassa tämä postaus ymmäärtääksesi mitä, tai mistä tässä kyseisessä tekstissä oikein kirjottelen. (Myös kaikki "Jossu" tunnisteet kannattaa tsekata, jos kiinnostaa.)
--------------------------------------------------------☆--------------------------------------------------------
Okei. Eli oon kirjotellu Jossusta aina sillon tällön tänne blogiin, mutta kaikki tähänastiset postaukset on periaatteessa käsitelly Jossun elämistä, olemista ja kuolemista sillä tavalla, että meiän elämä yhessä ois ollu yhtä suurta rakkaustarinaa eli pelkkää unelmaa loppuun asti. Asia ei kuitenkaan ollu ihan näin ja nyt aattelinki vähän valottaa mitä kaikkea muuta meiän yhteiseen tarinaan kuulu ja alotan tosta kysymyksestä, että kannattaako kehenkään luottaa niin täysillä, ku mitä mä luotin Jossuun. Mä jouduin oikeesti miettimään noinki yksinkertaselta kuulostavaa kysymystä tosi pitkään. Jouduin muistelemaan kaikkia niitä iloja ja suruja mitä me Jossun kanssa yhdessä koettiin. Sitä, kun me tutustuttiin. Sitä kaikkea mitä me tehtiin ja tietty sitä miten Jossu kuoli ja vaikka kuinka haluaisin vastata iloisesti, että joo kannattaa, niin mun on kuitenki pakko sanoo, että ei. Se ei kannata.
Huom! Muistakaa, että sanon tän vaan omasta kokemuksesta, enkä tosiaankaan voi tietää jaksaako joku toinen 15 vuotias, joka  sairastaa masennusta ja on epävakaassa elämäntilanteessa; huolehtia toisesta samankaltaisesta ihmisestä. Tosin vuotta nuoremmasta ja vieläkin masentuneemmasta, ilman, että saa siitä minkäänlaisia traumoja. Mä ainakin tiedostan, että joka ikinen kerta kun Jossu soitti tai lähetti tekstarin, vain tiedottaakseen tappavansa itsensä (ja näitä kertoja oli monia), niin jokin köysi mun sydämen ympärillä puristui yhä tiukempaan solmuun ja näin ollen mun paha olo ja masennus sen kuin paheni pahenemistaan. En kuitenkaan miettiny tälläsiä asioita sillon viistoista/kuustoista kesäsenä ollenkaan samalla tavalla ku miten nyt niitä mietin, koska Jossu oli silloin tärkeintä mulle koko maailmassa ja oisin tehny mitä vaan pelastaakseni sen. Niin ku usein jouduin tekemäänki. Yleensä puhuminen ja yhdessäolo autto, mutta kerran (ainoa kerta jonka nyt muistan) Jossun hengenlähtö oli liiankin lähellä. Se oli 2010 syksyllä, kun Jossu soitti itkien aikovansa hirttää itsensä äitinsä kodin lähellä sijaitsevaan metsään. Olin samaisella hetkellä Porvoon keskustassa ja jos oikein muistan, niin omassa olossakaan ei ollut kehumista. Kuulin kai kuitenkin Jossun itkunsekaisesta puheesta, että oli tosi kyseessä, koska lähdin samantien polkemaan kohti kyseistä metsää, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Muistan itkeneeni ja huudelleeni Jossua, joka ei metsään päästyäni enää vastannut puhelimeen. Jonkin aikaa etsittyäni löysin kuin löysinkin pienen tytön itkemästä puun oksalla, pyörän lukko kaulansa sekä ylemmän oksan ympärillä. En muista millä sanoilla sain Jossun maaniteltua pois matalan männyn oksalta, mutta tilanne päättyi kuitenkin hyvin ja lähdimme yhdessä pois metsästä. Loppu syksy meni miten sattui. Molempia masensi, mutta onneksi niitä hyviäkin hetkiä oli paljon vastapainoksi. Jossain vaiheessa tuli se aika, kun karkasimme ja siitä eteenpäin te tiiättekin miten asiat meni. Jossu uhkaili kuolemalla ja mä soitin apujoukot kehiin kerta toisensa jälkeen, kunnes 25.02.2011 mitään ei ollu enää tehtävissä ja Jossun 15-vuotinen elämä päättyi kylmään ja hiljaiseen heinälatoon.
Mulla on varmaan kymmenittäin arpia mun kehossa, joita ei ois välttämättä tullu ilman Jossuun tutustumista, mut sitähän ei voi tietää, koska asiat meni miten meni. Oon jossitellu näitä asioita ihan sairaasti ja todennu sen turhaks. En voi nimittäin edes tietää eläisinkö enää, jos en ois tutustunu Jossuun. Oisin saattanu jättää karkaamatta ilman samanlaista ihmistä ja näin ollen en ois ehkä koskaan joutunu Nurmijärvellä sijaitsevaan laitokseen, jolloin mun vointi ois aika varmasti menny huonompaan päin ku en ois saanu sitä apua mitä sain noitten kolmen vuoden aikana laitoksessa. Toisaalta oisin voinu parantua mun masennuksesta ilman lisäkuormitteita ja toisen hengenpelastusyrityksiä, mutta niin ku sanoin; jossittelu on turhaa.
Tossa kommentissa kysyttiin vielä, että lähtisinkö uudestaan tollaseen kokemukseen, jos saisin päättää ja vaikka tää kaiken ton tekstin jälkeen saattaakin kuulostaa itsetuhoselta ja todella tyhmältä, niin vastaus on kyllä. Kyllä lähtisin. En siksi, että mä saisin kokea kaiken kärsimyksen uudelleen, vaan siksi, että mä rakastin Jossua ja rakastan vieläkin. Mä tekisin kaiken ton uudelleen, jos vaan voisin, koska mä en oo ikinä kokenu mitään niin syvää tunnetta, enkä mitään niin ihanaa ku mitä koin Jossun kanssa 2010 kesänä ja siks mä tekisin kaiken ton uudelleen. Kokeakseni ne samat onnen tunteen, joita koin sillon. Ne tunteet, jotka koin Jossun ansiosta.
Sanoin aiemmin, ettei kenenkään kannattais luottaa toiseen ihmiseen (samoissa olosuhteissa) samalla tavalla ku miten mä luotin Jossuun, ettei se ois järkevää. Puolustukses voin sanoo, että noh, mä en oo koskaan ollu kovinkaa järkevä :)


Ps. Lisäsin tohon otsikkoon k.18 merkinnän vaikkei tässä postauksessa mitään rajuja kuvia ookkaan. 
Joskus sanat voi kuitenkin olla niin voimakkaita, että on ihan viisasta luokitella tälläset postaukset aikuismateriaaliks.

30 kommenttia

  1. Wow.. Oon jotenkin sanaton... Osaan ehkä sanoa sen vaan että olit Jossulle ihan älyttömän hyvä ystävä, kun huolehdit siitä ja välität siitä noin paljon! Muuta en osaa sanoa, anteeksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höpsö älä pyytele anteeks <3 Toi oli just ihanasti sanottu, kiitos !

      Poista
    2. awh oikeesti oot iha älyttömän ihana ja mua hirvittää iha kauheesti se kui paljo kaikkee sulle on tapahtunu ja melkee jopa palvon sua :(

      Poista
    3. Mmm.. :c Elämä antaa, elämä ottaa ! Ja haha ihana oot :`D

      Poista
  2. Baww mun täytynee alkaa vakavasti harkita koneen siirtämistä takasin omaan huoneeseen. Porukat vähän ihmeissään, ku ensin luen ihan :|, sen jälkeen nousee kyyneleet silmiin, ja fiuuu pikajuoksulla omaan huoneeseen tai vessaan kerään itteeni. Aaa miten ihana teksti, oot ihana ja varmasti mitä parhain ystävä mitä ihmisellä voi olla. <3 Kamalasti muuta en voi sanoa, nyyhkin vieläki, hemmetin yliempatisoitunu ihminen. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww :`) Voi sua ! Kiitos hirveesti <3

      Poista
  3. Oih, tuli kyyneleet :( Voimia <3

    VastaaPoista
  4. Mää ihailen sitä miten sä oot selvinny! Mä en olis pystyny tuohon samaan mihin sää <3!

    VastaaPoista
  5. Oot niin ihailtavan vahva. En osaa oikee sanoo enempää, aika hiljaseks veti tää teksti.
    On kans pitäny monesti sanoo et kuin hianoo on, et voit kirjottaa näin avoimesti. Haluisin itekki pystyy kirjottaa samalla tavalla.
    Viäl kans ko viimein uskallan (heh.. :D) sanoo, ni suhun ois ihan törkeen siistii tutustua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tarviikkaa sanoo enempää <3 :) Isot kiitokset ja ehkä säki joskus pystyt/uskallat kirjottaa avoimemmin c: Jaja lisää ihmees facebookis kaveriks jos haluut !

      Poista
  6. Hei pliis, pistäisitkö seuraavaan tän kaltasen postauksen otsikoon varotuksen "SAATTAA aiheuttaa kyynelkanavien aukenemisen."? Etkö? Ei sitten :< Kenenkään ei pitäis kokee rakastamansa henkilön itsemurhaa, se on vaan jotenki nii väärin (vaikka itse yritinki ihan tosissaan itsaria tän kuun alussa).... :<

    Okei, tää seuraava kysymys ei liity nyt tähän postaukseen, mutta mietin... En oo vielä niin tarkasti lukenut noita sun kaikkii postauksias läpi ja koska olen laiska, en yleensä lue hirveesti minkään postauksen kommentteja läpi, joten en taida tietää asiasta mitään, minkä takia kysynkin, ett viilteletkö itsemurhan halusesti vai vain purkaakses ahdistustas ja omaa pahaa oloas? Tää kysymys tuli vaan mieleen, ku multa itseltäni kysyttiin tota osastolla, ja se on pyöriny monena päivänä mieless ja vasta tänään aloin miettimään sua ja sun viiltelyys ja kysymys pulpahti mieleen. Siksi kysyinkin.
    Saatto olla sekava kommentti, ehkä pitäisi painua pehkuihin nukkumaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ois varmaa pitäny laittaa se k.18 merkintä, mut nyt korjasin :) Ja niin, ei pitäiskään. Viiltelen ahdistuksen ja pahan olon purkamisee, en itsemurha tarkotuksella.

      Poista
    2. En tarkottanut ihan tota k18 -merkintää, ehkä enemmänkin minunlaisilleni empaattisille "ITKUVAROITUS" tms. juttua otsikkoon ja näin, mutta käy tuo noinkin, sinähän se loppujen lopuks päätät minkälaisen varoitusmerkinnän pistät sellasiin postauksiin, missä on niitä viiltelykuvia tms. :)

      Poista
  7. Tää oli mielenkiintoinen näkökulma tähän asiaan. Hienoa, että pystyit avautumaan tästäkin. Mutta tosiaan kun sanoit, että rakastat Jossua edelleen, niin vaikuttaako se sun uusiin parisuhteisiin mitenkään? Vertaatko seurustelukumppania koskaan Jossuun? Tai silleen. /: Siis tietenkin voihan se rakkaus olla ystävärakkauttakin, mutta teillä varmasti oli jotain enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva et tykkäsit tälläsestäki näkökulmasta :) Itse asiassa mietinki tossa aamulla, et kirjotan mun seuraavaan postaukseen pienen selvennyksen siitä, että vaikka lähtisinki mukaan tohon rumbaan koska tahansa, niin lähtisin siihen mukaan vaan ja ainoastaan Jossun kanssa. Mulla on ollu orastavia suhteita samantapasten ihmisten kanssa Jossun kuoleman jälkeen, mutta oon paennu niistä just sen takia, etten haluu enää koskaan huolehtia jostain toisesta ihmisestä sillä tavalla miten huolehdin Jossusta. En enää koskaan halua joutua sellaseen suhteeseen mikä vie noin paljon voimia ja päättyy katastrofaalisesti.

      Poista
  8. Oi, vastasit mun kysymykseen, viel noin kunnolla <3 kiitos, kiitos paljon tästä. Hurjaa huomata miten muutkin lukijat tääl eläytyy tähän tekstiin. Toi kuva vielä täydensi koko postauksen niin hienosti. (':

    <3 en osaa sanoa muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeppis :) Ei kestä kiitellä eikä tarviikkaa sanoo muuta ! <3

      Poista
  9. Oon seuranu sun blogia jonkun aikaa,mutten ollut ikinä lukenu tuota sun kertomusta jossusta. noh,nyt luin ja voin sanoa, etten ole ikinä itkenyt kun luen jotain tekstiä, hirveetä sanoa että hyvä teksti koska asiahan on maailman kamalin. oot tosi vahva ihminen ja arvostan sua todella paljon! jaksamista ja onnea tulevaisuuteen:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Voihan teksti olla hyvä, vaikkei aihe oiskaan positiivinen :/

      Poista
  10. Toi tarina on kaikin tavoin ihana. Frendi pyys ett luen sun blogii ja onnkes pyys se on paras <3sä oot tosi hyvä kaveri ja sull on varmasti ollu raskasta mutt kestäny kaiken se on tosi voimia raastavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, elämä tuppaa välillä olemaa aika raskasta mut tänne asti on onneks selvitty :) Kuka kaveri sua pyys lukee tätä :o

      Poista
  11. Voi hitsi, mulle tuli surullinen olo uudelleen tuli jo aiksemmin ku luin joskus noit muit aihetta koskevii postauksii :( Vitsit, tää pistää miettii sitä mitä ittekki puhuu parhaalle ystävälleen. Mutta sä kirjoitat tosi hienosti aiheista ja tästäkin vaikka se selkeesti on vaikea aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :// Kiitos <3 Onhan tää aika hankala aihe, mut tuntuu hyvältä välil avautuu vaikeistaki jutuista :)

      Poista
  12. Sä oot ihminen joka osaa tuntea mitä vaan c:

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)