sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Only know you love her when you let her go (k.18)

 
Viime postauksen jälkeen olo on taas aaltoillut sieltä huippuhyvästä pohjamutiin ja takaisin. Tällä hetkellä mä en tiedä mistään mitään. Ahdistaa niin helvetisti.. Koulu on jälleen kerran loppumassa eikä jatkosta ole varmuutta. Itsenäistyminenkin alkaa olla pelottavan lähellä ja vaikka se toisaalta houkuttelee, niin toisaalta en tiedä jaksanko sitä mittavaa muutto/yksinasumisprosessia... Kaiken lisäksi en pysty lopettaa Jossun ja muun menneisyyden ajattelemista. Korostiko kaikki ympärillä oleva paska, kaikki se paha olo jota piti yrittää sietää päivästä toiseen, sitä yhtää ainoaa asiaa jota rakasti, niin että se on ainoa mitä muistan. Vai miksi ne ajat, tai ne muutamat hetket jotka menneisyydestä muistaa on niin täydellisiä. Vaikka silloin olin joka päivä niin lähellä oman henkeni riistämistä, silloin viiltelin päivittäin. Itkin ja kirosin pahaa oloani ja tuntui ettei kukaan voi auttaa. Eikä kukaan voinutkaan. Jossu kuoli ja mä vaan.. Menetin tunteet. Menetin kaiken. Silti haluaisin enemmän kuin mitään muuta takaisin siihen aikaan. Mua ei edes kiinnosta kuinka paska olo mulla oli, mä vaan haluun Jossun takaisin.

Kuva otettu vuonna 2011

2 kommenttia

  1. rakkaan ihmisen menettäminen ei koskaan ole helppo :( itse menetin isäni vähänaikaa sitten ja vaikka emme olleetkaan kamalan läheisiä niin en varmaan koskaan ole kaivannut ketään näin paljon. Kaikki muistuttaa isästä ja alkaa itkettämään eikä se itku tahdo loppua kun se kerran alkaa. Toisaalta minut saa paremmalle mielelle ajatus siitä että vaikka häntä ei enää ole, niin hän pysyy silti jollain tapaa luonani. Suru ei koskaan katoa, sen kanssa pitää vain oppia elämään vaikka se vaikeaa onkin. voimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee.. Ja toi läheisen menetys on varmaan yks elämän rankimmista asioist :/ kiitos ja voimia sullekkin <3

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)