maanantai 15. huhtikuuta 2013

Lotta ♥

Vähän normaalia pidempi viikonloppu on nyt ohi ja tuntuu että oon täynnä energiaa ! Pahoittelen pitkää postaustaukoa, mutta yritän nyt postailla vähän enemmän lähipäivinä. Perjantaina lähin koulun jälkeen Marjaanalle jonka kanssa ei oltukkaan nähty pitkään aikaan. Oikeestaan niin pitkään ettei kumpikaan muista että millon viimeksi nähtiin.. Puhuttavaa oli siis aika lailla! Aika kuitenkin rientää kun on hauskaa ja yhtäkkiä olikin jo kiire lähteä haarajoen asemalle ja sieltä edelleen junalla Lahteen.  
 
Lahdessa näin Lottaa, jota en ollut nähnyt vielä pidempään aikaan kuin Marjaanaa. Olikin ollut ihan järkyttävä ikävä ja toivottavasti nähtäisiin nyt lähiaikoina edes vähän useemmin kuin mitä nyt ollaan nähty. Käytiin triossa moikkaamassa paria muuta tuttua, otettiin jonkin verran valokuvia ja chillailtiin. Sitten mun oikeestaan pitikin jo jatkaa matkaa kotiin, Joutsenoon. Muutama kommentoikin viime postaukseen nähneensä mut siellä Lahessa joten tulkaahan ens kerralla sit juttelemaan ;) Kelailin pistää tähän postaukseen muutamia kuvia musta ja Lotasta, kun en ennen oo tainnukkaan laittaa. Lotta on tosiaan samanikäinen kuin mä, tai no reilu kuukauden vanhempi ja oltiin joskus yläaste aikoina parhaita ystäviä. Sitten tapahtu kaikenlaista sekavaa, muun muassa mun laitokseen joutuminen ja meiän välit vähän kylmeni. Nykyään ollaan onneksi taas ihan hyvissä väleissä. Mun vaan pitäis ottaa itteäni niskasta kiinni ja matkustaa useemminki Lahteen murua moikkaamaan!
 

 
 
 Eli tossa ylimpänä on perjantaina otettu kuva, seuraavana viime lokakuussa otettu ja alimpana joskus vuoden 2011 marras-joulukuussa otettu kuva :)
 
 
Ja nää kaikki mustavalkoset kuvat on sillon hurjina teinivuosina otettuja. Taidettiin olla jotain 14-15 vuotiaita. Lotan kanssa oon viettäny joitaki mun elämän parhaita hetkiä, ja ainiin Lottakin kirjottaa blogia, jonne pääsette tästä linkistä ja hei rakas jos luet tätä nii ai laav juu ♥ ! ;)
 
ps. lukekaa ihmeessä edellinen postaus jos ette oo vielä lukeneet ja kommentoikaaaaaaaaaaa ! :)

6 kommenttia

  1. Seurusteletteko/ootteko joskus seurustellu Lotan kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei seurustella, eikä olla seurusteltuuuuu (::

      Poista
  2. äää, oisin halunnu moikata muttei rohkeus riittäny ):

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)