tiistai 2. huhtikuuta 2013

ee äl ää än yy hoo ää




Jepa jee, vihdoinkin uutta postausta! Elikkäs ensin vähän kuulumisia. Oltiin koko pääsiäisloma laitoksen kanssa leirillä Alastarolla. Ekana iltana katottiin muutaman nuoren kanssa leffaa kun yhtäkkiä tajusin että sydän hakkaa taas tuhatta ja sataa ja henki ei kulje. Lähdin siitä huoneesta sitten aulan lattialle makoilemaan ja keskittymään hengityksen tasaamiseen. Kuolemantunne oli tällä kertaa onneksi lievempi kuin edellisellä kerralla kohtauksen saadessani, mutta oli se silti kamalaa.. Loppuleirin aikana meinasin panikoida vielä kahteen otteeseen. Onnistuin molemmilla kerroilla kuitenkin tasaamaan pulssini ja kääntämään ajatukseni edes jollain tasolla muualle. Leiri ei olisi mielestäni voinut parempaan aikaan osua. Välit kaikkien, myös muutaman uuden nuoren kanssa paranivat huomattavasti ja sehän noilla leireillä on varmaan ideakin. Kohottaa sitä meidän yhteishenkeä. Myös pari päivää ilman konetta teki ihan hyvää! Ei siellä leirillä mitään ihmeellistä tapahtunut. Katottiin leffoja, syötiin, valvottiin ja yhtenä päivänä käväistiin Porissa ja Yyterissä.

 
 Multa pyydettiin tässä jokin aika sitten kuvia tästä laitoksesta, täällä asuvista nuorista ja muutenkin vähän tekstiä laitoksessa asumisesta. Valitettavasti kuvia en aio laittaa mm. siksi, että kukaan näistä nuorista täällä ei tiedä että kirjoitan blogia, enkä ole kenenkään kanssa semmoisissa väleissä että kuvaisin heitä tai laittaisin heistä kuvia johonkin. Laitoksestakaan en aio laittaa kuvia, mutta yritän tehdä laitoksessa asumisesta postauksen lähiaikoina. Postauksista puheenollen siitä viimeisestä on tullut vaikka ja minkälaista kommenttia. Niin blogissa kuin blogin ulkopuolellakin. Kiitokset kaikille jotka jaksoitte jotain positiivista kommentoida! Mieli kohosi noita kommentteja lukiessa edes hetkeksi ! Parille anonyymille en jaksaisi edes vastata, mutta vastaan nyt kuitenkin että kiitos mielipiteistänne, mutta mua ei kiinnosta :) En yhäkään tarvitse sääliä, mutta ihan kiinnostuksen takia perustelkaapa mulle mitä väärää säälinkerjäämisessä olisi ? :D Onko se sitten joku kauhee rikos tai moraaliton teko... en vaan ymmärrä.
 
ps. Mitä pidätte blogin uudesta ulkoasusta ?

6 kommenttia

  1. oikee asenne! ja hieno ulkoasu ja hei mul on ikävä nii nähtäiskö joskus vaikka jäkes ku asun nykyää mäntsälässä? :)

    VastaaPoista
  2. sun sukupuolta oltiinki arveltu kuulemma loimaan hesel :D pakko oli infoo ku frendit katto ekaks naamaa ja mietti ootko muijat sit ne katto persettä ja päätti sun olevan mies :D:D

    VastaaPoista
  3. Pelottavan kuulusia noi hengityskohtaukset :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo munki lähipiirissä on ollu aika tavalla niitä.. :s

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)