maanantai 25. helmikuuta 2013

2 years and I´m still here !

Tasan kaksi vuotta Jossun kuolemasta.

En vaan pysty käsittämään että siitä on jo niin kauan kun pikkuinen lähti pois... Paljon on ehtinyt kahdessa vuodessa tapahtua. Niin hyvää kuin pahaakin, mutta enemmän hyvää. Päätin jo pari päivää sitten etten aio tänään jäädä sinne peiton alle makaamaan vaikka kuinka tekisi mieli. Enkä onneksi jäänytkään. Aamulla tuli laitoksen johtajalta pientä kuittailua tästä sairauslomasta ja vitutuskäyrä kieltämättä nousi aika roimasti. Varsinkin kun tänään on juuri tämä päivä. Toisaalta laitos tuskin pitää mitään kirjaa "nuorten kuolleista kavereista" tai jos pitävät niin ei siitä hirveästi mitään myötätuntoa tihku. Ainakin siltä tuntuu. Pääsin kuitenkin vitutuksen ja orastavan ahdistuksen yli ja lähdin kylälle Oonaa moikkaamaan. Ajateltiin viettää tälläinen perus maanantai lagitus päivä yhdessä. Kaupasta ostettiin karkkia ja limua ja sitten tultiin Oonalle. Fiilis on oikeastaan aika hyvä. Aurinko paistaa ja musiikki soi. Tottakai on vähän haikea mieli, mutta niin sen varmaan kuuluukin olla. Illalla ne ahdistavat ajatukset yleensä iskevät, silloin kun on yksin ja ajatukset pääsevät valloilleen, mutta en aio miettiä sitä vielä. Ehkä tästä illasta tulee erilainen, ehkä olen jo tehnyt tarpeeksi sen eteen, että pääsen Jossun kuolemasta yli. Tai edes sen verran etten sorru satuttamaan itseäni.

Saa nähdä. 

Nyt kuitenkin jatkuu Oonan kanssa chillailu! Hyvää maanantaita kaikille :)

1 kommentti

  1. Voi sinnuu, voimia! Läheisen menetys on järkyttävää, varsinkin läheisen kaverin. Sitä tulee itsellekin niin hauras olo ja pelko ottaa vallan...

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)