keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Joululoma part 1


Noniin, vihdoin pääsen kirjoittamaan omalla koneella. Joululoma-reissu alkoi 21.12 kun lähdin Järvenpäähän ja olin yhdellä ystävällä, Marjaanalla yötä. Lainattiin iso kasa leffoja ja yö menikin sitten niitä katsellessa ja mässyä syödessä. Oli tosi hauskaa ja sain Marjaanalta yhden tämän vuoden parhaista joululahjoista, leppäkerttu-kaulakorun joka on samalla kello :3
 
 
Seuraavana iltana, eli lauantaina menin junalla Joutsenoon, perheen kanssa joulun viettoon. Myös isoveljeni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan tuli kotiin. Ennen jouluaattoa ei oikeastaan tapahtunut yhtään mitään, hengailin kavereiden kanssa, valokuvailin ja katselin telkkaria. Jouluaattona olin aika hämmentynyt kun luulin että se jokavuotinen jännittävä tunnelma iskisi, mutta tänä vuonna joulu oli vain päivä toisten joukossa, ehkä ns. "uudella paikkakunnalla" oli joku merkitys tähän, Vanhempani kun muuttivat kesällä ja myivät sen talon jossa vietin lapsuuteni. Anyways, joululahjoja sain jonkin verran, enimmäkseen luettavaa, vaatteita, suklaata ja muuta sälää. Ainiin ja yhdestä paketista löytyi "uuteen" kameraan fish eye-objektiivi niin kuin tulevien postausten kuvista varmaan näkyy :D !
 
 
Oli mielestäni ihan onnistunut joulu, söin liikaa, vietin laatuaikaa perheen kanssa ja kävin pitkästä aikaa haudoilla, enimmäkseen Jossua muistellen. Ikävä on yhäkin sanoinkuvaamaton. Yhtenä iltana lääkkeet jäi ottamatta ja seuraavana aamuna/päivänä ne otettuani sammuin ja heräsin vasta ilta yhdeksän aikaan. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan sattunut. Kaikki lukijat on varmaan jo ihan täynnä jouluhössötystä, mutta aattelin kuitenkin kirjoittaa vielä omasta joulustani ja lisäillä pari kuvaa

2 kommenttia

  1. Sulla on maailman ihanin pipo ♥ Ootko ostanu sen mistä? Ja sul on tosi kiva blogi ja tykkään lukee tätä koska mul on ollu itekki vähä samankaltasia ongelmia masennuksen kans (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ostin sen laminasta ja hyvä jos tykkäät :')

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)