torstai 3. tammikuuta 2013

I don't feel like dancin' today

Tunnen koko ajan lievän melankolian kutsun, kuin kirpeän pakkasaamun tai kylmänä hohkaavan taulun. Julman, mutta samalla tutun ja niin turvallisen. Se kuiskaa jotta viiltäisin, jotta avaisin silmäni. Pois pehmeästä unimaailmasta jossa vaellan. Takaisin todellisuuteen. Pelkoon yksinjäämisestä sekoittuneena ironisesti inhoon ihmisiä kohtaan. Tajunta taistelee tietoa vastaan. Tietoa siitä että poikaystävän kanssa tulee joskus ero, tietoa siitä että loppupeleissä jokainen on ypöyksin ja tietoa siitä etten koskaan selviä. En koskaan tule näkemään aurinkoa samalla tavalla kuin muut. En kuulu tänne ja tiedän sen. Kuulun siihen unimaailmaan, herkkään ja epätodelliseen. Siihen jossa katselen elämääni kuin se olisi elokuvaa. Siihen jossa mikään ei voi satuttaa.

<----- (Kuva netistä) 
Kamppailen todellisuutta vastaan. Haluan olla onnellinen, vaikka se olisikin valhetta. Vielä ei ole aika kohdata surua, katkeruutta ja vihaa. Ei ainakaan täysin voimin. Se olisi liian rankkaa ja liian lopullista. Todellisuudessa mielialat kuitenkin jatkavat myllerrystään, ensin on se hyvänolon tunne. Tupakka maistuu ihanalta, musiikki kuulostaa taivaalliselta ja kaikki kaunis kiehtoo. Tiettyyn pisteeseen asti. Sitten romahdan. Ahdistus raapii nahkaa ja masennus pyyhkii lävitse kuin myrskytuuli. Tupakka alkaa stressamaan, muttei sen polttoa pysty lopettamaan. Musiikki surettaa, silti vetäen puoleensa ja tuntuu, että kaikki on täynnä rumuutta, likaa, viallisuutta.. Se vie voimat. Saa pään huimaamaan ja imee sielun kuiviin.

 (Kuva netistä)

Todellisuudessa vihaan ihmissuhteita, mutta samalla rakastan niitä ja kukapa ei, niinhän sitä sanotaan että parhaat hetket koetaan ystävien, läheisten ja rakkaiden kanssa. Allekirjoitan itsekin tämän, mutta voi kun olisi pahan olon tullen keino päästä pois. Juuri silloin kun olo on surkeaakin surkeampi, tekisi mieli ryhtyä erakoksi ja räjäyttää maapallo tuhannen pirstaleiksi. Silloin voisi vain häipyä. Sulkea mielensä ja hävitä. Jälkiäkään jättämättä. Johonkin toiseen ulottuvuuteen, tai kenties viidakon keskelle. En tiedä. Sellaista keinoa ei kuitenkaan taida olla keksitty. Joten tyydyn tähän mielialojen notkeaan tangoon, tähän pyörremyrskyyn pääni sisällä. Jopa se on parempi vaihtoehto, kuin tunteiden turruttaminen. Sillä jos tunteistaan luopuu, niin niitä ei helpolla enää takaisin saa. Jokainen joka on kokenut sen tunteen, sen tunteen ettei tunne mitään. Tietää että se on vielä hirveämpää kuin vahvojen tunteiden kokeminen. Vaikka ne olisivatkin negatiivisia, sillä vastapainona tulevat ne ihanat onnellisuuden tunteet...

Mieleni on täynnä ajatuksia, kaikki niin sekavia. Todellisuudessa kaikki kaatuu lopulta niskaan ja todellisuudessa kukaan ei selviä tästä elämästä hengissä ja jos todellisuus on sitä mitä se näyttää olevan, niin en edes haluaisi selvitä.

(Kuva netistä)

6 kommenttia

  1. ihanan koskettava teksti, mä oikeesti liikutuin kun luin tätä. tsemppiä, oot ihana ja muista se <3

    http://guabk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksia ja tuntemuksiani postauksestasi, mutta sinä muutit ne ajatukset ja tunteet täydellisesti sanoiksi toisin kuin minä en sitä osaa.Kiitos tästä ja vaikutat muutenkin todella hyvältä tyypiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos itsellesi kommentista :) kiva tietää että muillakin on samanlaisia tunteita/ajatuksia!

      Poista
  3. Vitsi ku kirjotat hienosti, tää teksti oli suoraan mun päästä, sanoiksi kirjoitettuna vaan :) Tykkään blogistas muutenkin :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)