sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Colours

Eilen oli ihan mukava päivä, vaikka myöhään yöllä alkoi taas ahdistaa. En kuitenkaan tehnyt mitään kummempia asialle vaan rupesin nukkumaan. Aamulla olo olikin jo paljon parempi ja kaikki edellisiltana synkiltä näyttäneet asiat olivat kirkastuneet mielessäni.
 
Tuntuu että toistan nykyään itseäni joka postauksessa. Joko on hyvä olo tai sitten paha, mutta sitä se elämä kai on. Ylä -ja alamäkiä joka asian suhteen. Huomenna jatkuu onneksi koulu, en olisi jaksanut istua sisällä enää päivääkään. Viikonloput yksin ovat paljon tylsempiä kun muistinkaan. Varsinkaan jos ei ole oikein ketään kenen kanssa jutella.
 
On kuitenkin toisaalta ollut ihan kivakin ettei ole tarvinnut olla sosiaalinen ja että olen voinut rauhassa miettiä muutamia asioita päässäni. On ollut vähän normaalia sekavampi olo nyt lähiaikoina, ja tuntuu hyvältä kun se olo alkaa pikkuhiljaa selvetä. Ainakin näillä näkymin :) 
Nyt alkaa muutaman jakson skins-maratooni ja sitten nukkumaan!
 
Hauskaa kun hiustenväri vaihtelee almost joka kuvassa !



4 kommenttia

  1. Tsemppiä ja voimia sulle! :)

    Oot ihana <3

    VastaaPoista
  2. Mun on pakko kysyä ..:I mitä shokkivärejä sä käytät ko toi väri näyttää pysyvän nii hyvin sun päässäs ? :3 mulla ne lähtee heti :'I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo esimerkiksi cybershopin ja backstreetin värejä :)

      Poista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)