tiistai 27. marraskuuta 2012

Kyl mä jaksan!

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille kommenteista näihin viimeisimpiin postauksiin ja kiitos kaikille uusille lukijoille, jotka olette blogini lukijoiksi liittyneet. En varmaan muuten jaksaisikaan kirjoittaa, jos ei olisi ketään näitä tekstejä lukemassa ja tsemppaavia kommentteja lähettämässä.
 
Viikonloppu meni paremmin kuin ikinä uskalsinkaan toivoa. Aloin tosiaan seurustelemaan tämän
toisella paikkakunnalla asuvan miekkosen kanssa heti perjantai-iltana ja voin sanoa, että olen korviani myöten rakastunut. Tai siltä ainakin tuntuu. Kuvia meistä en valitettavasti tänne blogiin lisää henkilökohtaisten syiden takia, joten joudutte käyttämään mielikuvitustanne.
 
Mielialat vaihtelee taas järkyttävällä nopeudella, niinkuin viime postauksessa mainitsin. En itsekään meinaa pysyä vauhdissa mukana, kun nauru saattaa yhtäkkiä muuttua itkuksi ja se energinen, puhelias poika valahtaa elottoman nuken kaltaiseksi otukseksi ja siitä takaisin muutamien kymmenten minuuttien sisällä. Jos teillä lukijoilla on samantapasia ongelmia niin tiedätte varmaan kuinka uuvuttavaa se on... Sen takia ajattelin pitää pienen kirjoitustauon, mutta yhtäkkiä iski kamala himo purkaa sydäntään taas tänne blogiin :)
 
Nyt olo on väsynyt, mutta onnellinen. Sehän se yksi tärkeimmistä tunteista kai on.
Onnellisuus.

Huom! Oli hämmentävää kun apuopettaja luuli tänään fritsuja
 kaulassa epäonnistuneeksi hirttäytymisyritykseksi...
Hyvää yötä kaikille!


fklsdfjsdl

Pieni kirjoitustauko edessä,
mielialat vaihtelee liian rajusti.
En pysty keskittymään.
Hyviä uutisia kuitenkin.
Oon onnellisesti parisuhteessa!
 (Kuva netistä)

:)


torstai 22. marraskuuta 2012

Huuhkajametsä

 
En nyt oikeen pysty keskittymään mihinkään, huominen jännittää ja muutenkin
on vähän kummallinen olo... Kävin päivällä valokuvaamassa, muttei sekään
innostanut. Väsyttää ja stressaa vaikka olen samalla tosi onnellinen.
Tänään on ollut kaikin tavoin outoa... Ehkä kaikki viimeaikainen energia
 on kulunut loppuun ja sen takia olen näin uupuneessa ja
epätodellisessa olotilassa. En tiedä... Oli mitä oli
niin nyt nukkumaan!
 
Kirjoittelen varmaan viimeistään maanantaina
 tästä tulevasta viikonlopusta. Palaillaaaaan huhuuuu ;)
 

tiistai 20. marraskuuta 2012

happiness and happenings

Vau, fiilikset on vieläkin ihan katossa.
Tuntuu et tätä onnellisuutta ois kestäny jo monta viikkoa
ja naurattaa vähän kirjottaa näitä "oonihaninlööv" postauksia,
mutta kai tätä oloa nyt pitää vähän ihkuttaa ;)
Viikonloppu lähestyy piinaavan hitaasti ja
samalla jännittys nousee. Saa nähdä miten
menee, toivottavasti yhtä täydellisesti kuin perjantaina.
Ellei paremmin!
(Kuva netistä)

Ihastusjutuista muihin asioihin. Oltiin koulun kanssa stadissa,
mielenterveys-messuilla.  Oli ihan mielenkiintosta,
mutta tylsyys iski aika nopeesti. lähipiiristä kun melkeen
kaikki nämä mielenterveys-ongelmat
 löytyy ja muutenkin niistä aika paljon tiedän.
Ainoa asia jonka pitäisi tällähetkellä vaivata on se
kämppä. Haluaisin nimittäin mahdollisimman nopeasti
pois täältä laitoksesta, mutta toisaalta... Saan täällä
kaiken ilmaiseksi ja viikonloppuisin voin mennä minne vain
ilman että pitää stressata rahasta. Olisihan se kiva asua yksin
mutta niin... Turha sitä on varmaan vielä murehtia!
Valokuvaamaan en ole päässyt, koska koulu ja saatanan pimeys kfdslksdfl!
Mutta tässä hämmentävä kuva musta teidän iloksi.. Taitaa olla ysiluokalta :D


maanantai 19. marraskuuta 2012

I'm yours ♥

 
 Tässä nyt olis näitä valokuvia eiliseltä.
En oo vieläkään lakannu hymyilemästä tai olemasta ylienerginen
ja ei ihmekään, oon nimittäin menossa viikonlopuks yhen ihmisen luo...
Tiedätte varmaan kenen !
 
Kaikki on siis vieläkin paremmin kuin pitkään aikaan.
Sain jopa jonkinlaisen koulumotivaation takaisin ja tein
kaikki rästitehtävät vihdoin viimein valmiiksi.
 
Kiitos kaikille onnitteluista ja muista kommenteista viime postaukseen!
En oo unohtanu sitä päivä kuvina- toivepostausta, mutta sen toteuttaminen
on hankalaa johtuen pimeistä aamuista ja kameran raahaamisesta kouluun + takaisin.
Ehkä joku aamu keksin miten sen voisi parhaiten tehdä. Nyt kahvia keittelemään!
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ei taas menny ihan niinku elokuvissa, vaan paremmin

Mun viikonloppu.
Se oli täydellinen... Paras ikinä!
Tapasin nimittäin yhen miehen :)
Heheee oon niin onnellinen! Oltiin tosiaankin juteltu joskus vuos sitte netissä aika paljon, mut ei ikinä onnistuttu näkemään. Perjantaina tekstasin sitten tälle miehelle ihan muuten vaan, että missä se on. Se oli menossa porukoilleen (n.1,5 tunnin ajomatkan päähän joutsenosta) ja koska mäkin olin menossa porukoille niin sovittiin sitten "treffit" ja n. 23 aikaan se tuli autolla hakemaan mua. Ajeltiin aika kauan ympäri joutsenoa ja juteltiin niitä näitä. Olin ihan täpinöissä ja poltin varmaa kahen minuutin välein tupakkaa. Joskus puol yhen aikoihin päädyttiin sellaselle laskettelukeskukselle josta oli ihan helvetin mahtavat näköalat. Jäätin siihen rinteelle ja puhuttiin jotain vanhoista säädöistä ja sen sellasista. Kysyin jossain kohtaa et "oonks mä sun säätö" niin se vastas "Et, säätö on liian negatiivinen sana, oota mä mietin jonku sopivan sanan" Sytytin tupakan ja odotin.
"Kumppani on parempi sana"
"Oikeesti?" Kysyin.
"Joo, mistäs sitä tietää jos sust tulis mun elämänkumppani"
Pakko sanoo et sillä hetkellä olin ihan myyty.. Jos oltais seisty jossain nii jalat ois satavarmasti pettäny alta. "Pitäiskö mun nyt olla rohkee?" Sanoin ja odottamatta vastausta käännyin suutelemaan.
Istuin siinä, tän miehen sylissä sitten koko yön, puoli viiteen asti pussaillen ja siirappisia rakkauslauluja radiosta kuunnellen. Se oli niinku otsikossakin lukee, parempaa ku mikään elokuva.
Loppu viikonlopun, lauantain ja tän sunnuntain oonki sit vaa hymyilly ja ollu onnellisempi ku pitkään aikaan... Kävin mä tänää valokuvaamassaki mut laittelen niitä kuvia sit huomenna jos oon palannu maan pinnalle täältä pilvistäääää heheee :)
(Kuva netistä)


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

ihQ postaus

Huh, tiistaina oli mukava päivä, aamulla laitostoverin kanssa samoilla busseilla kouluun, siellä noin kahdeksan aikaan terveyskasvatuksen esitelmän aloittelua (aiheena tupakka) ja kymmeneltä kirpparitavaroitten hinnottelua, koska hankimme luokalle oman kirpparipöydän (Ostin itellenikin kahdella eurolla sinimusta-ruudullisen paidan) kello 11 alkoi ruokkis ja olin yhden ihkun luokkalaisen kanssa tunnin verran :) Sitten lähdinkin jo koulusta ja taas samoilla busseilla laitostoverin kanssa. Valokuvaamassa ehdin myös käydä ja muutenkin oli hyvä päivä.
 
Ilta meni onneksi nopeasti, ilman suurempia ongelmia. Asuntojen etsiminen netistä omaohjaajani kanssa aiheutti pieniä ahdistus/adrenaliini-purkauksia, mutta selvisin eilisestä päivästä sekä illasta ilman naarmun naarmua! Päivä ei tosiaan ollut sieltä tapahtumarikkaimmasta päästä, mutta mulle riitti tasainen hyvänolon tunne.
 
 
Kuvissa on tosissaan se uusi paita, mitäs tykkäätte?


tiistai 13. marraskuuta 2012

Now you´re just somebody that I used to know...

 
Eilen illalla iski taas ihan järkyttävä olo.
Tuntui niin pahalta että halusin kuolla,
halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.
 
Ajattelin Jossua ja niitä viimeisiä aikoja ennen sen kuolemaa.
"Sä pärjäät kyllä ilman mua, sä pärjäät vaikka mä kuolen"
Sitä se toisti monta kertaa ja joka kerta vastasin
"En pärjää, mä kuolen ilman sua"
tai jotain vastaavaa.
 
Jossu oli kuitenkin oikeessa. Mä pärjäsin, mä pärjään vieläkin
ja se tuntuu pahalta. Jossu kuoli, mä elän.
 
 
Sain jonkinlaisen itsevihakohtauksen kaiken miettimisen ja ahdistuksen keskellä ja jalka kärsi taas.. En tiedä mikä siinä on, mutta jokin vaisto aina käskee lopettamaan ennen kuin viillän liian syvälle ja jos ajattelette että se on se kipu, niin ei tosiaan. Se on vaan jokin tunne, ehkä elämänhalu tai sitten jokin ihan muu. En tiedä... 


maanantai 12. marraskuuta 2012

Maanantai masennus

Tulin eilen laitokseen viikonloppu lomalta ja
mieli tosiaan musteni aika rajusti. Valvoin myöhään ja
jossain kohtaa yötä viilsin jalkaan muutaman viillon.
Unilääkkeet alkoivat potkia vähän sen jälkeen ja nukahdin.
Aamu jatkui yhtä huonolla menestyksellä kuin edellinen ilta. Ensin nukuin pommiin ja viiden minuutin laittautumisen jälkeen kävelin ripeää tahtia bussipysäkille, miettien samalla mitä tuli pakatuksi laukkuun ja jäikö jotain oleellista.
No ainakin bussikortin lataaminen oli päässyt unohtumaan... Onneksi oli kuitenkin vähän käteistä mukana ja loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin Teboilille. Aamukahvin kantta sovittaessa muki jotenkin räjähti käsiin ja myyjän tokaisema "Hyvää maanantai aamua" Sai melkein epätoivon kyyneleet silmiin.
 (Kuva netistä)

Loppupäivä meni pienen ahdistuksen vallassa. Koulussa ei tehty oikeestaan mitään ja enpä oo koulun jälkeenkään mitään tehnyt. Valokuvaamaan olisi tehnyt mieli, mutta hämärä tuli taas kerran liian nopeasti. Tässä kuitenkin pari viime perjantaina otettua fotoa !


Weekend with my homies ;)

Ärsyttävää kun viikonloput menee niin nopeesti, varsinkin kun on hauskaa. Perjantaina menin Siljalle. Chillailtiin siinä sen poikaystävän kämpällä ja myöhemmin oltiin juomassa viinaa yhellä Siljan kaverilla. Ihan paras ilta !
 
 
La-su olin Senjalla, Lauran kanssa. Pelailtiin erilaisia juomapelejä, jumitettiin omeglessa monta tuntia, ja käytiin yöllä keinumassa lähipuistossa. Eli todella mahtava lauantai taas kerran :)
 
 
Eilen tulin sitten illalla laitokseen ja mieliala laski heti pohjamutiin,
mutta siitä kerron jossain eri postauksessa...

torstai 8. marraskuuta 2012

100 postausta

Sata postausta ja n. 20 lukijaa viikossa!
Sen kunniaksi vanhoja kuvia,
tällä kertaa sinisistä hiuksista

:)
 
(ennen laitosta)
 
 
 (laitosajalta)
 
 
 
 Hihiii, nyt nukkumaan!

p.s hyvä olo vieläkin :)


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Parempia kuulumisia!

Huh! Parempi päivä kuin eilen, toivottavasti tää ilta menee myös yhtä rauhallisissa tunnelmissa.
Olin koulussa pitkästä aikaa ja vaikka olin kännissä puhunut erilaisia asioita muutamalle
luokkalaiselle, niin oli kuitenkin kiva päivä. Koulun jälkeen olin Marjaanan kanssa Järvenpäässä ja Helsingissä ja ei oikeastaan tehty mitään.
 
Laitoksessa vietettiin iltapalalla erään nuoren syntymäpäiviä ja tunnelma oli aika vaisu,
(johtuen varmaan niistä muutamasta uudesta nuoresta) mutta muuten kaikki täällä on ihan normaalisti.

Nyt olisi tarkoitus katsoa tänään ostettu "The girl with the dragon tattoo"
Ja sen jälkeen toivottavasti hyvillä mielin nukkumaan.
 
Täs mä söpöilen :) 
 
Eilisen postauksen lukeneet ovat varmaan paremmin kärryille, mutta voin sanoa rehellisesti kaikille että fiilikset on aika samanlaiset, kuin eilen. Ahdistus kuiskailee pahoja sanoja mielen perukoilta. Yritän kuitenkin pitää sen loitolla tänä iltana ja keskittyä tohon leffaaaaan, öitä ihmiset ! 


tiistai 6. marraskuuta 2012

Tunteiden oravanpyörä

Olin jo odottanut sitä musertavaa ahdistusta ja toiveita kuolemasta. Tai siitä, ettei koskaan olisi syntynytkään. Sen jälkeen kun viimeksi viiltelin on ollut koko ajan sellainen tunne, että ahdistus on jossain pääni sisällä piilossa ja olen parhaani mukaan yrittänyt sen siellä pitääkin. Näkemällä kavereita, ryyppäämällä, nukkumalla... Mutta aina lopulta se ahdistus pääsee valloilleen. Niinkuin tänäänkin kävi.

(Kuva netistä)

Päivä oli kaikintavoin mukava. Aamulla pienessä darrassa psykologin kanssa juttelemaan. Siitä hesburgerin kautta laitokseen, päiväunet, uusi blogimerkintä ja monta antoisaa keskustelua eri kavereiden kanssa. Silti ihan yhtäkkiä tuli se tunne. "Mitä järkeä tässä on, ei elämällä oo mulle enään mitään annettavaa" Ja niinpä tartuinkin terään.. Taas kerran.


Viiltelin hetken, mutta lopetin kun tajusin ettei siinäkään ollut mitään järkeä.
Otin tarvittavaa ja unilääkkeet. En jaksa miettiä enää mitään. Haluan vain nukkua.
Toivottavasti huomenna olisi taas hyvä päivä. Vihaan näitä huonoja päiviä niin paljon!


Huonepostaus (toivepostaus siiiis !)

Nonii elikkä tässä on tää mun huone. Täytyy nyt ihan alkuun sanoa, että tää on koko laitoksen pienin huone ja muutenkin aika kaukana mun ihanteista, koska en ite pysty hirveesti huonekaluihin tai esimerkiksi seinien väriin vaikuttamaan. Mutta kyllä tää tällä hetkellä tosi kodikkaalta tuntuu.
 
 
Yläpuolella olevassa kuvassa on vaatekaappi, hylly jossa on kaikenlaisia suitsukkeita, leffoja sekä hygieniatarvikkeita ja pöytä joka on täynnä kirjoja, koulupapereita ja piirustus/maalaustarvikkeita.
Luen ja piirtelen tosissaan aika paljon valokuvaamisen ja muun ohella :)
 
 
Tossa kuvassa on sänky ja minä peilissä moi! : D Vasemmassa yläreunassa näkyy tollanen "kaverikuva seinä" Lakanat ja pyyhkeet on myös laitoksen ja niistä en kyllä tykkää yhtään
 
 
Nyt näkyy kunnolla noi kaverikuvat ja sit toinen seinä missä on Mansonin kuvia ♥
Unilelujaki löytyy jaja yöpöydällä lukemista, suklaata ja kahvia!
 
 
Siinä vähän eri kulmasta taas kuva. Laukkuja on aika paljon kerääntyny ja ne roikkuu kameran jalustimessa. Kalenterikin on ihme ja kumma ajantasalla.
 
 
Värikkäitä kuvia, tyhjiä pulloja, pyykkikori ja roskis.
 
 
Hehee siellä on taas se vaatekaappi, ja tossa kaapin ovessa oleva teksti on Jossun kirjottama.
Sit ku muutan täältä nii oon ajatellu viedä ton kaapin, tai ainaki sen oven mennessäni >:)
Huomatkaa myös muutama röökiaski tän parin vuoden ajalta..
 
 
Sit vielä lähikuvat noista seinistä. Kaikki varmaan tietää, että ennen tällästä postausta siivotaan vähäsen mutta periaatteessa mun huone on aina tän näkönen. Mulla on joku pakkomielle etten voi alkaa nukkumaan ennen kun oon siivonnu ja lattia on tyhjä tavaroista.

Siinä oli siis mun huone, mitäs tykkäsitte?