maanantai 10. joulukuuta 2012

Syömistä ja syömättömyyttä

Yleensä jaarittelen tänne niitä näitä. Päivien tapahtumia, mielialojen vaihteluja ja sen sellaista,
mutta joskus harvoin iskee joku asia mieleen, josta on ihan pakko kirjoittaa ja tänään se asia joka välähti mieleen on syöminen

14 wee!


Pienestä pitäen oon ollu tosi nirso ruoalle ja ruumiinrakenne on sellanen etten liho vaikka syön välillä kuin hevonen. Koulun ruokalassa en seiskaluokan jälkeen ole vieraillut ellei muutamaa sämpylää lasketa, mutta kaikelle makeelle oon perso. 14 vuotiaana jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni lastenkotiin ja siellä rupesin vähentämään syömistä ja harrastamaan satunnaista oksentelua. En kuitenkaan koe, että olisin sairastanut silloin mitään syömishäiriötä. Se oli enemmänkin mun kohdalla joku "vaihe" elämässä, jos niin voi sanoa. Eikä tätä vaihetta kestänyt kuin korkeintaan kuukausi. Laitoksesta päästyäni jatkoin villiä teinirappio-meininkiä ilman mitään syömisongelmia kunnes lokakuussa 2010 jouduin tänne nuorisokotiin, jossa asun vieläkin. En tuntenut ketään, en käynyt koulua enkä tehnyt oikeastaan mitään. Paitsi söin.
En tiedä paljon painoin kun jouduin tänne laitokseen, mutta joskus tammi-maaliskuussa näin vanhaa kaveria, joka täräytti sen käännekohdan tehneen lauseen "Sä oot kyllä pyöristyny" En tiiä miksi, mutta se luultavasti ihan hyväntahtoinen lause jotenkin porautui alitajuntaan ja ei mennyt kauaakaan kun palasin kotilomalta vaaka laukussa. (Täällä laitoksessa ei tosiaan ole vaakaa) Painoin silloin reilu 64 kiloa. Rupesin vähentämään syömistä ja tekemään vatsalihaksia sekä punnerruksia iltaisin. Muitakin liikunta-aktiviteettejä harrastin jonkin aikaa kunnes tajusin etten halua lihaksia vaan niitä luita näkyviin.
 (Kuva netistä)

Kesällä olin töissä myymässä mansikoita, päivän ateriaan kuului Nutrilett-suklaajuoma, monta litraa mansikoita ja kokis zeroa. Laitoksessa alettiin huomauttelemaan syömättömyydestä, mutta mitään toimenpiteitä ei kuitenkaan koskaan tehty. Samoin psyk.polilla. Siellä tosin jouduin muutaman kuukauden käymään vaa´alla. Kun kesätyöt loppuivat painoin reilu 52 kiloa. Muistan kristallin kirkkaasti sen tunteen, sen ihanan euforisen tunteen, kun numerot vaa´alla pienenivät pienenemistään. Ensin painon piti jäädä 58:aan kiloon, mutta mitä vähemmän painoin. Sitä enemmän halusin laihduttaa. Moni teistä lukijoista varmasti tietää mistä puhun...
Rehellisesti sanottuna en tiedä/muista sitä yhtä tiettyä syytä joka sen kaiken syömishäröilyn sitten loppujen lopuksi katkaisi. Luultavasti moni asia vaikutti, mm. koulupaikka, uudet samalta paikkakunnalta saadut kaverit sekä tunne että kelpaan sellaisena kuin olen. Viiltelystäkin pidin sinä syksynä ja talvena 2011, pitkää taukoa.
(Kuva netistä)
;)
Vuoden vaihtuessa pahat asiat alkoivat taas palaamaan arkeen. Ensin Jossun kuoleman vuosipäivä, sitten lukuvuoden loppuminen eli luokkakavereista eroaminen ja viimeinen pisara oli kun kesällä paras ystäväni täältä nuorisokodista muutti kotipaikkakunnalleen Turkuun. Niihin aikoihin rupesinkin kirjoittelemaan blogia ja asiat on nyt oikeastaan ihan hyvin, tai ainakin tällähetkellä! Syöminen on vielä nykyäänkin kehnonlaista, mutta enää en tarkoituksella yritä laihtua ja olen vihdoinkin oppinut syömään aamupalaa! Se jos joku on mullistava juttu, ainakin itselleni :)
Tsemppiä vielä kaikille syömishäiriöistä kärsiville ja syömisen kanssa muuten vaan kamppaileville! :)


8 kommenttia

  1. Huippu hyvä teksti, lisää tämmöstä. Mua tää ainaki autto. ps. se sun sateenkaaritucca oli ihana !

    VastaaPoista
  2. ihanan rohkaisevasti kirjotettu! :)

    VastaaPoista
  3. Mun mielestää tää oli tosi hyvin kirjoitettu postaus, kiitos tästä :) ite oon tosi huono kans syömään aamupalaa, kun tuntuu ettei aamulla vaan jaksa tai kerkee sitä syömään. Usein myös vaan unohdan syödä, ja sit oonkin että ai nyt on kamala nälkä ja vedän sitä ruokaa sitten kerralla reilummin - usein jotain epäterveellistä... vaikken tosiaan itse oo mistään syömishäiriöistä kärsinyt, niin on sitä painoakin tullut tarkkailtua, koska ulkonäköpaineet on niin valtavat nuorison keskuudessa :/ mun mielestä se on ikävää, koska elämästä pitäs saada nauttia ilman paineita ja just sellasena ku on! Mun ihanne ois säännöllinen ateriarytmi, sillon jaksais koulussaki paljon paremmin - täytyy munki varmaan koittaa opetella toi aamiaisen syöminen :) tsemppiä! :)

    http://guabk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tää oli hyvä postaus:)itelläni on ollu syömishäiriö joten tiiän miltä toi tuntuu:P nykyään syön jtn 2ateriaa päiväs. koulun jälkeee leivän ja illal salaattii:) Mut musta on kyl aika kauheeta et ihmiset joutuu kärsii inhasta omaan painoonsa,ku eiks ihmisen kuuluis rakastaa itteensä sellasena ku on? mä tykkään ainaki siitä että ite oon persoonallinen ja mul on mielikuvitusta ja muuta,mut okei en mä ulkonäöstäni tykkää yhtää mut sitä on aika monella nuorisosta ja aikuisista nykyää. Olis nii ihanaa ja huoletonta olla viel sellanen pieni eikä tarttenu välittää minkä kokonen oli<3 Oot vahva pietu ja upee persoona ihailen sua:) ja ne sun sateenkaari hiukset oli tosi mageet!!! voimii sinne päi:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)