torstai 20. joulukuuta 2012

sinisiä sieluja

 
Nyt se joululoma sit alkaa, ensin kotiin jouluaaton viettoon, sitten porvooseen kaverin synttärikemuihin ja uuttavuotta odottelemaan. Fiilis on taas nousukiidossa sillä tänään oli
laitoksessa joulujuhla johon Karita, yksi parhaista ystävistäni tuli poikaystävänsä ja vauvamahansa kanssa. Puoli vuotta oltiin suunnilleen näkemättä joten oli siis aika bueno juttu että nähtiin!
 
Hymy on oikeastaan ollut jo aamusta asti korvissa. Näin niin hassuja unia että väkisinkin naurattaa, myös ihmissuhteet on kondiksessa ja valokuvaamassakin ehdin käydä. Pakko sanoa että alkaa pidemmän päälle vähän ärsyttää kun on niin paljon lunta ettei voi käyttää itselaukaisinta.. Tai no oikeastaan oon vaan laiska enkä jaksa raahata jalustinta perässä, mutta se on ihan okei :)
 
En usko että pystyn hirveesti nyt postailemaan lomalla, mutta toivottavasti edes jonkin verran. Olo on jo toissapäivästä tasoittunut roimasti ja toivottavasti mielenterveys pysyttelee riman yläpuolella edes osan lomasta. Tää viikko on ollu kyllä henkisesti nii raskas, että on ihana päästä kotiin ja siitä kavereiden luo, nyt alkaa mittava pakkausurakka ja sit nukkumaan, öitä kaikille ootte ihkuja ! hehehe
 


3 kommenttia

  1. sikahyvä biisi :3 ja kivoi kuvii

    VastaaPoista
  2. Moi! Sinulle on haaste blogissani osoitteessa http://kyynelkuusi.blogspot.fi/2012/12/olen-huono-keksimaan-otsikoita.html :)

    VastaaPoista
  3. Aaww söpö pipo! :3

    guabk.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kaikki kommentit on tervetulleita, mutta julkaisen vaan asialliset :)